Opiskelukyky, Uupumus, Vaikuttaminen

Ylen verkkouutiset uutisoi 10.12.2018 lukiolaisten uupumuksesta

Myös Nyyti ry näkee, että tästä tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta on syytä käydä keskustelua. Kirjoituksessa uupumukseen syinä nostettiin esille yhteiskunnan lukiolaisille asettamat vaatimukset, valintakoeuudistus ja vallalla oleva stressipuhe, joka on nyt tarttunut myös nuoriin.

Kirjoituksesta puuttui kuitenkin aivan keskeinen tekijä uupumuksen aiheuttajana: työmäärä. Kirjoitukseen tulleissa kommenteissa tätä asiaa kyllä nostettiin esiin ansiokkaasti.

Nyyti ry selvitti keväällä 2018 lukiolaisilta itseltään, mitä syitä he näkevät lukiolaisten uupumiselle. Tärkeimmäksi syyksi 800 vastaajan aineistossa nousi liian suuri työmäärä. Työmäärä on ensisijaisesti ”työnantajan” eli tässä tapauksessa koulutuksen tarjoajan käsissä. Ylen uutisessa kerrottiin, että pidettyään kirjaa opiskeluun käytetystä ajasta lukiolaiset työskentelivät 40 tuntia viikossa koulussa ja 20-30 tuntia opiskelua vielä omalla ajalla eli 70 tuntia viikossa! Tämä on 10 tuntia päivässä ilman vapaapäiviä. Luku on pöyristyttävä ja sanomattakin on selvää, että tällä on myös hyvinvointivaikutuksia.

Kirjoituksessa Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Alvar Euro nostaa esiin Opetushallituksen lukion opetussuunnitelman uudistustyön, jolla tullaan suoraan vaikuttamaan tulevaisuuden lukiolaisten työmäärään vuodesta 2021 lähtien. Näemme, että nyt on juuri oikea aika vaikuttaa tulevaisuuden lukiolaisten opiskelujen työmäärään. Toivomme viisautta ja rohkeutta uskaltaa pohtia, mikä on kussakin oppiaineessa olennaista sisältöä. Toivomme, että opetussuunnitelman tekijät pohtivat kriittisesti lukion ainerajat ylittävää sisältöä ja laativat konkreettiset laaja-alaiset oppimistavoitteet lukioon, joiden pohjalta koulutuksen järjestäjät voivat rakentaa kohtuullisen työmäärän oppimiskokonaisuuksia.

Sitä ennen nykyisen opetussuunnitelman mukaan opiskeleville lukiolaisille tarvitaan riittävästi niin opetushenkilökunnan kuin opiskelijahuollon ohjausta ja tukea, jotta he selviävät lukiokoulutuksesta opiskelukykyisinä, säilyttävät opiskeluintoa jatko-opintoihin ja työkykyä tulevaa työelämää varten. Pidetään huolta nuoristamme!

Minna Savolainen


Työskentelen Nyytissä toiminnanjohtajana. Mielestäni mikään ei ole niin tärkeää kuin hyvä mielenterveys, johon jokaisella tulisi olla oikeus. Ihan erityistä mielenkiintoa koen nuorten, nuorten aikuisten ja opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin edistämiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *