Mielellä on väliä! -blogissamme kirjoitetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvistä ajankohtaisista asioista, otetaan kantaa ja herätetään keskustelua. Kirjoittajina toimivat niin Nyytin työntekijät, alan toimijat kuin opiskelijatkin.
Yksinäisyydestä puhuttaessa korostuvat monesti ne asiat, joihin yksilö itse voi vaikuttaa. Voi syntyä käsitys siitä, että ainoat tavat vähentää yksinäisyyttä…
Opiskelijan arki on kiireistä. Stressi painaa ja hektiseen arkeen voi olla vaikeaa saada sisällytettyä liikuntaharrastuksia. Hyvä uutinen tulee kuitenkin tässä:…
Myötätunto opiskeluhyvinvoinnin edistäjänä korkeakoulussa – käytäntöjen yhteiskehittämistä kumppanuuden avulla “Kokemus myötätuntomentorointiin osallistumisesta oli tärkeä. Opiskelun ja muun elämän ollessa haastavaa…
Yhteiskunnallisen keskustelun kärkiaiheita ovat viime kuukaudet olleet yhdenvertaisuus ja rasismi. Eikä syyttä: näissä asioissa meillä riittää vielä paljon tehtävää ihan…
Hallitus suunnittelee tekevänsä muutoksia, jotka tulevat vaikuttamaan opiskelijoiden arkeen. Muutoksia aiotaan tehdä muun muassa asumistukeen ja opiskelijoiden tulorajaan. Hallitus pyrkii…
Elämän ihmissuhteet kurottavat kotiin, vaikka siellä asuisikin yksin. Joskus koti saattaa olla yksinäinen paikka, mutta yksinäisyyttä voi vähentää esimerkiksi kavereiden…
”Mentorointi on mentorin ja mentoroitavan (aktori) välinen kaksisuuntainen oppimissuhde. Vuorovaikutteisten mentorointikeskustelujen tavoitteena on jakaa kokemuksia, tietoa ja ammattiin tai rooliin…
Monesti pelkäämme tekevämme vääriä valintoja joko koulutusalan tai työpaikan valinnassa. Moni on huolissaan, tuleeko valitsemallaan alalla työllistymään. Koska työelämä ja…