Tukikeskustelu

keltainen sahalaitakuvio; gul sicksackmönster; yellow zigzag pattern

Tukikeskustelu on Nyytin ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten tarjoamaa kahdenkeskistä keskustelutukea mielen pulmiin ja opiskeluarjen haasteisiin. Tukikeskustelun tarkoituksena on tarjota kuunteluapua ja auttaa jäsentämään omaa tilannetta, tunnistaa voimavaroja ja löytää uusia näkökulmia. Puheeksi voi ottaa laajasti erilaisia aiheita esimerkiksi opiskeluarkeen, ihmissuhteisiin, kuormitukseen, identiteettiin tai maailmantuskaan liittyviä teemoja. Keskustelut ovat sinua varten – voit itse vaikuttaa siihen, millaisista asioista haluat tukikeskusteluissa jutella.

Suosittelen kovasti, jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisi jutella ajatuksia auki jonkun toisen kanssa. En itsekään oikein tiennyt kenen puoleen kääntyä, ennen kuin löysin tämän mahdollisuuden. Joskus jo pelkkä asioiden ääneen puhuminen ja kuulluksi tuleminen auttaa, ja keskustelu myös auttoi itseäni katsomaan asioita vähän eri kantilta. Tukikeskustelussa oli tosi mukava, rento ilmapiiri, jossa tuntui helpolta puhua omista ajatuksista.

Jos voimavarat ovat vähissä tai on asia josta haluaisi puhua toisen ihmisen kanssa, kannattaa ehdottomasti hyödyntää tätä mahdollisuutta.

Kenelle?

Tukikeskustelu sopii kenelle vain opiskelijalle, joka haluaa pohtia mielen päällä olevia asioita toisen kanssa. Keskustelua ei tarvitse odottaa siihen asti, että asiat tuntuvat liian raskailta kantaa. Toisaalta, olemme tukenasi myös silloin, kun jaksaminen on koetuksella. Tukikeskustelut sopivatkin hyvin esimerkiksi stressiä, kuormittuneisuutta ja lieviä mielenterveysoireita kokeville opiskelijoille. Osallistuminen ei edellytä diagnoosia. Tukikeskustelu ei ole psykoterapiaa, psykiatrista hoitoa, opintojen ohjausta tai neuvontaa sosiaalietuuksista. Tarvittaessa osallistuja ohjataan tarkoituksenmukaisten palveluiden piiriin.

Tukikeskustelu on tarkoitettu täysi-ikäisille opiskelijoille. Se on luottamuksellista ja osallistujalle maksutonta. Osallistua voi halutessaan myös nimimerkillä. Tällä hetkellä tukikeskusteluja voidaan tarjota vain suomeksi.

Toteutus

Tukikeskustelu voi olla kertaluontoinen 45 minuutin keskustelu tai tukikeskusteluja voi olla enintään kolme. Keskustelut käydään pääosin kasvokkaisesti etäyhteyksin Teams-, Zoom- tai GoogleMeet -sovelluksilla. Tukikeskusteluissa noudatetaan Nyytin turvallisemman tilan periaatteita (ks. alla).

Tukikeskusteluun hakeudutaan täyttämällä ilmoittautumislomake. Nyytin työntekijä tai koulutettu vapaaehtoinen on ilmoittautumisen jälkeen sinuun yhteydessä noin kahden viikon sisällä keskusteluajankohdan sopimiseksi.

Tukikeskusteluja ei kirjata mihinkään potilas- tai asiakastietojärjestelmään eikä osallistujista muodosteta yksilöityjä tietoja sisältävää henkilörekisteriä. Tarvittava toiminnan arviointi toteutetaan ilman henkilö- ja tunnistetietoja.

Tutustuthan seuraaviin ennen tukikeskustelua:

Tutustu Nyyti ry:n häirintäyhdyshenkilötoimintaan.
Häirintäyhdyshenkilötoiminta-sivulta löydät tietoa siitä, mitä epäasiallinen käytös, syrjintä ja häirintä ovat sekä siitä miten toimia, kun kohtaat tai havaitset epäasiallista käytöstä. Sivulta löytyy myös häirintäilmoituslomake, jolla voit tehdä ilmoituksen kohtaamastasi tai havaitsemastasi epäasiallisestä käytöksestä.