Näen ympärillä olevat ihmiset. Kukaan heistä ei näe minua. En ole mitään toisten silmissä. Näkymättömyys satuttaa ja halvaannuttaa. Näkymättömyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemus tulee yksinäisen kertomana toistuvasti esille.
Sosionomiopintoihini liittyvässä ”Näkymättömät” -opinnäytetyössä selvitettiin hyvinvointityötä tekevien kokemuksia yksinäisyyden syntymiseen ja yksinäisyyden vähentämiseen vaikuttavista tekijöistä opiskelijoiden parissa. Tutkimusaineistona oli Nyyti ry:n v. 2015 toteuttama laaja Yksinäisyys -kysely. Tässä muutama pohdintapala työstä, lähinnä yksinäisyyden vähentämisen näkökulmasta.
Yksinäisyyden vähentämistä ja yhteisöllisyyden vahvistamista käsitelleet vastaukset kohdentuivat tutortoimintaan, yhteisöllistävien tapahtumien järjestämiseen, yksilöllisesti toteutettuun vertaistukeen, ryhmäyttämiseen, keskusteluapuun ja erilaiseen pienryhmätoimintaan. Tutortoiminnan suhteen tuotiin esille tutoreiden lisäämisen ja kouluttamisen ohella se, että toiminnan tulisi jatkua läpi opintojen – myös alkutaipaleen panostusten jälkeen. Yksinäisyyden muurin murtamisen kannalta tässä on tärkeänä henkilökohtaiset kontaktit, eli opiskelija- ja opettajatutoreiden taholta yhteyden luominen uuteen opiskelijaan. Millaisen ryhmäyttämisen yksinäinen tunnistaa liittymistä tukevaksi toiminnaksi – sellaiseksi, johon uskaltaa osallistua? Minkälainen tutortoiminta tavoittaa yksinäistymisen polulla kulkevan opiskelijan? Toiminnan sisältöjä rakennettaessa tulee aina huomioida yksinäisyydestä kärsivän tarpeet ja näkökulmat.
Millaisen ryhmäyttämisen yksinäinen tunnistaa liittymistä tukevaksi toiminnaksi?
Ystävän vai kontaktin puute?
Sosiaalisten kontaktimahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävät keinot tuotiin painokkaasti esille. Tutkimusten valossa emotionaalisessa yksinäisyydessä on kyse kuitenkin enemmän ystävän kuin kontaktien puutteesta. Millaiset kontaktimahdollisuuksia tarjoavat toiminnot palvelevat ystävyyden syntymistä? Saattaa olla niin, että yksinäisyyden tiellä yhteistoimijuuden taidot ovat haurastuneet – käyttämättöminä. Opinnäytetyön sisältöä taustoittava materiaali toi esille näiden taitojen harjaannuttamisen vahvan merkityksen silloin, kun rakennetaan yhteistoimintaa ja ystävän löytymistä tukevaa toimintasisältöä. Tässä voisi olla vastausta siihen, kun haetaan elementtejä yksinäistä tukevalle yhteisöllisyydelle.
Kuinka tunnistan ja havaitsen juuri ne tilanteet, jotka ovat auki liittymiselle?
Sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistuminen ei totisesti ole yksioikoinen asia. Kuinka tunnistan ja havaitsen juuri ne tilanteet, jotka ovat auki liittymiselle? Mistä löydän voimat potentiaalisen sosiaalisen hetken tunnistamiselle ulkopuolisuuden kuristavassa otteessa? Tärkeää on löytää sellaiset toimintamenetelmät, joiden välityksellä pääsee riittävän turvallisesti harjoittamaan toiseen liittymistä. Hedelmänä voin saada rohkaisevan kokemuksen yhteydestä – ainaisen ja kuihduttavan ulkopuolisuuden sijaan.
Tukikynnys matalammaksi
Hyvinvointityötä tekevät vastaajat kertoivat toistuvasti matalan kynnyksen merkityksestä. Tämä liitettiin opiskelijoille suunnattujen tukimuotojen järjestämiseen sekä yhteydenottotapoihin esim. keskustelumahdollisuuksien tarjonnassa. Yhden näkökulman matalan kynnyksen todentamiseen tuo tutoreiden roolin vahvistaminen. Eli suunnataan voimavaroja ohittavan ja ulkopuolisuutta voimistavan kohtaamattomuuden kulttuurin muokkaamiseen opiskelijayhteisön sisällä. Tässä kohtaa ison muutoksen mallintajina ja alun tienraivaajina toimisi koulutetut opiskelija- ja opettajatutorit, joilla olisi taustatukena hyvinvointityön ammattihenkilöt sekä oppilaitoksen/työnantajan antamat resurssit.
Yksinäisyyden vähentämiseen tähtäävä tuki tulee leipoa sisälle opetuksen rakenteisiin ja koko oppilaitoksen toimintakulttuuriin. Painopiste liikahtaisi silloin ulkopuolisen ammattilaisavun suunnasta kohti oppilaitoksen sisälle luotua tukea.
Yksinäisyyden vähentämiseen tähtäävä tuki tulee leipoa sisälle oppilaitoksen toimintakulttuuriin.
Vertaisina toimien opiskelijat voisivat olla merkittävä apu yksinäisyyden tunnistamisessa ja rinnalle pysähtymisessä ohittamisen sijaan. Myös yksinäisyyteen liittyvän häpeän syliin ottamisessa ja sulattamisessa vertaisten kokemus voi muodostua ratkaisevaksi ulkopuolisuuden kehän aukottamisessa.
Silta odotusarvon ja kohtaamiskynnyksen välille
Yksinäisyyteen ajautumassa olevalla on usein suuri odotusarvo siitä, että joku näkisi hänen tilanteen ja ottaisi kontaktia. Yhtä aikaa tunnistetaan varsin yleinen kokemus siitä, että on korkea kynnys tarttua ja pysähtyä yksin olevan tilanteeseen. Tämän kuilun silloittamisella – odotusarvon ja kynnyksen välillä – saadaan merkittäviä liikahduksia kohtaavamman kulttuurin luomisessa, näkymättömän näkemisessä ja yksinäisyyden helpottamisessa. Näkeminen on aina toisen olemassaolon vahvistamista.
Itse uskon vahvasti siihen, että on mahdollista luoda aivan uudenlainen välittämisen kulttuuri opiskelijamaailmaan. Yhteisöllisen huolenpidon elpyminen etsii joka päivä oman hetkensä, uudelleen ja uudelleen. Ihmisen sisällä aukeamista odottavat silmut heräävät eloon, vahvistuvat sisintä rohkaisevasta kohtaamisesta ja väistämättä välittävät hyvän eteenpäin. Tätä tapahtuu jo.
Näkymätön näkyväksi. Kohtaaminen kerrallaan. Kosketus kerrallaan. Vaikka vähän pelottaa.
Vastaa