Osallisuus ratkaisee – Nuoret ja opiskelijat arjessa

20.2.2026

Nuorisoala ry:n 17.2.2026 julkaisema Mitä kuuluu nuorille? -tilannekuva piirtää samanaikaisesti sekä toiveikkaan että huolestuttavan kuvan nuorten ja opiskelijoiden arjesta. Suomessa on lähes miljoona alle 29-vuotiasta, ja tulevaisuuden suunta määräytyy pitkälti sen mukaan, miten he voivat nyt. Huoli ei ole perusteeton. Ikäluokat ovat pienentyneet merkittävästi samalla kun työkyvyttömien nuorten määrä kasvaa. Kehityssuunta on yhteiskunnallisesti kestämätön, ellei nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointia ja kiinnittymistä yhteisöihin onnistuta vahvistamaan nyt ja tulevaisuudessa.

Kevään 2024 ylioppilaista kolmannes jatkoi opintojaan heti valmistumisensa jälkeen. Ammattikoulusta valmistuneista kuusi prosenttia jatkoi suoraan ja 22 prosenttia oli opiskelemassa kolmen vuoden kuluessa. Korkeakouluissa viive opintojen aloituksessa tai siirtymisessä työelämään on yleinen kuormittava vaihe, ja opiskelu-uupumusta koki korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi ja terveys -tutkimuksen (KOTT 2024) mukaan 35 prosenttia opiskelijoista. Vaikka kolmen vuoden kuluttua opiskelematta olevien osuus on enää viidennes, juuri tämä alkuvaiheen epävarmuus korostaa opiskelijoiden tarvitsemaa tukea ja yhteisöihin kiinnittymisen merkitystä. Osallisuuden erot kytkeytyvät osaltaan myös eriarvoisuuteen. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2024 osoittaa, että taloudelliset, sosiaaliset ja alueelliset tekijät vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia mahdollisuuksia nuorilla on osallistua ja kokea kuuluvansa joukkoon. Korkeakouluopiskelijoiden kokema toimeentulon epävarmuus kasvoi aikavälillä 2021–2024 ja opintolainaa nostaneista 70 prosenttia ilmoitti nostaneensa lainaa ensisijaisesti arjen välttämättömiin menoihin.

Vaikka usko koulutuksen merkitykseen ja sen hyötyyn työelämässä on Suomessa edelleen vahvaa, nuorten työmarkkina-asema ja opiskelijoiden harjoittelupaikkojen saatavuus ovat heikentyneet. Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste oli vuonna 2025 jo 21,8 prosenttia, kun alle 65-vuotiailla vastaava luku oli 9,8 prosenttia. Pelkkä koulutukseen pääsy ei siis takaa sujuvia siirtymiä – Taustalla vaikuttaa yhä vahvemmin kokemus osallisuudesta, tai sen puutteesta. Kokemus toimijuudesta syntyy vasta silloin, kun nuoret ja opiskelijat otetaan tasavertaisina mukaan päätöksentekoon ja arjen käytäntöihin. Tämä on myös mielenterveyskysymys. Kun kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, vahvistuu luottamus omaan pärjäämiseen ja yhteisöön kiinnittyminen. Jos osallisuus jää pinnalliseksi, kasvaa riski ulkopuolisuuden kokemuksille, yksinäisyydelle ja opintojen kuormittavuudelle. Osattomuuden kokemus ja itsetuhoinen käyttäytyminen kytkeytyy vahvasti kaverisuhteisiin ja ryhmädynamiikkaan. Riski kasvaa, jos samassa ikäluokassa on muita itseään vahingoittaneita nuoria. Tämä korostaa yhteisöihin kiinnittymisen ja varhaisen tunnistamisen merkitystä – pelkkä yksilötason tuki ei riitä. Sama kasautumisen logiikka näkyy nuorten vankien elämäntarinoissa, joissa toistuvat koulutuksen keskeytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä puutteellinen pääsy tukeen. Taustalla on harvoin yksittäinen valinta, vaan pitkäkestoinen osattomuus ja katkenneet siirtymät.

Nyytin näkökulmasta viesti on selvä. Jos haluamme sujuvia koulutus- ja työelämäsiirtymiä, meidän on vahvistettava nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyttä ja aitoa osallisuutta samanaikaisesti. Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus saavutettavaan psykososiaaliseen tukeen omissa arkiympäristöissään. Samalla nuorille on rakennettava todellisia vaikutusmahdollisuuksia yhteisöissä, joissa he elävät ja opiskelevat. Pelkkä kuuleminen ei riitä, jos kokemus vaikuttamismahdollisuuksista puuttuu.

Kyse ei lopulta ole vain osallistamisesta. Kyse on siitä, rakennammeko järjestelmää, joka tukee mielenterveyttä ja yhteisöön kiinnittymistä, vai järjestelmää, jossa jokainen huolehtii vain itsestään.