Hyppää sisältöön

Keitä olemme?

Meitä on useampi työskentelemässä opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseksi ja opiskelijoiden parissa toimivien valmiuksien ja osaamisen kehittämiseksi. Alla pääset tutustumaan meihin tarkemmin. Olehan yhteydessä!

*****

Tervehdys! Olen Annina, sosiaalipsykologi ja Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeen hankepäällikkö. Yksinäisyys koskettaa meitä kaikkia jollakin tapaa ainakin jossakin kohtaa elämää ja sen yhteydessä ollaan tekemisissä syvällä ihmisyyden ytimessä olevien asioiden parissa. Koen itseni äärettömän etuoikeutetuksi, että pääsen työskentelemään näin merkityksellisten asioiden parissa!

Meillä on mahtava tiimi koolla ja on hienoa asia päästä tekemään yhteistyössä asioita opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämiseksi. Oma ei-niin-salainen toiveeni on, että jossakin kohtaa olisi ihan ok sanoa, että ”koen yksinäisyyttä” siinä missä on ok sanoa, että ”selkä on vähän jumissa”. Työtä on paljon, mutta pienin askelein ja yhdessä voimme saada suuria asioita aikaan.

Vapaa-ajallani omaan aikamoisen kilpailuvietin ja hätyyttelen milloin ketäkin lähipiirissäni olevaa vanhojen kunnon lautapelien pelaamiseen; Trivial Pursuit on ihan lyömätön klassikko! Mitä enemmän vuosia kuuluu, sen enemmän huomaan nauttivani myös ihan perusjutuista: kävelyistä, pyöräilystä, hiihtämisestä, läheisten kanssa olemisesta, kirjan lukemisesta – näistä ihan tavallisista, ihanista asioista.

Toivon, että koet mahdollisena tulla mukaan hankkeemme toimintaan tai olla meihin yhteydessä erilaisten valmiiden – tai vähemmän – valmiiden yhteistyöehdotusten kera. Täällä me olemme; valmiina toimimaan yhdessä opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseksi!

Annina Lindberg, hankepäällikkö

Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke

annina.lindberg@nyyti.fi p. 050 341 7473

*****

Olen Emmi, sosionomi ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Toimin asiantuntijana Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä vähentämässä -hankkeessa ja vastaan erityisesti ryhmätyömallin kehittämisestä ja ryhmien ohjaamisesta.

Olen innoissani kehittämässä uutta toimintamuotoa ja toivon, että hankkeen avulla opiskelijat löytävät keinoja yksinäisyyden helpottamiseksi. Koen tärkeäksi, että yksinäisyydestä puhuttaisiin enemmän ja samalla myös aiheeseen liittyvää stigmaa saadaan häivytettyä.

Toivon teema on minulle tärkeä ja pyrin välittämään työni kautta viestiä siitä, että muutos on mahdollinen, vaikka tilanne tuntuisikin todella hankalalta. Asiakastyössä haluan lisätä toivoa, lempeyttä ja armollisuutta itseä sekä muita kohtaan ja vahvistaa ajatusta siitä, että pienin askelin voi saavuttaa suuriakin unelmia!

Rentoudun parhaiten meren äärellä ja askeleeni suuntaavat säännöllisesti lenkillä aaltoja katselemaan. Rakastan hyviä kirjoja, perhettä ja ystäviäni sekä joogaa.

Emmi Kyyhkynen, asiantuntija

Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke

emmi.kyyhkynen@nyyti.fi p. 0504338828

*****

Ruskeatukkainen nainen seisoo ja katsoo hymyillen kameraan.

Moikka! Olen Pauliina, sosiaalipsykologi ja yksinäisyystyön asiantuntija HelsinkiMissiossa.

Työni keskiössä on yksinäisyyttä kokevien aikuisten kohtaaminen. Vastaanotolla tutkin yhdessä asiakkaan kanssa yksinäisyyteen liittyviä ajatuksia ja niiden yhteyttä tunteisiin ja käyttäytymiseen. Työskentelyn tavoitteena on oman yksinäisyyden kokemuksen ymmärtäminen ja helpottaminen. Asiakasvastaanoton lisäksi koulutan korkeakoulutoimijoita ymmärtämään yksinäisyyden ilmiötä ja tukemaan opiskelijoita yksinäisyyden kokemuksissa.

Vapaa-ajalla pelaan tennistä, lenkkeilen ja kahvittelen ystävieni kanssa. Vaellukset kansallispuistoissa sekä kävelyt luontopoluilla ja meren rannassa virkistävät. Mökkeily, saunominen ja uiminen luonnonvesissä ovat myös mieluista ja rentouttavaa tekemistä. Kesäisin luen kirjoja riippumatossa.

Pauliina Pudas, yksinäisyystyön asiantuntija

pauliina.pudas@helsinkimissio.fi ​p. 044 703 1447

*****

Vaaleatukkainen naisoletettu katsoo kameraan ja hymyilee.

Hei! Olen Tuuli ja toimin HelsinkiMissiossa yksinäisyystyön asiantuntijana. Työhöni kuuluu keskeisesti yksinäisyyttä kokevien tukeminen kohti merkityksellisten suhteiden löytämistä ja ylläpitämistä. Koulutan myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ymmärtämään ja vähentämään kohtaamaansa yksinäisyyttä. Hankkeen kautta tuon tätä osaamista nyt myös korkeakouluihin.

Korkeakoulut ovat lähellä sydäntäni, paikkoina missä ikuisella tiedonjanolla on myös potentiaalia jatkuvasti kasvattaa meitä tiedon kautta kohti henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Yksinäisyys aiheuttaa syvää henkilökohtaista kipua, mutta erityisesti korkeakoulukontekstissa voi vaikuttaa myös yhteiskuntamme kehitykseen kielteisesti. Vähentämällä yksinäisyyttä korkeakouluissa, panostamme tulevaisuuteemme.

Vapaa-ajallani nautin niin kaupungin kulttuuritarjonnasta kuin pitkistä kävelyistä keskellä luontoa. Omaa tiedonjanoani tyydytän nykyään erityisesti taiteiden kautta, oppien itsestä, muista ja ympäröivästä maailmasta aina jotain uutta.

Tuuli Palmer, yksinäisyystyön asiantuntija

tuuli.palmer@helsinkimissio.fi p. 044 901 6010