Auttajatahot, Elämänhallinta, Hyvinvointi, Mielenterveys, Opiskelu, uupumus

17


Avoimemman ja välittävämmän yliopistoyhteisön puolesta

Kymmenen vuotta sitten elämässäni tapahtui lyhyessä ajassa paljon mullistavaa; menetin ensimmäisen lapseni kesken raskauden ja jäin ennalta arvaamatta yksin odottaessani toista lasta. Sen jälkeen työssäkäyvän yksinhuoltajan hektinen arki uuvutti. Vanhat menetykset, jotka olivat jääneet kunnolla käsittelemättä, kun uusi elämäntilanne ja arki vaati huomionsa, nousivat pintaan ja johtivat lopulta keskivaikeaan masennukseen. En ollut silloin enää itse opiskelija, nuori aikuinen kuitenkin. Hain apua työterveyshuollosta ja sain lopulta Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea, jonka turvin kävin usean vuoden kestävässä terapiassa ja löysin jälleen elämänilon. Meitä on moneksi, ihan tavallisia ihmisiä, joilla paine käy jossain vaiheessa elämää ylivoimaiseksi. Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Moni onneksi myös paranee.

Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu kasvussa

Yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu on ollut kasvussa koko sen ajan, kun asiaa on järjestelmällisesti tutkittu Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa. Viimeisimmässä tutkimuksessa vuonna 2016 jo 29 prosenttia raportoi psyykkistä oireilua, kun vastaava luku vuonna 2000 oli 23 prosenttia. Vuonna 2017 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palveluita käytti mielenterveyden käyntisyyllä yli 10 prosenttia koko opiskelijamäärästä. Miksi yliopisto-opiskelijoiden psyykkinen oireilu on kasvussa?

Tutkijat Juhani Saari ja Tiia Villa syventyivät Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen 2016 aineiston pohjalta yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointivajeisiin ja löysivät erityisesti kaksi ilmiötä, jotka näyttävät voimistaneen raportoitua psyykkistä oireilua vuosituhannen vaihteen tilanteeseen verrattuna. Yhtäältä toimeentulon ongelmat näyttävät olevan kroonistumassa ja toisaalta yksinäisyys ja läheisten keskustelutuen puute kasvussa.

Mikä saa hakemaan apua?

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta teki keväällä 2016 kyselyn, jolla halusimme selvittää opiskelijoiden kokemuksia YTHS:n mielenterveyspalveluista ja yliopiston opintopsykologipalveluista. Kysyimme muun muassa mitkä olivat olleet niitä laukaisevia tekijöitä avun hakemiselle. Avomuotoisissa vastauksissa erottuivat ainakin seuraavat syyt:

  • Äkilliset henkilökohtaiset kriisit, mm. parisuhteiden päättymiset
  • Stressi ja itsensä ylikuormittaminen
  • Häädöt ja toimeentulovaikeudet
  • Pitkäaikaisemmat, mahdollisesti jo ennen opiskeluaikaa alkaneet ongelmat (lapsuuden perheen vaikeudet, kiusaaminen)

Miten ehkäistä psyykkistä oireilua?

Monet yllä luetelluista syistä ovat sellaisia, joihin pystytään vaikuttamaan olosuhdetekijöihin vaikuttamalla. Henkilökohtaiset kriisit on helpompi kestää, jos on muuta tukiverkkoa kuin esimerkiksi se puoliso, josta eroaa. Rakentamalla kaikille aidosti avoimia opiskelijajärjestöjä, avataan kaikille mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin. Huolehtimalla siitä, että tutkinnot ja kurssit vastaavat työmäärältään opintopisteitään sekä siitä, että opiskelijoiden toimeentulo on riittävän turvattu päätoimisia opintoja ajatellen, vähennetään ylikuormittumista. Turvattu toimeentulo vähentää myös häätöjä ja toimeentulovaikeuksia. Vaikeinta on vaikuttaa takautuvasti siihen, mitä lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa on tapahtunut, mutta siinä tulevatkin toimivat korjaavat palvelut ja lämmin, tervetuloa toivottava opiskelijayhteisö kuvaan.

Armollisuutta oireilijalle

Marras-joulukuussa 2018 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta kampanjoi aihetunnisteella #kaikkihyvin? avoimemman keskustelukulttuurin ja välittävämmän yliopistoyhteisön puolesta. Ei ole häpeä oireilla psyykkisesti tai kantaa mielenterveyden diagnoosia. On vahvuuden merkki, että tunnistaa tarvitsevansa apua ja hakee sitä. Apua on oltava saatavilla riippumatta siitä, onko opiskeluterveydenhuollon, kunnallisen terveydenhuollon tai työterveyshuollon piirissä. Lisäksi jokainen meistä voi osoittaa toiselle välittämistä. Jälkeenpäin katsottuna yksi arvokkaimmista lauseista, joita kuulin traumaattisessa tilanteessani kymmenen vuotta sitten, oli synnytyssairaalan päivystävän lääkärin sanat, kun hän oli todennut, ettei ollut enää mitään tehtävissä aivan liian aikaisen synnytyksen estämiseksi: ”Sinä et ole mitenkään voinut aiheuttaa tätä”. Mikä helpotus kaikessa kauheudessa!

Sinä, joka oireilet, ole itsellesi armollinen. Oireilusi ei ole sinun vikasi.

Siirtäisin tämän ajatuksen myös psyykkiseen oireiluun. Sinä, joka oireilet, ole itsellesi armollinen. Oireilusi ei ole sinun vikasi. Sinä, joka olet toistaiseksi säästynyt elämän isommilta kolhuilta, ymmärrä, ettei kaikilla ole samoja lähtökohtia kuin sinulla ja osoita heille armollisuutta. Kukaan ei ole itse aiheuttanut oireiluaan eikä siitä pääse eroon eristämällä tai leimaamalla, vaan sopivasti tukien ja tarvittaessa kannustaen ammattiapuun turvautumiseen. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa, että avun tarpeeseen pystytään vastaamaan.

Sinä, joka olet toistaiseksi säästynyt elämän isommilta kolhuilta, ymmärrä, ettei kaikilla ole samoja lähtökohtia kuin sinulla ja osoita heille armollisuutta.

Kirjoitus on osa Nyyti ry:n #MielelläOnVäliä -kampanjan juttusarjaa, jossa opiskelijoiden mielenterveyttä ja muuttuvaa maailmaa tarkastellaan erilaisista, kiinnostavista näkökulmista. Kampanja kytkeytyy Maailman mielenterveyspäivään, jota vietettiin 10.10.2018. #MielelläOnVäliä-kampanjointi tapahtui 8. – 12.10.2018.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *