Elämänhallinta, Ihmissuhteet, Opiskelu, Tunteet

8

Tuossa on puu, sininen seinä, punainen pyörä, mustat housut, lapsi kävelee.

Kutakuinkin tuolta kuulosti minun ensimmäiset läsnäolon harjoitukset, kun bussi kaarsi Erottajan mutkassa vuonna 2013. Olin tuhannen ihastunut. Kutsunkin sitä aikaa näin jälkikäteen tuon ihastumisen kohteen etunimi-psykoosiksi. Vaikka ymmärrän toki, että niin vakavilla terveysasioilla ei saa vitsailla, mutta minut tuolloin tuntevat tietävät, että se oli vakavaa ja tuskin siitä kaukanakaan. Siksi ystäväni olikin kehottanut minua lukemaan Echart Tollen kirjan Läsnäolon voima, jonka ansiosta osasin harjoitella katsomaan puita ja seiniä.

Ihastuspsykoosissa en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun, eikä luontaisesti opiskelutkaan olleet silloin ensimmäinen asia mielen päällä. En kestänyt sitä epävarmuutta, että mihin tämä vie, viekö mihinkään, tykkääkö hän vai eikö hän tykkää – ja kaikesta tästä myllerryksestä seurasi myös ei-rationaalisia ajatusketjuja ja toimia. Voi jos voisin nyt silittää tuota päätä ja kertoa, että kaikki on hyvin.

Ystäväni laskeskelikin, että opiskeluiden ajalta ihastumiseen on mennyt helposti energiaa 120 opintopisteen verran ja epävarmuudesta voisi laittaa vaikkapa 200 opintopistettä kylkeen. Toisilla tuon epävarmuuden herättää enemmän opinnot ja tulevaisuus, toisilla taas nämä ihmissuhteisiin liittyvät pohdinnat. Kyllä siinä silti jonkinlainen universaali vakio varmaan on olemassa.

Mutta voisiko epävarmuuden tunnetta sen sietämisen kautta alkaa hyväksymään ja jonain päivänä siitä ehkä jopa nauttimaan?

Nyt seuraa vahva lähdeviittaus: eräässä graduesityksessä tekijät esittelivät työtään ja kertoivat että on tutkittu, että lapset ja nuoret eivät oikeastaan pidä epävarmuutta minään isona tekijänä ajatellessaan tulevaisuutta, koska he ovat jo kasvaneet siihen. Sukupolvien myötä katoavaksi luonnonvaraksi sitä kuitenkaan tuskin voidaan laskea – eikä tarvitsekaan. Yhteiskunnan myymä tunne varmuudesta vakuutuksineen ja ihanne pitkäaikaisuuden vakaudesta on ehkä vahvistanut meissä “tuttu on turvallista” -ajattelua, mutta eikö nykyaika; puhuttiin sitten työelämästä, opiskeluista, politiikasta, luonnosta tai mistä vain, ole jo todistanut meille että muutos on läsnä koko ajan? Ja mikä sen mahdollistaa? Epävarmuus. Koska jos kaikki olisi aina varmaa, niin elämä pysyisi stabiilissa muodossaan eikä mitään tapahtuisi.

Tarvitaan aina ripaus epävarmuutta ennen varmuutta.

Etenkin näin someaikana ”Life is now” – tyyppiset sloganit ovat usein vain sanahelinää ja monia ne lähinnä oksettavat. Mutta niillä kuitenkin on alkulähteensä filosofiassa. On nimittäin totta, että menneisyys ja tulevaisuus ovat olemassa vain mielessä. Menneisyys on muistoja ja tulevaisuus haaveita (tai kauhukuvia). Uskallan väittää, että jos tenttiin lukiessa keskittyy siihen hetkeen ja lukemiseen, eikä mieti “mitähän se proffa meinaa kysyä?”, “minkähän arvosanan tästä saan?” saatika “tykkääköhän se Jussi musta?”, on ajasta paljon enemmän hyötyä oppimisen ja lopputuloksen kannalta. Sama pätee myös taukoihin, sillä niistäkin saa enemmän irti olemalla läsnä siinä hetkessä. Eli kun lähtee kirjojen keskeltä tuulettamaan päätään ulos kävelylle, tuntuu siellä vietetty aika paljon pidemmältä kiinnittäessä huomiota rannan kivikkoon, puiden havinaan ja miltä ilma tuntuu ja maistuu – kuin huolehtiessa esim. edellä mainittuja asioita. Melkein uskaltaisin rohkaista kokeilemaan myös sitä, että ei täyttäisi nuita taukoja jonkun toisen tuottamalla puheen porinalla, vaan antaisi mielelle lepoa.

Joten ensi kerralla kun näet kliseisen sanonnan kirjailtuna isotädin sohvatyynyyn tai Instagramissa meeminä, niin kokeile leikkisästi oksentamisen sijaan haastaa mieltäsi ja pysähtyä miettimään voisiko siinä sittenkin olla jotain järkeä. Ehkä jonain päivänä voit sitten olla oman elämäsi Tuutikki ja todeta, että “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”. Ja: bla bla, liirum laarum.

Ps. Sittemmin olen oppinut myös ihastumaan. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin.

Riikka Polo


Kirjoittaja tekee Ohjausalan gradua Jyväskylän Yliopistoon, sivuaineena ahminut etiikkaa ja filosofiaa elämänkatsomustiedon kokonaisuuden verran, aloittelee kirjoittajan opintoja, tykkää yolo-asenteesta elämässä, vaikka ei tavallaan uskokaan yolon käsitteeseen.

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.