Keskustelu nuorten syrjäytymisestä on pitänyt pintansa jo pitkään. Yhtä pitkään keskustelua on leimannut syrjäytymiskäsitteen epämääräisyys. Tänä päivänä syrjäytyminen useimmiten määritellään koulutuksen ja työllistymisen tulokulmista. Se, onko nuori koulutuksen tai työelämän ulkopuolella – yhteiskunnallisen toiminnan ulkokehällä – ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kokeeko nuori itse olevansa syrjäytynyt tai syrjässä. Onkin tärkeää, että keskusteltaessa nuorten syrjäytymisestä, kuunnellaan myös nuorten omaa kokemusta syrjäytymisestä tai ulkopuolisuudesta.
Tiedetään, että koulutus on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä syrjäytymistä. Koulutus on myös keskeinen mielenterveyttä suojaava tekijä. Koulutuksen piirissä oleminen eli opiskeleminen kiinnittää nuoren mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Se ei kuitenkaan kaikkien kohdalla tarkoita kokemusta ryhmään ja yhteisöön kuulumisesta. Opiskelijakin voi kokea olevansa syrjässä ja ulkopuolinen omassa yhteisössään.
Korkeakouluissa koetaan ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (KOTT) 2016 mukaan useampi kuin joka viides opiskelija kokee, ettei kuulu mihinkään ryhmään kuten vuosikurssi, laitos tai ainejärjestö. Nyyti ry:n 2014 toteuttama uusien opiskelijoiden kysely osoitti, että opiskelujen alussa joka kuudes uusi opiskelija kokee vaikeana porukoihin mukaan pääsemisen. Noin puolet korkeakouluopiskelijoista kokee kaipaavansa ihmisiä ympärilleen ja eri mittareiden mukaan yksinäisyyttä kokee 4-10 % opiskelijoista. Opiskelijabarometrien 2012 ja 2014 tulosten perusteella on myös arvioitu, että ajoittain tai usein yksinäisyyttä kokee 40 % opiskelijoista, jolloin yksinäisyys koskettaisi noin 120 000 tuhatta korkeakouluopiskelijaa.
Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemusten taustalta löytyy mitä moninaisimpia niin yksilöön kuin yhteisöön ja rakenteisiin liittyviä tekijöitä. Lasten ja nuorten osalta yksinäisyyden on todettu stabilisoituvan ja jatkuvan läpi koko peruskoulun. Sekin tiedetään Niina Junttilan lasten ja nuorten yksinäisyyttä käsittelevistä tutkimuksista, että yksinäisistä aikuisista kolmannes on ollut yksinäinen jo lapsena, joten voidaan olettaa yksinäisyyden kokemuksen muodostavan koulutusasteet ylittävän jatkumon. Maili Pörhölän korkeakoulukiusaamiskokemuksia selvittäneiden tutkimusten mukaan myös kiusaaminen vaikuttaa muodostavan jatkumon. Korkeakoulukiusaaminen ei ole marginaalinen ilmiö, sillä noin 8 % opiskelijoista kokee olevansa usein tai satunnaisesti muiden opiskelijoiden kiusaamisen kohteena korkeakouluopintojen aikana KOTT 2016 mukaan.
Vaikeuksia vertaisyhteisöihin kiinnittymisessä tiedetään kohtaavan myös opiskelijoiden, jotka kuuluvat johonkin vähemmistöryhmään. Niihin kuuluvaksi korkeakouluopiskelijoista identifioi itsensä neljännes (74 000 opiskelijaa). Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön, uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöön sekä terveydentilansa (esimerkiksi mielenterveysongelmien) puolesta vähemmistöön kuuluvat opiskelijat kokevat enemmistöopiskelijoita kolme kertaa enemmän kiusaamista, syrjintää ja häirintää. Myös yksinäisyyden kokemus on tavallisempaa vähemmistöryhmiin kuuluvilla. (Elina Nurmikari 2017, datanarratiiveja Opiskelijabarometrin 2014 tuloksista esityksen videotaltiointi)
Ulkopuolisuuden kokemus vaikuttaa hyvinvointiin
Kokemus joukkoon kuulumattomuudesta, ulkopuolisuudesta, ei ole mikään pikkujuttu. Yksinäisyys satuttaa kuten fyysinen kipu ja se on yhteydessä moniin hyvinvointia heikentäviin tekijöihin ja kokemuksiin. Yhteisöön kuulumattomuuden kokemuksen on todettu olevan yhteydessä koettuun terveydentilaan, masentuneisuuteen ja alakuloisuuteen, opintojen sujumiseen, opintoihin ja opiskeluyhteisöön kiinnittymiseen ja tulevaisuususkoon. Yksinäisyys vähentää luottamusta muihin ihmisiin ja itseen, ja eristää sosiaalisesti. Kiusaaminen erityisesti vaikuttaa opiskelemiseen itsessään, koska sillä on todettu olevan negatiivinen yhteys opiskelukykyyn ja opintomenestykseen.
Kokemus ulkopuolisuudesta, yksinäisyys, kiusatuksi ja syrjityksi tulemisen kokemukset ovat riskitekijöitä opintojen keskeyttämiselle. Sitä myötä myös syrjäytymiselle siinä merkityksessä kuin syrjäytyminen tavallisimmin ymmärretään.
Yhteenkuuluvuuden tunne syntyy kohtaamisissa
Kouluun tai opiskelemaan pääseminen ei yksin poista nuoren syrjäytymiskehityksen riskiä. Opiskelevista nuorista on syytä pitää hyvää huolta, jotta heidän opinnoissa pärjääminen ja opintojen suorittamisen sekä sujuva siirtyminen työuralle voidaan turvata. Tässä yksi avaintekijöistä on pyrkiä turvaamaan kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet kokea osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tuutoritoiminta on tärkeää ja vaikuttavaa. Tuutoritoiminta auttaa opiskelijoita kiinnittymään vertaisyhteisöihin ja luomaan vertaissuhteita. Tähän tulisi jatkossakin panostaa ja kehittää sitä edelleen esimerkiksi pidentämällä tuutoritoiminnan kestoa. Ryhmäytymisen merkitystä ei voi liikaa korostaa ja ryhmäyttämisen tulisi olla vahvasti integroitunut osaksi opetusta. Erityistä huomioita tulisi kiinnittää opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja kiusaamisen ehkäisyyn. Myös opiskelijoiden erilaiset tarpeet olisi hyvä ottaa huomioon opiskeluyhteisöissä ja kehittää ilmapiiriä diversiteettiä tukevaksi.
Vaikka korkeakouluopiskelijat ovatkin jo ylittäneet aikuisuuden kynnyksen, niin vuorovaikutustaitojen ja sosiaalisten taitojen ohjausta ja niiden harjoittelun tärkeyttä ei voi sivuuttaa. Yhteenkuuluvuuden tunne sekä välittämisen ja keskinäisen huolenpidon kulttuuri syntyvät myötätuntoisista ja toisia huomioivista kohtaamisista. Lopulta syrjään jäämisen tai syrjään jättämisen ehkäiseminen kiertyy juuri ihmisten välisiin kohtaamisiin ja siihen, miten toisiamme kohtelemme. Hyvä muistisääntö on Niina Junttilaa lainaten neljä K:ta: kysy, kuuntele, kiinnostu ja kunnioita.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Mielenterveysomaisten keskusliitto – Finfami ry:n julkaisemassa Labyrintti-lehdessä (nro 4/2017)
Vastaa