Marjut Korhonen

5

Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimus 2017:n mukaan aikuiskoulutukseen vuonna 2017 osallistui 18–64-vuotiaista joka toinen (1,6 miljoonaa henkeä). Ammattikorkeakouluissa voi opiskella aikuisena ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Koulutusvaihtoja on paljon ja opiskelutahtiin voi vaikuttaa paljon myös itse. Aikuisena opiskelu vaatii hyvää ajanhallintaa ja motivaatiota opiskeluun.

Opiskeluun kannustetaan nykyisin kaiken ikäisiä, koska työelämässä vaaditaan yhä enemmän. Opiskelu kannattaa, koska ilman koulutusta on entistä hankalampi työllistyä. On tärkeää pitää tavoitteista kiinni ja tehdä töitä opiskelun eteen, mutta joskus pitää myös antaa armoa itselle. Monimuotokoulutus antaa mahdollisuuksia suunnitella opintoja omaan tahtiin ja käydä töissä samalla.

”Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.”

Itse aloitin opintoni sosionomiksi päiväopiskeluna ja vaihdoin opiskelun kahden vuoden jälkeen monimuoto-opiskeluun. Opiskelu on vaatinut paljon ja se on ollut opintojen sovittamista muuhun elämään. Ja muutoksista ei kannata lannistua.

Minun suunniteltu valmistuminen siirtyy keväältä jouluun. Tämä oli minulle helppo ratkaisu tehdä, koska muuten olisin uuvuttanut itseni. Elämässä ja opiskelussa ongelmat ovat tehty ratkaistaviksi, ja omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää.

” Opinnot ovat tuoneet, uusia ystäviä, uusia tilanteita ja kohtaamisia – voin suositella opiskelua kaikille.”

Haastattelin Savonia-ammattikorkeakoulun aikuisopiskelijaa, miltä hänestä on tuntunut opiskella. Hän valmistui jouluna 2017 sosionomiksi puoli vuotta etuajassa. Seuraavassa hänen ajatuksiaan opiskelemisesta.

Aikuisena opiskelun aloitus vaatii suunnittelua, taloudellista, ajankäytön ym. asioiden pohtimista, ja kouluun ei voi hakea noin vain. Sen takia motivaation on oltava hyvä. Opiskelun lisäksi elämässä on myös paljon muita juttuja, esimerkiksi perhe, ja tämä asettaa omat haasteensa. Toisaalta opiskelusta saa enemmän itselleen aikuisena: työelämästä saadut kokemukset auttavat opiskelua. Opiskelu on vaativissa elämäntilanteissa itselleni ainakin ainut asia ” joka piti minut järjissäni”. Tehtävät piti tehdä ja palauttaa sovitusti ja nämä jotenkin antoivat rutiinia ja tekemistä, vaikka muu elämä oli kaaoksessa ympärillä.

Opiskelun päätyttyä oli hieman tyhjä olo. Aikaa on nyt muuhunkin. Nyt huomaan, miten raskasta aikaa opiskelu aika on ollut. Mutta sen ajan on vain jotenkin ponnistellut, ja nyt on tavoite saavutettu. En voisi olla itseeni tyytyväisempi. Itselleni valmistuminen on iso juttu.

Opiskelusta saa paljon itselleen, mutta muu elämä on jätettävä opintojen ajaksi hieman ”sivuun”. Mutta ei liiaksi koska elämässä pitää aina olla iloa

Aikuisopiskelu luo omat haasteet, mutta se palkitsee ja parhaimmillaan antaa uutta suuntaa elämälle.  Suosittelen opiskelua kaikille, olit minkä ikäinen tahansa, koska oppiminen on aina hyödyllistä.

”Älä koskaan kasva niin isoksi, ettetkö voisi esittää kysymyksiä. Älä koskaan tiedä niin paljon, ettetkö voisi oppia jotain uutta.”

— Og Mandino

Mukavaa keväänjatkoa teille kaikille omasta puolestani ja onnea kaikille, jotka valmistutte tänä keväänä. Onnea uusiin haasteisiin!

5 vastausta aiheeseen “Aikuisena opiskelemaan”

  1. Julia B

    Olen sama mielta aikuisopiskelu on joskus vaikea, jos vaikka on omia lapsia ja niille pitää antaa huomiota. Olen mietinyt myös monimuoto opiskelua, se ei oo niin rankka rahallisesti ja voi tehdä töitä ja opiskella. Tärkeä järjestää aikaa niin, että riittää opiskeluun ja perheseen. Itse haluaisin sosionomiksi korkeakouluun, sen takia valitsin tämä blogin. Ja tiedän, että sosiaaliala vaatii paljon kirjoittamista ja pohtimista ja ei mikä helppo ala, mutta mielenkiintoinen, koska voit toimia erilaisten ihmisen kanssa ja puolusta yksilön ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.

  2. Sunita Thapa Magar

    Mielestäni tämä blogikirjoitukset kirjoitettu juuri niin, mitä itse ajattelen . Koska mikään opiskelu ei ole hukkaan heitettyä, sillä aina opiskelusta on jotain hyötyä ja onneksi aikuisille on tarjolla monipuolista ja joustavaa koulutusta, joissa työelämän ja opiskelun yhdistäminen on mahdollista. Tiedän aikuisopiskelu tuo vaikeaksia sillä pitää hoitaa monta asia yhtä aika ja opiskelu tuntuu hastavalta mutta kannata haasta itseäsi koska se tuo valoisia tulevaisuus. Tietysti en todellakaan väitä, etteikö tie olisi kivikkoinen, mutta matkalle mahtuu paljon hyvää. Lisäksi annamme itselle mahdollisuuden muuttaa tilannetta. Olen päätänyt opiskella Sosionomiksi (monimuoto) koska silloin voin yhtä aika tehdä töitä ja opiskella. Tähän asti olen järjestänyt aikatauluni niin että, mikään ei estä minua saavuttamaan unelmani.

  3. Madiha Safdar

    Mielestäni tämä blogi on ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen minulle, koska olen myös aikuinen opiskelija.
    Aikuisena opiskelijana ajattelemme hyvin syvällisesti, koska meillä on myös kokemusta siitä, mikä on meille tärkeää. Meidän on harjoiteltava jatkuvasti uudestaan saadaksemme paremman. Elämä antaa meille mahdollisuuksia, joten meidän on hyödynnettävä niitä. Itse asiassa tämä on siirtymävaihe elämässämme, ja se voi joskus tuntua stressaavalta tai ylivoimaiselta. Tämä on kunnossa ja täysin normaalia. Joten odotamme eteenpäin ja nautimme uudesta suunnasta.

  4. Emmi Immonen

    Olen itse ajatellut samalla tavalla ja milloinkaan ei ole liian myöhästä mennä opiskelemaan sillä työelämässä tarvitaan kaiken ikäisiä ihmisiä. Aikuisopiskelu voi olla vaikeaa, mutta kannattavaa, se tuo mukana paljon vastuuta, mutta siinäkin oppii. Aikuisopiskelu voi tuntua haastavalle ja tuntua, että ei pääse oppimaan yhtä hyvin kuin esim. nuorena, mutta se on vain asenteesta ja elämäntilanteesta kiinni miten suhtautua asiaan.
    Valitsin tämän blogin, koska oli kiinnostava ja herätti itsessä ajatuksia, että mitä tulevaisuudelta haluaa.

  5. Azzaoui Sanaa

    Valitsin tämän blogin, koska on monta asia mitkä tule herätti ajatuksia, tulevaisuudeltani.
    Tutkimus mukaan olen sama mieltä ,kirjoittaja pohdi asia hyvin esille , voin sanoa että blogikirjoitukset heijasti juuri sitä, mitä koen nyt, eli vastaan aloitin opiskelemaan , tuntui juoksus haastava mutta ajattelen positiivisesti että näen lähitulevaisuuden hyvin lähellä.
    Suomessa meillä on mahdollisuus päästä vaikka aikuisena opiskelemaan ,ikä ei vaikutta mitään kaikki portit ovat käytettävissä monipuolista koulutukset tarjotaan sekä neuvoa , tuntuu olen hyvässä sunnassa , elämä aina antaa mahdollisuus toteuttaa henkilökohtainen unelma ,toki on stressia mutta pärjään ja joka viiko kerää tassa voimaa, itse haluan sosionomi ja haluan toteutta toiveeni riippumatta siitä, kuika kauan se kestää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.