Hyppää sisältöön

Mielenterveyshäiriöt

Mielenterveys kuten fyysinenkin terveys voi olla välillä huonompi, ja mielenterveyden ongelmat sekä mielenterveyshäiriöt ovat yleisiä. Lähes jokainen kokee jossain elämänvaiheessa sellaista psyykkistä oireilua, joka tilapäisesti heikentää toimintakykyä.

Tavallisimpia psyykkisiä oireita ovat stressi ja uniongelmat. Lyhytaikainen mielen pahoinvointi on aivan normaalia, samoin kuin tavanomaiset arkielämään liittyvät reaktiot kuten surureaktio, kun on menettänyt läheisen ihmisen. 

Mielenterveyshäiriöstä on kyse silloin, kun psyykkinen oireilu on pitkäkestoista ja niin vakava-asteista, että se aiheuttaa merkittävää haittaa toimintakyvylle ja arkielämälle. Mielenterveyshäiriöt ovat diagnosoituja sairauksia. Diagnoosi perustuu aina lääketieteelliseen tutkimukseen ja arvioon.

Mielenterveyshäiriöiden diagnosoinnissa käytetään kahta psykiatrista tautiluokitusjärjestelmää, Maailman terveysjärjestön kehittämää ICD-järjestelmää ja Yhdysvaltojen psykiatriyhdistyksen kehittämää DSM-järjestelmää. 

Opiskelijoista joka viides mies ja yli kolmannes naisista kärsii mielenterveyshäiriöistä. Mielenterveyshäiriöt ilmaantuvat usein ensi kertaa nuoruudessa. Aikuisiän mielenterveyshäiriöistä noin puolet on alkanut jo ennen 14. vuoden ikää ja arviolta kolme neljästä ennen 24. ikävuotta. 

Mielenterveyshäiriöiden hoidosta ja suhtautumisesta mielenterveysongelmiin 

Mielenterveyshäiriön varhainen tunnistaminen ja hoito on tärkeää, jotta voidaan ylläpitää elämänlaatu ja vähentää sairauden aiheuttamia haittoja. Avun ja tuen hakemista ei tarvitse hävetä ja sitä kannattaa hakea, kun itselle tai läheiselle herää huoli. Yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyshoidosta vastaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS http://www.yths.fi/ Muut opiskelijat voivat kääntyä mielenterveyskysymyksissä oman kunnan opiskeluterveydenhuollon palvelujen tai kunnan mielenterveyspalvelujen puoleen. 

Mielenterveyshäiriöiden hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti. Tavallisimmat hoitomuodot voidaan jakaa biologisiin ja psykososiaalisiin hoitoihin. Biologisista hoidoista tavallisin on lääkehoito. Psykososiaaliseen hoitoon kuuluvat mm. keskustelutuki, psykoterapia ja erilaiset toimintakykyä tukevat kuntouttavat menetelmät. Lääkehoidon ja psykososiaalisen hoidon yhdistelmän on todettu tuottavan hyviä hoitotuloksia. 

Vakavista ja pitkäkestoisistakin psykiatrisista sairauksista voi kuntoutua ja toipua. Kuntoutuminen on usein pitkä prosessi. Elämä mielenterveyshäiriön kanssa voi kuitenkin olla yhtä monipuolista ja mielekästä kuin kenellä tahansa muullakin. 

Kuntoutumisen kannalta muiden ihmisten ja ympäristön suhtautuminen mielenterveysongelmiin on oleellista. Mielenterveysongelmia saatetaan pelätä ja monen voi olla vaikea kohdata vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavaa. Tieto mielenterveyshäiriöistä auttaa hälventämään ennakkoluuloja ja muuttamaan asenteita. Vastuu asenteiden muuttamisesta myönteisimmiksi on kaikkien yhteinen asia. 

Lue lisää masennuksesta

Lue lisää ahdistuksesta

Lue lisää syömishäiriöistä

Psykoosit

Psykoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Todellisuudentajun häiriintyminen ilmenee tavallisimmin harhaluuloina tai aistiharhoina. 

Skitsofrenia on yleisin psykoosisairaus eli mielisairaus. Se on vakava ja monimuotoinen psykiatrinen sairaus, joka alkaa usein nuorella aikuisiällä. Sille on ominaista ajatusten hajanaisuus, tunneilmaisun niukkuus ja käyttäytymisen outous. Skitsofreniaan liittyy vetäytyminen ja eristäytyneisyys, ja sairastuneen sosiaalinen toimintakyky onkin merkittävästi heikentynyt. 

Skitsofreniaan sairastuu noin 1 % väestöstä. 

Muita psykoosisairauksia ovat muun muassa harhaluuloisuushäiriö, lyhytkestoinen psykoosi ja skitsoaffektiivinen häiriö. Myös päihteiden käyttö tai ruumiillinen sairaus esimerkiksi dementia voi laukaista psykoottisia oireita. 

Päihderiippuvuudet

Päihderiippuvuudet kuuluvat diagnostisesti mielenterveyshäiriöihin. Päihderiippuvuus voi kehittyä eri aineisiin. Näitä ovat mm. alkoholi, kannabis, opiaatit, amfetamiini ja bentsodiatsepiinit. 

Päihderiippuvuuksissa keskeisiä oireita ovat aineen käytön pakonomaisuus ja käyttöhimo. Useimmiten ilmenee vaikeuksia hallita aineen käytön aloitusta, käyttömääriä tai käytön lopettamista. Päihteen käyttö usein jatkuu sen aiheuttamista terveydellisistä, sosiaalisista ja taloudellisista haitoista huolimatta. Pidempään jatkunut riippuvuus voi syrjäyttää itsestään huolehtimisen, harrastukset, ihmissuhteet ja opiskelun tai työn.  

Päihderiippuvuuteen liittyy usein fysiologisen riippuvuuden kehittyminen, jolloin henkilön kyky sietää päihteen vaikutuksia on kohonnut (toleranssi) tai hänellä ilmenee päihteen käytön lopettamisen jälkeisinä päivinä eriasteisia vieroitusoireita. Vieroitusoireyhtymä saa henkilön usein jatkamaan päihteiden haitallista käyttöä. Hoitoon hakeutumista voi vaikeuttaa kykenemättömyys tunnistaa tai myöntää riippuvuuden aiheuttamia oireita ja haittoja.  

Suomessa arvioidaan olevan noin puoli miljoonaa alkoholin suurkulutuksen riskirajat ylittävää alkoholin käyttäjää. Alkoholiriippuvaisia on noin neljä prosenttia väestöstä. Huumausaineriippuvaisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviolta koko maan 15–64 -vuotiaista 0,55 – 0,9 prosenttia on amfetamiinien ja opioidien ongelmakäyttäjää. 

Muualla verkossa

Mielenterveystalo.fi

Mielenterveyshäiriöt – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tunnistaminen – Opas ennaltaehkäisevän työn ammattilaisille.

Mielenterveyden häiriöt – Terveyskirjasto