Alkuperäinen artikkeli julkaistu Yliopistopedagogiikka-lehden numerossa 12/2021
Opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti ry:n koordinoimassa Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeessa (2019–2021) kehitetään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa uudenlaista vertaispedagogista mallia, myötätuntomentorointia vertaisryhmissä. Myötätuntomentoroinnin kehittämislähtökohta on hyvinvointipedagoginen, ja sen ytimessä on myötätuntoisen ryhmäkokemuksen rakentaminen opiskelijaohjaajien fasilitoimana. Tässä kirjoituksessa esittelemme myötätuntomentorointia taustoineen ja siitä ensimmäisellä pilotointikierroksella Jyväskylän yliopistossa saatuja kokemuksia.
Myötätuntomentorointi vertaisryhmissä on noin kuuden ryhmätapaamiskerran prosessi, joka tähtää tarvelähtöisesti osallistujien myötätuntovalmiuksien vahvistamiseen ja tätä kautta myötätuntoiseen vuorovaikutukseen ja opiskeluotteeseen sekä kannustavan ja välittävän toimintakulttuurin vahvistumiseen korkeakouluissa.
Noin kymmenen henkilön pienryhmien ohjaajina toimivat tehtävään perehdytyksen saaneet opiskelijat. Vertaisohjaajien perehdytys koostui kolmesta 3–4 tunnin koulutuksesta, minkä lisäksi ohjaajat syvensivät oppimistaan ohjatuissa väli- ja lopputapaamisissa sekä reflektiotehtävän avulla. Myötätuntomentorointi suunnattiin pilottiyliopiston kaikille perustutkinto-opiskelijoille (ja seuraavalla pilotointikierroksella myös jatko-opiskelijoille omalla ryhmällään). Pyrimme tietoisesti myös tavoittamaan opiskelijoita, joilla on huolia jaksamisestaan tai opiskelijayhteisöön kiinnittymisestä, tiedottamalla ryhmistä myös YTHS:n ja yliopiston hyvinvointitoimijoiden välityksellä.
Miksi myötätuntoa tarvitaan korkeakouluissa?
Myötätunto voidaan määritellä sensitiivisyydeksi toisen kipua tai kärsimystä kohtaan yhdistettynä syvälliseen haluun lievittää tätä kärsimystä (Goetz, Keltner & Simon-Thomas, 2010). Myötätunto voi kohdistua toiseen, itseen tai myös ihmislajia laajempaan elolliseen ympäristöön. Se on taito, jota voidaan tietoisesti harjaannuttaa (Jazaieri ym., 2013). Erilaisten meditatiivisten ja ei-meditatiivisten myötätuntoharjoitteiden myönteisistä vaikutuksista on kasvava määrä tutkimustietoa.
Myötätunnolla on tutkittu olevan moninaisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin sekä toimijan että vastaanottajan näkökulmasta (esim. Pessi & Martela, 2017a). Myötätunnolla on lisäksi yhteisöä muotoileva vaikutus; esimerkiksi yliopisto-opiskelijoilla testatun Mindful Compassion -meditaatio-ohjelman tutkitut vaikutukset liittyivät erityisesti kuuluvuuden tunteen lisääntymiseen, prososiaalisen käyttäytymisen kehittymiseen, myötätunnon vastaanottamisen ja sen ilmaisemisen lisääntymiseen (Hollis-Walker & Colosimo, 2011). Myös useammat muut meditatiiviset, myötätunto-fokusoidut interventiot lisäsivät yhteenkuuluvuuden tunnetta muita kohtaan (Hutcherson, Seppälä & Gross, 2008; Kok ym., 2013).
Myötätunto leviää erityisten mekanismien kautta, joista ”pay it forward” -efekti herättää myötätunnon vastaanottajassa halun levittää kohtaamaansa hyvää auttavaisena käytöksenä toisessa yhteydessä. Myötätunto saa aikaan moraalisen elevaation, syvällisen psyykkisen ja fysiologisen kokemuksen, joka lisää todennäköisyyttä sille, että hyvien tekojen havaitsijasta tulee hyvien tekojen tekijä. (Saturn, 2017). Tutkimuksesta tiedetään, että myötätuntoiset motiivit voivat tukea opiskelijan mielenterveyttä ja ennustaa uusien ihmissuhteiden kehittymistä (Crocker & Canevello, 2008).
Opiskelijoiden myötätuntomentoroinnissa halusimme tuoda usein melko yksilökeskeistä harjaannuttamista painottavan myötätunnon harjoittamisen osaksi yhteisöllistä oppimista. Siinä fokus on myötätunnon edistämisen yhteisessä reflektiossa sekä taitoharjoitteissa, joita voidaan tehdä paitsi yksilöllisesti myös vuorovaikutteisesti.
Myötätuntoon tutustumista ja myötätuntovalmiuksien harjoittamista turvallisessa ilmapiirissä
Myötätuntomentoroinnin kolme elementtiä ovat sisällöllinen tutustuminen myötätuntoon ja sen rooliin omassa elämässä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa, myötätuntoisuutta vahvistavat harjoitukset sekä myötätuntoisuuden todeksi eläminen ryhmässä.
Opiskelijat tutustuvat myötätuntomentoroinnin aikana sisällöllisesti myötätunnon eri osa-alueisiin keskustelevalla ja omaan elämään, yhteisöihin ja yhteiskuntaan heijastelevalla otteella. Tutustumisen kohteina ovat muun muassa myötätunnon, myötäinnon ja itsemyötätunnon määritelmät, myötätunnon myönteiset vaikutukset, myötätuntoon vaikuttavat tekijät ja myötätunnon esteet esimerkiksi yliopistoyhteisössä, täydellisyyden kulttuurin kyseenalaistaminen, omat mahdollisuudet vaikuttaa myötätuntoisempaan toimintakulttuuriin sekä ryhmäläisten äänestämällä teemakerralla esimerkiksi myötätunnon rooli työelämässä, myötätunto sosiaalisen muutoksen välineenä tai myötätunto tulevaisuustaitona. Ensimmäisiin myötätuntomentorointiryhmiin keväällä 2020 osallistuneet opiskelijat arvioivat ymmärryksensä myötätunnosta lisääntyneen huomattavasti (kyselyvastausten keskiarvo 3,5 asteikolla 1–4).
Myötätuntovalmiuksien harjoittelun kokonaisuuden puolestaan muodostavat myötätuntotutkijoiden Anne Birgitta Pessin ja Frank Martelan hahmottelemat myötätuntoisuuden konkreettiset osa-alueet (2017b): läsnäolo, toisen asemaan asettuminen, rohkaistuminen tekoihin, itsemyötätunto, myötätunnon vastaanottaminen sekä muiden myötätuntoisten tekojen huomaaminen ja tukeminen. Myötätuntomentoroinnissa harjoitetaan näitä myötätuntovalmiuksia ohjatuin harjoittein, myötätuntoisen vuorovaikutuksen menetelmiä hyödyntävin keskusteluin ja tapaamiskertojen välillä tehtävin kokeiluin. Myötätuntomentoroinnin tapaamiset sisältävät muun muassa myötätuntoista ajattelutapaa vahvistavia kuvitteluharjoituksia (esim. Gilbert, 2010), tietoisen läsnäolon (esim. Neff, 2016) harjoituksia, dialogisuudesta ammentavia pysähtymisen ja kuuntelun (Isaacs, 2001) harjoitteita sisällöllisten keskustelujen yhteydessä, myötätunnon havainnointia omassa ympäristössä, myötätunnon osoittamisen kokeiluja omassa arjessa, toisen asemaan asettumisen (perspective-taking) harjoituksia sekä omien ja muiden vahvuuksien (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2017) tunnistamista osana myötätuntoa ja -intoa. Ensimmäisiin myötätuntoryhmiin osallistuneet arvioivat myötätuntovalmiuksiensa vahvistuneen kaiken kaikkiaan hyvin, erityisesti kykynsä huomata ja tukea muiden myötätuntoisia tekoja (keskiarvo 3,33/4), kykynsä läsnäoloon ja kuunteluun (ka. 3,25/4) sekä kykynsä toisen asemaan asettumiseen (ka. 3,17/4).
Kolmantena myötätuntomentoroinnin elementtinä on myötätunnon todeksi eläminen vaalimalla myötätuntoista, kiireetöntä, suorituspaineetonta ilmapiiriä sekä panostamalla ryhmäytymiseen ja siihen, että kaikkien on mahdollisimman helppoa osallistua yhteiseen keskusteluun. Tätä vahvistetaan muun muassa panostamalla tutustumiseen ja ryhmän pelisääntöjen yhteiseen sopimineen sekä panostamalla ohjaajien koulutuksessa turvallisen ilmapiirin tukemiseen liittyvän osaamisen vahvistamiseen.
Ensimmäisiin myötätuntoryhmiin osallistuneet opiskelijat arvioivat loppukyselyssä ryhmään kuulumisen kokemuksen erittäin vahvaksi (keskiarvo 3,5/4). Yksi osallistujista kiteytti kokemuksensa: ”Tapaamiset tuntuivat heijastelevan suuresti sitä, mistä puhuttiin, myötätunto oli saatu läsnä olevaksi.”
Opiskelijat kokivat merkityksellisenä mahdollisuuden pysähtyä ja reflektoida omaa opiskelijaidentiteettiä ja opintoja myötätunnon viitekehyksestä sekä mahdollisuuden kohdata opiskelijoita eri tiedekunnista. He pitivät merkityksellisenä myös vertaisoppimista, jossa ei tarvinnut tavoitella parhaan argumentin löytämistä, vaan oli mahdollisuus dialogin hengessä lisätä ymmärrystä myötätunnosta. Osallistujat arvostivat myös sitä, että ryhmänohjaajat olivat vertaisia, ”ei opettajia tai joitain myötätuntoguruja”.
Vertaisohjaajina toimineet opiskelijat kokivat tehtävän antoisana, energisoivana ja myös ammatillista suuntaa antavana. He saivat myönteisen kokemuksen yhteisöllisestä työskentelytavasta (Vehviläinen, 2014) ohjaajaparinsa kanssa työskennellessään ja toinen toisiaan ohjaajuudessa tukiessaan ja kokivat, että heidän taitonsa auttaa ihmisiä toimimaan hyvin yhdessä vahvistui (loppukyselyssä keskiarvo 3,8/4).
Myötätuntomentoroinnin ensimmäisellä pilottikierroksella esille nousseet haasteet tai osallistujien antamat kehittämistoiveet tuntuivat liittyvän odotuksiin kurssimaisemmasta tai ”konkreettisemmasta” myötätunnon opiskelusta. Vaikka valtaosa osallistujista tuntui pitävän toiminnan painotuksista ja mahdollisuudesta keskustella kanssaopiskelijoiden kanssa ilman kiirettä ja oppimistavoitteita, jotkut olisivat kaivanneet vielä enemmän tutkimustiedon ja myötätunnon teorian opiskelua ja jotkut taas vielä enemmän käytännön harjoitteita (osaa harjoitteista, kuten menetelmällisesti myötätuntoista vuorovaikutusta vahvistavia keskustelutehtäviä, ei välttämättä mielletty käytännön harjoitteiksi). Kenties samaan kurssimaisuuden odotukseen liittyen myös heittäytyminen yhteiseen vertaisoppimiseen sekä tiedon yhteinen rakentaminen ja heijastelu omaan kokemusmaailmaan olivat kuulemamme mukaan tuntuneet alkuun joistakin osallistujista hämmentäviltä. Kyselyvastausten perusteella odotuksista ja vertaismentoroinnin luonteesta olisi keskusteltava enemmän ryhmien tavatessa ensimmäistä kertaa. Ohjaajille olisi myös korostettava mahdollisuutta soveltaa toimintaa ryhmän toiveiden perusteella siinä määrin kuin on tarkoituksenmukaista. Osallistujille voidaan myös jakaa kirjallisuusvinkkejä ja vinkkejä itsenäisesti tehtäviin harjoitteisiin, erityisesti itsemyötätuntoharjoitteisiin. Kuitenkin haluamme myös puolustaa myötätuntomentorointia paikkana, jossa ei olla suorittamassa oppimista vaan ennen kaikkea kohtaamassa ja tutkimassa myötätuntoa yhdessä ja jossa oivallukset saavat tulla omassa tahdissaan. Valtaosa osallistujista tuntui kokevan tämän erityisen arvokkaana piirteenä myötätuntomentoroinnissa.
Lopuksi
Myötätuntomentorointi haastaa perinteistä, asiantuntijalähtöistä opetuksen paradigmaa. Sillä on mahdollisuuksia skaalautua laajemmin yhdeksi vertaispedagogiikan malliksi, jota luonnehtivat tarvelähtöisyys, kontekstuaalisuus ja kokemuksellinen oppiminen vertaisryhmässä. Myötätuntomentoroinnin avulla voidaan vahvistaa opiskelijan kognitiivisia ja emotionaalisia valmiuksia sekä kehittää opiskelijan itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.
Myötätuntomentoroinnin pilotointi ja kehittäminen on jatkunut Jyväskylän yliopistossa osana aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja, ja sen on tarkoitus juurtua pysyväksi vertaispedagogiseksi malliksi yliopistolle. Hankkeessa tuotetaan myötätuntomentoroinnin käsikirja ja ohjaajakoulutusmalli, jotka tukevat myötätuntomentoroinnin levittämistä ja juurtumista muihin korkeakouluihin.
Artikkelin kirjoittajat: Laura Heimonen ja Sini Forssell
Lähteet
Crocker, J. & Canevello, A. (2008). Creating and undermining social support in communal relationships: The role of compassionate and self-image goals. Journal of Personality and Social Psychology, 95(3), 555–575. Saatavilla https://doi.org/10.1037/0022-3514.95.3.555
Gilbert, P. (2010). Compassion focused therapy: Distinctive features. The CBT Distinctive Features Series. Hove: Routledge.
Goetz, J. L., Keltner, D. & Simon-Thomas, E. (2010). Compassion: An evolutionary analysis and empirical review. Psychological bulletin, 136(3), 351–374. Saatavilla https://doi.org/10.1037/a0018807
Hollis-Walker, L. & Colosimo, K. (2011). Mindfulness, self-compassion, and happiness in non-meditators: A theoretical and empirical examination. Personality and Individual Differences, 50(2), 222–227. Saatavilla https://doi.org/10.1016/j.paid.2010.09.033
Hutcherson, C. A., Seppala, E. M. & Gross, J. J. (2008). Loving-kindness meditation increases social connectedness. Emotion, 8(5), 720–724. Saatavilla https://doi.org/10.1037/a0013237
Isaacs, W. (2001). Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito: Uraauurtava lähestyminen liike-elämän viestintään (suom. M. Tillman, alkuteos Dialogue and the art of thinking together, 1999). Helsinki: Kauppakaari.
Jazaieri, H., Jinpa, G. T., McGonigal, K., Rosenberg, E. L., Finkelstein, J., Simon-Thomas, E., … & Goldin, P. R. (2013). Enhancing compassion: A randomized controlled trial of a compassion cultivation training program. Journal of Happiness Studies: An Interdisciplinary Forum on Subjective Well-Being, 14(4), 1113–1126. Saatavilla https://doi.org/10.1007/s10902-012-9373-z
Kok, B. E., Coffey, K. A., Cohn, M. A., Catalino, L. I., Vacharkulksemsuk, T., Algoe, S. B., … & Fredrickson, B. L. (2013). How positive emotions build physical health: Perceived positive social connections account for the upward spiral between positive emotions and vagal tone. Psychological Science, 24(7), 1123–1132. Saatavilla https://doi.org/10.1177/0956797612470827
Neff, K. (2016). Itsemyötätunto: Luovu itsesi soimaamisesta ja löydä itsevarmuutesi (suom. T. Kielinen, alkuteos Self-compassion: The proven power of being kind to yourself, 2011). Helsinki: Viisas Elämä.
Pessi, A. B. & Martela, F. (2017a). Myötätuntoista ihmistä ja työelämää etsimässä. Teoksessa A. B. Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (s. 12–34). Jyväskylä: PS-kustannus.
Pessi, A. B. & Martela, F. (2017b). Kuinka edistää myötätuntoa arjessa? Teoksessa A. B. Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.), Myötätunnon mullistava voima (s. 304–305). Jyväskylä: PS-kustannus.
Saturn, S. R. (2017). Two factors that fuel compassion: The oxytocin system and the social experience of moral elevation. Teoksessa E. M. Seppälä, E. Simon-Thomas, S. L. Brown, M. C. Worline D. Cameron & J. R. Doty (toim.), The Oxford handbook of compassion science (s. 121–132). Oxford Library of Psychology. New York: Oxford University Press. Saatavilla https://doi.org/10.1093/oxfordhb/9780190464684.013.10
Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. (2017). Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. 2. painos. Jyväskylä: PS-kustannus.
Vehviläinen, S. (2014). Ohjaustyön opas: Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus.