Elämänhallinta, Hyvinvointi, Opiskelu, Stressi

17


Haitallinen stressi on kaikesta päätellen yhteiskunnassamme ankara epidemia. Tieteiden kentällä se on suosittu tutkimusaihe, ja sen on todettu olevan yhteydessä jos jonkinlaisiin fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin. Myös mediassa stressi on jo vuosia ollut vakioaihe: laadultaan ja oivaltavuudeltaan vaihtelevia neuvoja stressin välttämiseen ja siitä vapautumiseen riittää joka puolella aina arvostetuista sanomalehdistä viihteellisempiin julkaisuihin. Jokin kuitenkin selvästi mättää, sillä neuvojen tulvasta huolimatta ongelmasta ei olla päästy mihinkään – ja taitaapa olla mahdollista (eikä edes kovin vaikeaa) stressaantua siitäkin, osaako hallita omia kielteisiä tunteitaan parhaalla mahdollisella tavalla!

Satunnaisilla stressi-interventioilla ei ikävä kyllä pötkitä pitkälle: joogatunnit, hemmotteluhoidot, juhlat ja lomareissut silloin tällöin voivat toki virkistää, mutta niiden vaikutukset jäävät yleensä lyhytaikaisiksi. Arjen hyvinvoinnin kannalta tärkeämmässä roolissa onkin stressistä palautuminen viikonloppuisin, iltaisin työ- tai opiskelupäivän jälkeen ja myös päivän aikana tauoilla. Työ- ja organisaatiopsykologian alalla on tutkittu paljon työkuormituksesta palautumista, ja monet tulokset ovat sovellettavissa myös opiskeluun – onhan se sentään opiskelijan työtä, jossa on omanlaisensa kuormitustekijät. Rohkenen veikata, että lähes jokainen opiskelija kokee ainakin toisinaan stressiä: milloin liian suuresta työmäärästä, milloin uusista, pelottavistakin haasteista, kuten gradusta tai vaikeista tenttikirjoista, milloin tentissä suoriutumisesta, harjoitteluista, epävarmasta tulevaisuudesta – unohtamatta tietenkään sitä, että opiskelutyön ohella tehdään usein myös palkkatyötä, joten vapaa-aika voi jäädä melko vähäiseksi. Opiskelu on pitkälti aivotyötä, joka voi unohtua päälle esimerkiksi yöunia häiritsemään (varsinkin, jos harrastaa ilmeisen yleistä mutta harvan lämpimästi suosittelemaa yöllistä viimetipan tenttiinlukua).

Opiskelu on pitkälti aivotyötä, joka voi unohtua päälle esimerkiksi yöunia häiritsemään.

Palautuminen voidaan määritellä prosessiksi, jonka aikana ihminen pääsee eroon työn tai meidän tapauksessamme opiskelun aiheuttamista stressitekijöistä ja palautuu kuormitusta edeltävään tilaan niin sekä kehon että mielen tasolla. Stressi itsessään ei ole automaattisesti haitallista, vaan optimaalinen määrä sitä potkii meitä kohti parempia suorituksia ja pitää meidät virkeinä ja valppaina haasteiden edessä. Ongelmaksi se kuitenkin nousee, jos emme pääse palautumaan riittävästi – stressi kasaantuu ja muuttuu arjessa vallitsevaksi olotilaksi, eikä silloin välttämättä edes muista, miltä kuormitusta edeltävä tila on tuntunut. Joidenkin teorioiden mukaan jo pelkkä vapaalla oleminen palauttaa. Kun kuormittavat tekijät eivät ole enää läsnä, meidän ei tarvitse aktiivisesti ponnistella selvitäksemme niistä. Toisaalta palautuminen on myös aktiivinen ja itseohjautuva prosessi: hakeudumme vapaa-ajalla erilaisten itse valitsemiemme aktiviteettien pariin, joiden aikana uusinnamme työhön tai opiskeluun kulutettuja voimavaroja.

Tutkimusten mukaan palautumisen kannalta tärkeintä eivät ole vapaa-ajan puuhat itsessään vaan niihin kytkeytyvät psykologiset mekanismit. Näitä ovat psykologinen työstä irrottautuminen, rentoutuminen, taidonhallintakokemukset ja kontrollin tunne. Ihanteellinen stressistä palauttava toiminta on siis sellaista, jonka parissa saa ajatuksensa irti arkisesta aherruksesta, pääsee rentoutumaan, kokee pitävänsä ohjaksia omissa käsissään ja lisäksi saa mahdollisuuden kehittää itseään ja oppia uusia taitoja. Uuden oppiminen saa aikaan onnistumisen elämyksiä ja pätevyyden tunnetta, joka paitsi edistää palautumista, myös auttaa valmistautumaan tuleviin kuormittaviin ja haastaviin tilanteisiin. Palautuminen ei siis suinkaan ole pelkkää löysäilyä ja rentoutumista, vaikka se voisikin tulla ensimmäisenä mieleen stressin nollaamisesta keskusteltaessa.

Eri aktiviteeteissa painottuvat eri palautumismekanismit: elokuvien ja sarjojen katselu rentouttaa, kun taas vaikkapa musiikki- tai liikuntaharrastuksessa oppii uusia taitoja ja todennäköisesti saa myös tehokkaasti ajatuksensa irti opinnoista. Pari ajatusta kannattaa uhrata sille, ovatko omat palautumiskeinot tasapainossa. Moni on ehkäpä huomannut, että pelkkä tv:n tai tietokoneen ääressä lojuminen ei välttämättä tee vapaa-ajasta erityisen virkistävää, ja toisaalta taas liian täyteen ahdettu harrastusaikataulu voi kuormittaa liikaa. Liikunta ja luonnosta nauttiminen on kyselytutkimusten mukaan koettu erityisen palauttaviksi vapaa-ajan toiminnoiksi. Valtaosa opiskelijoista kuluttaa päivänsä istuen luentosalin penkillä tai tietokoneen ääressä, joten liikunta epäilemättä tekee hyvää – sekä fyysisen terveyden että psykologisen palautumisen kannalta, kunhan löytää itselleen mielekkään lajin, jonka parissa pääsee oppimaan uutta ja haastamaan itseään. Suosittuja ja hyväksi havaittuja palautumiskeinoja ovat myös ystävien tai perheen kanssa hengailu, taide- ja kulttuuriharrastukset, käsitöiden tekeminen ja joskus tietysti se aivan yksinkertainen vetelehtiminen ja lepäily.

Pelkkä tv:n tai tietokoneen ääressä lojuminen ei välttämättä tee vapaa-ajasta erityisen virkistävää.

Toisinaan unohdetaan, että palautumista tapahtuu paitsi iltaisin ja viikonloppuisin (ja tämäkin vain sillä edellytyksellä, että maltat rajoittaa opiskelun päiväsaikaan, mitä kyllä lämpimästi suosittelen), myös tauoilla. Jo pelkkä niiden pitäminen kannattaa, mutta sitäkin kannattaa miettiä, mihin taukonsa käyttää. Voisiko esimerkiksi pieni kävelylenkki raittiissa ulkoilmassa tai kevytmielinen jutustelu opiskelukaverin kanssa kahvin tai teen äärellä kesken pänttäämisen virkistää enemmän kuin Facebookin selailu älyluurilla?

Palautumisessa on myös sosiaaliset ulottuvuutensa. Opiskelu voi varsinkin tenttikirjojen lukemiseen tai kirjoitushommiin painottuessaan olla yksinäistä, joten moni varmasti kaipaa vapaa-ajalla hauskanpitoa ja leppoisaa oleilua ystävien kanssa. Toisaalta sekin vaihtelee, kuinka paljon kukin sosiaalista kanssakäymistä kaipaa: hektisen luento- ja ryhmätyöpäivän jälkeen varsinkin introvertimpi opiskelija voi haluta vetäytyä loppuillaksi omaan rauhaansa – mikä on sekin ihan ok, vaikka opiskelijaelämän yhteisöllisistä ja hauskanpidollisista ulottuvuuksista aina niin kohistaankin. Juhliminen ja kaiken sorttinen sosiaalinen pöhinä opiskelutovereiden kesken varmasti saa ajatukset irti itse opiskelun sisällöistä, mutta ihmiset ovat erilaisia, ja joku palautuu paremmin vaikkapa rentoutuessaan metsäkävelyllä tai maalatessaan oman kotinsa rauhassa. Monille tuttuja käsitteitä käyttääkseni (ja hiukan yksinkertaistaakseni) ekstrovertti energisoituu seurassa ja introvertti yksin, ja jos huomaa olevansa tämän ominaisuuden suhteen jommassa kummassa ääripäässä, kannattaa tämä ottaa huomioon myös stressistä palautumisessa.

Ekstrovertti energisoituu seurassa ja introvertti yksin.

Vaikka palautumisen mekanismit olisivatkin kaikille periaatteessa samat, käytännön toteutus vaihtelee, ja kokeilemalla selviää, mikä itselle toimii parhaiten. Minulla toimivat muun muassa luonnossa ulkoilu, kahviloissa lorviminen hyvässä seurassa tai yksin hyvän kirjan kanssa, taidenäyttelyissä ja oopperassa käyminen, merelle tai sen puutteessa järvelle tuijottelu, kirjoittaminen, itsenäinen kieltenopiskelu ja tanssiminen. Joskus tuntuu tärkeältä tyhjentää mielensä, joskus taas täyttää se jollain huikaisevan kiinnostavalla uhraamatta sekuntiakaan sen hyödyllisyyden miettimiselle.

 

Lähteitä:

Kinnunen, U. & Feldt, T. (2009). Työkuormituksesta palautuminen. Psykologinen näkökulma. Teoksessa U. Kinnunen & S. Mauno (toim.), Irtiottoja työstä: Työkuormituksesta palautumisen psykologia (s. 7-27). Tampereen yliopistopaino Oy.

Meijman, T.F., & Mulder, G. (1998) Psychological aspects of workload. Teoksessa P.J.D. Drenth & H. Thierry (toim.), Handbook of work and organizational psychology: Vol. 2. Work psychology (s. 5-33). Hove, England; Psychology Press.

Sonnentag, S., & Fritz, C. (2007). The Recovery Experience Questionnaire: Development and validation of a measure for assessing recuperation and unwinding from work. Journal of Occupational Health Psychology, 12, 204-221.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *