Onnenetsijä

13

Lukiossa silmäni todella aukenivat. Aloitin lukion ensimmäisenä vuonna oman blogin, jonka perustamisesta olin haaveillut jo vuosia. Vihdoinkin sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Päätin, että nyt alkaa uusi luku elämässäni. Tuo luku osoittautui suuremmaksi ja tärkeämmäksi kuin osasin kuvitellakaan. Sen ansiosta olen nyt tässä.

Olen aina rakastanut kirjoittamista, ajatusteni muuntamista kauniiseen muotoon paperille tai tietokoneen ruudulle. Olin pitkään unelmoinut siitä, että voisin jakaa kirjoituksiani suuremmalle yleisölle kuin vain opettajalle, läheisilleni tai laatikon nurkalle. Blogini perustettuani, ja joka kerta, kun painan ”julkaise”-nappia, jotain tapahtuu sisälläni. Pieni ilotulitus. Ilon ja ylpeyden tunne. Tunne siitä, että minulla on nyt mahdollisuus auttaa toista ihmistä. Vuosien myötä tuo pieni ilotulitus on muuttunut paljon suuremmaksi, uudenvuoden ilotulitukseksi, ja uuteen kaupunkiin muuttamiseen rakkaiden opintojen perässä.

Lukioaikana tapahtui yhtä sun toista. Yksi iso aikakausi tuli päätökseen jo heti ensimmäisenä vuonna. Menetys, josta selviytyminen kesti minulta neljä vuotta. Menetys, joka teki minusta vain vahvemman. Menetys, jonka ansiosta tiedän nyt, kuka todella välittää ja kuka ei. Tiedän nyt yhä varmemmin, että toivoa on aina.

Vuosien varrella, muutamien harhapolkujen jälkeen, löysin blogilleni sekä elämälleni tarkoituksen. Muistan eräänä kauniina päivänä nähneeni jossain elämänviisauden ”H.O.P.E. – Hold On, Pain Ends.” Tuo viisaus oli muuttava elämäni suunnan. Silloin tajusin, että niinhän se on. Elämä ei ole reilua. Se heittää eteemme aina jotakin ikävää. Kukaan meistä ei voi elää täysin ehjää elämää syntymästä kuolemaan. Jokaisen meistä on kohdattava vaikeuksia päästäksemme maaliin saakka. Mutta se, miten suhtaudumme noihin vaikeuksiin, on meidän päätettävissämme. Voimme luovuttaa, antaa vaikeuksien voittaa meidät tai sitten voimme nousta ylös vuoren huipulle, vaikka mitä tahansa tuiskuja tulisi vastaan. Niinpä blogini ja elämäni tarkoitukseksi muodostui toivon sanoman levittäminen minun kirjoittamieni sanojen kautta.

Mielemme on voimakas. Sillä on kyky saada meidät näkemään kaiken ikävän ja uskomaan, että mikään ei tule koskaan onnistumaan. Mutta samaan aikaan sillä on kyky saada meidät tekemään mitä tahansa onnemme eteen. En väitä, että onni tulisi ilmaiseksi tai nopeasti, tuosta vain nappia painamalla. Ei se minullekaan tullut. Onnen eteen taistelu on jokapäiväistä puuhaa, se ei koskaan lopu. Mutta mihinkään ei pääse ennen kuin aloittaa, eikä voi aloittaa ennen kuin uskoo, että on toivoa paremmasta.

Jos ette usko minua, niin uskokaa Disney-elokuvia. Niistä se totuus löytyy, jos mistä. Tai ainakin hetken kestävä ilo ja toivon pilkahdus, jos ei muuta. Sen voin varmuudella taata, sillä kun oma päiväni tuntuu harmaalta, Disney-elokuva tuo taas sateenkaaren värejä minun näkyvilleni. Ja jaksan uskoa taas parempaan huomiseen.

Onnenetsijä
Kaksikymppinen joensuulais-tamperelainen kulttuuriantropologian opiskelija, joka uskoo toivoon ja haluaa levittää sitä mahdollisimman kauas. Lähellä sydäntä ovat mm. myös ystävät, kirjoittaminen, lukeminen, kissat, ruoka, Netflix sekä Disney. Hauska tavata!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *