Iris Aarola

2

Vuosi sitten elokuun lopussa tärkeä päivä koitti vihdoin. Oli aika muuttaa pois kotoa. Uusi kotikaupunki sijaitsi kahdensadan kilometrin päässä entisestä kotipaikkakunnastani. Lastasimme muuttokuorman peräkärryyn ja lähdimme ajamaan kohti opiskelukaupunkiani.

Koko kesä oli ollut yhtä tohinaa, olin vain juossut paikasta toiseen ehtimättä yhtään jännittää tulevaa muuttoa. Automatkalla todellisuus alkoi pikkuhiljaa valjeta. Olin muuttamassa kimppakämppään kahden ventovieraan kanssa. Toivoin vain, että he eivät kuuluisi tähän nettikeskusteluissa hyvin tunnettuun varastelevaan ja sottaiseen kauhukämppiskategoriaan. Onneksi tytöt kuitenkin vaikuttivat hyviltä tyypeiltä ainakin sen perusteella, mitä olin heidän kanssaan Whatsappissa jutellut.

Totuuden hetki koitti, kun kaarsimme tulevan kotitaloni pihaan ja aloimme kantaa tavaroita viidenteen kerrokseen. Kun pääsimme perille, olivat kämppikseni jo ovella vastassa. Olipas outoa nähdä heidät vihdoin kasvotusten! Juttu lähti heti hyvin luistamaan, ja jo ensimmäisenä iltana tuntui siltä, että kimppakämppään muuttaminen oli ehdottomasti hyvä ratkaisu.

Odotukseni kimppa-asumisesta eivät olleet kovin korkeat. Toivoin vain, että tulisin toimeen kämppiksien kanssa, eikä mitään suurempia riitoja syntyisi. Koska meitä oli kolme, oli yksi kauhukuvistani myös se, että kahdesta muusta tulisi parhaat kaverit ja minä jäisin yksin. Odotukseni ylittyivät huimasti, ja myös pelkoni osoittautui aivan turhaksi. Sain kämppiksistäni kaksi uutta hyvää ystävää, joiden kanssa teemme paljon kaikkea niin vapaalla kuin koulussakin. Olemme muun muassa käyneet yhdessä syömässä, urheilemassa ja mökkeilemässä. Nyt, kun olemme asuneet vuoden yhdessä, en oikeastaan edes osaisi kuvitella asuvani yksin. Kenelle sitten valittaisin väsymystäni rankan koulupäivän jälkeen tai keneltä kysyisin pukeutumisneuvoja ennen opiskelijabileitä?

En oikeastaan edes osaisi kuvitella asuvani yksin. Kenelle sitten valittaisin väsymystäni rankan koulupäivän jälkeen tai keneltä kysyisin pukeutumisneuvoja ennen opiskelijabileitä?

Suosittelen kimppakämppä-asumista erityisesti uudessa koulussa aloittaville opiskelijoille. Aina kannattaa edes kokeilla, ja voihan myöhemmin muuttaa yksin, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Kimppa-asuminen on hyvä juttu erityisesti opintojen alkuvaiheessa. Silloin kun ei vielä tunne kaupungista yhtään ketään, on kiva tietää, että kotona odottaa aina joku jonka kanssa voi vaihtaa kuulumiset. Kaveripiiristäsi tulee helposti laajempi, kun tutustut myös kämppiksiesi kavereihin. Yhteiselo opettaa myös joustavuutta, kompromissien tekoa ja toisten huomioon ottamista. Näistä kaikista on varmasti hyötyä myös myöhemmin elämässä.

Tällä tekstillä haluaisin hälventää ennakkoluuloja siitä, että asuminen kimppakämpässä/solussa on aina se viimeinen vaihtoehto johon päädytään vain siksi, että se on halpaa. Asumisen huokeus on totta kai yksi kimppa-asumisen hyvistä puolista, mutta niitä on paljon muitakin. Useimmilla (kuten myös itselläni ennen) on kimppa-asumisesta myös sellainen kuva, että aina ollaan vaan omassa huoneessa ja hyvä kun edes tervehditään kämppiksiä. Kuten jo edellä on osoitettu, asia ei aina ole niin!

Loppujen lopuksi kyse on oikeastaan vain sattumasta, siitä että kohtaavatko kemiat kämppiksien kanssa. Suosittelen ottamaan riskin ja kokeilemaan, se saattaa nimittäin olla paras päätös minkä olet elämässäsi tähän mennessä tehnyt!

Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.

Lue lisää Nuoresta aikuiseksi: Muutto pois kodista muuttaa elämää 

Iris Aarola

Iris Aarola
Olen parikymppinen viestinnän opiskelija. Pääaineeni lisäksi olen kiinnostunut mm. vieraista kielistä ja psykologiasta. Vapaa-aikani kuluu urheilun, kavereiden ja hyvän ruoan parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *