Tämän tekstin innoittajia ovat olleet omat opiskelija-asiakkaani. Saan työssäni tavata rohkeita, herkkiä, inspiroituneita, sisukkaita ja toiveikkaita opiskelijoita. Vaatii sekä rohkeutta, että päättäväisyyttä, lähteä opintopsykologin pakeille. Toisaalta silloin täytyy myös olla valmis avautumaan omasta mielensisäisestä maailmastaan ja tunteistaan. Parhaimmillaan yhteistyöstä seuraa toivottu, positiivinen elämänmuutos – tai ainakin ensimmäinen askel siihen suuntaan. Toisinaan aika ei vielä ole muutokselle kypsä. Silloin on ihan okei jättää ajatus hautumaan – ammattilainen on kyllä saatavilla sitten, kun opiskelija on muutokseen valmis.
Saan tavata opiskelijoita iästä, sukupuolisesta identiteetistä, kansallisuudesta, kulttuurista, perhetilanteesta ja työ-tai opiskelutilanteesta riippumatta aivan laidasta laitaan. Samalla tavoin vaihtelevat syyt yhteydenottoon ja aiheet, joihin opiskelija toivoo saavansa apua. Mikä luonani käyviä opiskelijoita sitten yhdistää sen lisäksi, että he ovat opiskelijoita? Sanoisin, että se on halu ja tarve kuulua ryhmään.
Yhteisöllisyys opinnoissa merkitsee osallisuutta itselle tärkeisiin ryhmiin monilla tasoilla. Arjen tasolla tämä voi tarkoittaa yhteyttä oman opinto-ohjelman opiskelijoihin, taikka sitten ihan tietyllä kurssilla tai opintojaksolla muodostuvaan ryhmään. Yhteisöllisyys merkitsee myös osallisuutta suurempaan kokonaisuuteen, esimerkiksi oppilaitoksen sekä yhteiskunnan tasolla.
Ihminen on syntyjään sosiaalinen olento, joka tarvitsee vuorovaikutusta muiden kanssa kasvaakseen ja kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Yhteisöön kuuluminen on aina ollut välttämätön edellytys ihmisen olemassaololle. Ryhmään tai yhteisöön kuulumisen lisäksi opiskelijalla on myös oikeus ja tarve tulla kuulluksi ja saada vaikuttaa opiskeluympäristöönsä – oli se verkossa taikka paikan päällä. Yhteisöllisyys on yksi tärkeimmistä voimavaroista opinnoissa, ja sitä kannattaa ehdottomasti vaalia.
Opiskelijoiden oivalluksia
Korona-aika on ollut koettelemus yhteisöllisyydelle sellaisena kuin olemme sen aiemmin mieltäneet. Opinnot ovat siirtyneet suurelta osalta verkkoon ja perinteiset yhteisessä fyysisessä tilassa tapahtuvat opetustilanteet ovat vähentyneet minimiin tai jääneet kokonaan pois. Verkkoon ovat siirtyneet myös vapaa-ajan vietto, samoin yhteydenpito perheen ja ystävien kanssa.
Monet opiskelijatapahtumia järjestävät tahot ovat tulleet siihen lopputulokseen, että aiemmin fyysisesti järjestettyjä tapahtumia ei suoraan voi siirtää verkkoon – kaivataan ajattelun ja toimintatapojen muutos, jotta ruudun takana oleva osallistuja kiinnittyy ja motivoituu tilanteessa ja ryhmässä pysymiseen. Tämä muutos ei käy käden käänteessä, mutta hyviä käytänteitä ja onnistuneita tilaisuuksia on jo syntynyt.
Toisaalta on opiskelijaryhmiä, joiden opiskeluarkea koronaeristys ei juurikaan ole muuttanut. Kokonaan tai osin verkossa toteutettavat opinnot ovat jatkuneet muiden opiskelumuotojen myllerryksestä huolimatta. Yksinäisyys on teema, joka on aina koskettanut osaa opiskelijoista. Syitä yksinäisyyteen on monia ja nyt korona-aikana yksinäisyyden kokemus on lisääntynyt varmasti suurimmassa osassa eri ihmisryhmiä. Yksinäisyyteen on tärkeää hakea ja saada apua oman opiskeluntarjoajan piiristä taikka julkisen tai kolmannen sektorin toimijoilta.
Yksi mieleen jäävimmistä kommenteista, jonka olen omalta opiskelijaltani korona-aikana kuullut, oli, että ”mun elämä ei ole muuttunut koronan takia paljoakaan. Tavallaan jopa lohduttaa, että nyt muutkin tietävät, miltä tuntuu elää eristyksissä, että en ole niin yksin tämän yksinäisyyden kanssa”. Toinen voimakkaasti eristyksen tuomasta yksinäisyydestä kärsivä opiskelija teki ystävänsä kanssa sopimuksen ”koronakaveruudesta”. He pitävät yhdessä tahoillaan huolta varotoimista niin, että he pystyivät turvallisesti olemaan päivittäisissä kanssakäymisissä toistensa kanssa.
Opiskelijoiden väliset viestiryhmät ovat varmasti osaltaan auttaneet erillisyyden ja irrallisuuden kokemuksen kanssa pärjäämisessä. Eräskin opiskelija kertoi olevansa aktiivinen oman vuosikurssinsa whatsapp?-ryhmässä, koska arveli, että monista saattaa olla kiva lukea hänen viestejään, vaikka he eivät itse ehkä mitään kirjoittaisikaan. Toinen ensimmäisen vuoden opiskelija kutsui omalta luokaltaan ”avoimella kutsulla” halukkaita tapaamaan ulkona kerran, pari viikossa. Hän kertoi tutustuneensa ihan uusiin ihmisiin tällä tavalla.
Osa opiskelijoista on hyödyntänyt etäopiskelun tarjoamaa mahdollisuutta vaihtaa paikkakuntaa. He ovat saattaneet matkustaa lapsuuden perheensä, seurustelukumppaninsa tai ystävänsä luokse, taikka huolehtimaan iäkkäästä sukulaisestaan opintojensa lomassa. Nämä koronan kutsumat elämänmuutokset ovat olleet antoisaa seurattavaa opintopsykologin näkökulmasta, ja antaneet näille opiskelijoille monenlaisia kokemuksia ja ajattelun aihetta. On ollut etuoikeus saada osaltaan auttaa sekä opiskelijoita, että välillisesti myös heidän lähipiiriään, löytämään uusia tapoja elää ja selviytyä muuttuvassa arjessa. Monessa tilanteessa huumori tai jopa sarkasmi on ollut loistava sopeutumisen väline.
Moni opiskelija on saattanut elvyttää vanhan tai löytää uuden harrastuksen verkossa tarjottujen aktiviteettien lisääntyessä huimasti. Urheilla voi halutessaan etänä myös porukassa, tai saada ohjausta johonkin muuhun itseä kiinnostavaan tekemiseen.
Arki kantaa
Edellä on kuvauksia opiskelijoiden arkisista yhteisöllisistä teosta niin oman, kuin toistenkin hyvinvoinnin parantamiseksi ja turvaamiseksi. Pienistä teoista kasvaa uusia, toimivia tapoja toimia arjessa. Itselleni tämä mennyt, toistaiseksi yli vuoden mittainen rupeama, on opettanut, millainen valtava voimavara ja sisukkuus opiskelijoissamme piilee. Osa tapaamistani opiskelijoista on käynyt läpi tiukkojakin tilanteita ja he ovat selvinneet luottamuksellisten keskustelujen sekä omien voimavarojensa turvin eteenpäin arjessa. Toiset ovat tarvinneet intensiivisempää tukea jaksaakseen eteenpäin.
Tärkeintä kuitenkin on muistaa, että yksin ei tarvitse kenenkään pärjätä. Kun asioista rohkenee avautua toisille, voi huomata, että yllättävän moni painii samankaltaisten haasteiden kanssa. Samalla voi tulla auttaneeksi myös jotakuta, joka ei tiennyt edes apua tarvitsevansa.
”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru vain puolikas.”
Vastaa