Hyppää sisältöön

Miten vähentää prokrastinaatiota?

Asioiden lykkääminen eli prokrastinaatio johtuu monista eri tekijöistä ja siksi myös eri ihmisille sopii erilaiset keinot, miten vähentää prokrastinaatiota.

Pyri muuttamaan ajattelutapojasi

  • Muista, että juuri nyt ei ole liian myöhäistä aloittaa.
  • Pyri kasvattamaan motivaatiotasi: aivot toimivat paremmin, kun koet oman työn merkitykselliseksi ja ymmärrät, miksi olet tekemässä tehtävää.
  • Mieti, mitä tästä tehtävästä opit, mitä voit keskustella tästä muiden kanssa, miten tästä tehtävästä voi saada tyydytystä.
  • Pyri muuttamaan ajatuksiasi armollisemmaksi, pois täydellisyyden tavoittelusta.
  • Palkitse itsesi tehdystä työstä tasaisin väliajoin – olet ansainnut sen.
  • Harjoita tietoisuustaitoja ja kehitä sen avulla tahdonvoimaasi.

Ole yhteydessä muihin

  • Pyydä apua ja ohjeistusta ohjaajalta tai opettajalta.
  • Tee tehtäviä ja opiskele yhdessä, esim. Kirjoituspiirissä.
  • Kerro tavoitteistasi muille – silloin niistä on vaikeampi luistaa.
  • Pidä yhteyksiä kavereihin ja ystäviin, jaa opiskeluun liittyviä ajatuksia ja kokemuksia.

Palastele tehtävä ja aikatauluta sen tekeminen

  • Aloita pienestä. Esim. käy ensimmäisenä päivänä kirjastossa katsastamassa työtila ja jää hetkeksi töihin, jos se tuntuu mahdolliselta.
  • Säännöllisyys tuo rutiinia. Mene joka päivä kirjastoon tai muuhun työtilaan, vaikka vain tekemään 15 min työtä.
  • Palastele tehtävä mahdollisimman pieneksi. Esim. lue kirjaa aluksi vaikka 5 sivua per päivä tai kirjoita esseetä puoli sivua per päivä. Pienikin aikaansaannos lisää hyvää mieltä ja vahvistaa itseluottamusta sekä lisää motivaatiota.
  • Anna itsellesi lupa työskennellä sen aikaa (esim. 15 min), minkä jaksat keskittyä ja pidä sen jälkeen pieni tauko. Keskittymiskyky paranee, kun harjoitat sitä. Muista pitää selkeä vapaapäivä pitkän työprosessin aikana.
  • Aikatauluta ja tee tarkka suunnitelma joka päivälle. Tee lisäksi erittäin helposti saavutettava tavoite jokaiselle päivälle.
  • Toiselle sopii aloittaa helpommasta, toiselle vaikeasta. Tee ensin se, mikä auttaa sinut alkuun.
  • Aikatauluta itsellesi päämäärä, kun olet palastellut tehtävän pieniin osiin.
  • Puhu itsellesi tavoitteista, ei dead-lineista.

Muokkaa opiskeluympäristöäsi

Tee opiskelutilanne ja oppimisympäristö itsellesi miellyttäväksi. Mieti, millainen ympäristö auttaa sinua parhaiten keskittymään: hiljaisuus, äänet, musiikki, yksin opiskelu vai yhdessä muiden kanssa tekeminen, hämärä, valoisa jne.

Erota tauko ja sen aikana tekemäsi asiat selvästi työskentelystä: ota mukaan esim. tabletti taukoa varten, jos työskentelet koneella. Tabletilla saat surfata netissä.

Poista opiskelutilanteesta välitöntä kiinnostusta aikaan saavat tekijät kuten somen viestitysäänet, pääsy nettiin jne.

TEHTÄVÄN PALASTELEMINEN JA AIKATAULUTTAMINEN AUTTAA USEIN VITKUTTELUUN.

Muualla verkossa

Pomodoro-tekniikalla tehokkuutta ja ajanhallintaa – Gradutakuu

ANNA PALAUTETTA

Herättikö lukemasi sinussa ajatuksia? Vastasiko se odotuksiasi? Saitko tietoa ja tukea tilanteeseesi? Anna meille palautetta nimettömällä verkkokyselyllä. Arvostamme mielipidettäsi!