Itsemurha, Itsetuhoisuus

4

10. syyskuuta vietetään jälleen kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Päivän tavoitteena on lisätä avointa keskustelua itsemurhista ja niiden ennaltaehkäisystä.

Itsetuhoisuuden ei tulisi olla tabu. Itsemurha-ajatukset eivät ole harvinaisia: tutkimusten mukaan joka kuudes on joskus elämänsä aikana ajatellut tekevänsä itsemurhan. Nuorista aikuisista joka kolmas on joskus harkinnut itsemurhaa (MIELI ry:n kysely 2019). Yleisyydestä huolimatta itsetuhoisista ajatuksista usein vaietaan. Lisäksi huolen herätessä läheiseltäkin ihmiseltä saattaa olla vaikeaa kysyä hänen mahdollisista itsetuhoisista ajatuksistaan. Tämä voi johtua siitä, että niihin kohdistuu yhä vahvasti leimaavia asenteita, ja ne voidaan kokea poikkeavina ja äärimmäisinä.

Äärimmäisen vakavasti otettavia itsetuhoiset ajatukset ovatkin, mutta samalla myös hyvin inhimillisiä, eikä niissä ole mitään hävettävää. Suorituskeskeisyyden ja epävarmuuden hallitsema ilmapiiri voi ymmärrettävästi tuoda mukanaan vahvaa toivottomuutta ja näköalattomuutta. Paineiden keskellä koetut itsetuhoiset ajatukset eivät kerro yksilön viallisuudesta, eikä toivo paremmasta ole koskaan menetetty. Tuen avulla kaikkein vaikeimpiakin ajatuksia voidaan kohdata ja käsitellä.

Sekä tabun horjuttamiseksi että itsemurhien ehkäisemiseksi itsetuhoisuudesta on hyvä pyrkiä puhumaan ja myös kysymään avoimesti. Toisen itsetuhoisista ajatuksista kysymisen kynnystä voi ylläpitää pinttynyt uskomus siitä, että kysyminen ajaisi siirtymään ajatuksista tekoihin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, eikä itsetuhoisuuden puheeksi ottamista tarvitse pelätä. Kysymällä, kuuntelemalla ja olemalla läsnä voimme parhaiten kantaa kortemme kekoon itsetuhoisuuden ehkäisemiseksi ja siihen liittyvän stigman purkamiseksi. 

Jokaisella on oikeus saada tukea ja turvaa, eikä kenenkään tule jäädä yksin ajatustensa kanssa. 

Kysy. Puhu. Välitä.

Kirjoittajat:
Henri Heikintalo
hankekoordinaattori, Takaisin opintoihin -hanke

Eeva Kolttola
asiantuntija, Iloliike -hanke

Auttavia tahoja:

Jos sinä tai läheisesi tarvitsee välitöntä apua, soita yleiseen hätänumeroon 112. Voit ottaa yhteyttä ammattiauttajiin soittamalla tai menemällä terveyskeskuksen päivystysvastaanotolle tai sairaalan ensiapuun.

Kriisipuhelin vuorokauden ympäri: 09 2525 0111
Sekasin-chat nuorille
Tukinet
MIELI Suomen mielenterveys ry:n kriisikeskukset
Nuorten kriisipiste
YTHS
Terveysasemat
Seurakunnat ja Kirkon keskusteluapu

Henri Heikintalo


Takaisin opintoihin -hankkeen hankekoordinaattori, yhteiskuntatutkimuksen gradua viimeistelevä melkein-YTM. Kiinnostunut mm. inklusiivisuudesta, mielen hyvinvoinnista ja taiteesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.