Liian tyytyväinenkö?

14


Juureskasvi, jota raastetaan pieneksi silpuksi. Lopputuotteena vetistä tunnistamatonta mössöä, jota moni lounastaja oudoksuu. Itkuinen, silpuksi raastettu sielu – ei kenenkään number one valinta. Ennemmin vehreä ja monipuolinen salaatti saa ruokailijoilla veden kielelle. Muun muassa tuolta yksin oleminen on joskus tuntunut.

Kukin päivänsä on omanlaisensa sinkkutarina. Raastamisen aikakausi oli vain pieni osa sinkkuutta, niin kauhealta ja pitkältä kuin se jakso elämässä aikanaan tuntuikin. On myös ollut railakkaita sinkkupäiviä, jolloin huomiota ja haleja on löytynyt. Ja paljon on myös tasaisia ja tyytyväisiä päiviä.

Kaikkia näitä päiviä ja jaksoja yhdistää se, että hyvinä ja huonoina elämänjaksoina sitä aina kuitenkin kaihoaa jotain toista ihmistä vierelleen.

Joskus mietin, että jos vain saisin tasaisesti hellyyttä, kosketusta ja seksiä, niin enpä sitä välttämättä edes parisuhdetta tarvisi. Ystävät toimivat perheenä ja heidän kanssaan voi päivittäin hoitaa muut sosiaaliset tarpeet suulliseen kommunikointiin, keskusteluun, nauruun ja itkuun liittyen.

Ajatus yrittämisestä luopumisesta kiehtoo.

Ystäväni kertoi, että hän vain luopui yrittämisestä ja poks, viikon päästä hänellä oli ihana poikaystävä. Se tupsahti hänen elämäänsä kuin tyhjästä.

Istun puistonpenkillä ja mietin samaa asiaa. Pitäisiköhän vain luopua kaikesta yrittämisestä? Toisaalta en halua havahtua eläkeiässä siihen, että kaikki vuosikymmenet kuluivat yksin vailla kumppania. Ajatus yrittämisestä luopumisesta kiehtoo. Miksi enää nolaisin itseäni lähestymisyrityksillä, jotka harvoin edistävät pariutumistavoitettani?

Miettiessä katselen ohi kulkevia ihmisiä.

Äiti nauraa ja keskustelee teini-ikäisen poikansa kanssa. He kävelevät rantabulevardilla ja minä seuraan heitä sivusta puistonpenkiltä. Heidän perässään tulee toinen kaksikko, nuorempi tytär ja isä, ja heillä vaikuttaa olevan myös mukavaa yhdessä.

Kuvittelen, miten perhe jatkaa iltaansa. He tekevät yhdessä ruokaa, juttelevat ja nauravat. Saattavat tiuskia tai riidelläkin vähän, mutta kuitenkin perheen vanhemmat voivat aina antaa toisilleen halin, pusun, suudelman tai osoittaa muuten hellyyttä keskenään.

Toive perheestä on täysin uusi konsepti päässäni.

Olen istunut penkillä muistivihkoni kanssa muutaman tunnin. Katson merimaisemaa, ihmisiä ja auringonlaskua. Ajoittain kirjaan vihkooni ideoita ja ajatuksia. Usein muistiinpanoihin päätyy myös toiveitani ja unelmia. Nyt kirjoitan vihkooni ensimmäistä kertaa, että haluan perheen. Toive perheestä on täysin uusi konsepti päässäni. Se kyllä vaatinee sen kumppanin, jonka löytäminen voi olla haaste.

Käyn sisäistä dialogia ja päädyn seuraavaan johtopäätökseen: Haluan perheen, enkä aio tehdä asialle yhtään mitään.

Mutustelen lausetta. Se ei tunnu lainkaan huonolta. Olen tyytyväinen uudesta unelmastani, sekä tyytyväinen päätöksestä olla toimimatta. Olen kolmekymppinen. Monelta osin elämääni tyytyväinen, joten miksi vaivautua. Eikä tämä elokaan ole tuntunut enää pitkään raastamiselta. En tunne oloani juureskasviksi tahi raasteeksi. Kaiho on tallella, mutta sitäkin osaa arvostaa.

Huomaan usein hymyileväni itsekseni vaikkapa bussissa tai junassa. Saatan tuolloin ajatella, että olisi mukavaa istua tässä oman kullan vieressä. Ja hän antaisi minulle halin ja pusun. Luon mielessäni niin vahvan mielikuvan, että pystyn lähes tuntemaan tämän olemattoman kosketuksen. Olo ei ole lainkaan haikea, vaan optimistisen positiivinen. Olen mielessäni juuri tyydyttänyt läheisyyden tarvetta. Varsinaista läheisyysmasturbointia.

Nyt kysynkin itseltäni, onko tämä liian tyytyväinen elämä hyvästä vai pahasta. Ajaudunko yhä syvemmälle vain siihen kuoppaan, että olen itsekseni tyytyväinen ja onnellinen vailla toista ihmistä, enkä oikeasti enää tee lopulta mitään perheunelman eteen?

Kirjoitus on Puhutaan sinkkuudesta -kampanjan satoa. Kampanja järjestettiin yhteistyössä Väestöliiton kanssa keväällä 2016.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *