Ekaluokkalainen vuonna -77

1


Herätyskello soi. Nousen ripeästi, vaikka peiton lämpö vielä houkuttelisi jäämään. Valmistan aamiaisen ja otan esille vaatteet – ensin koululaiselle, jolla on kahdeksan aamu. Mies on huikannut lähtösuukon, kun olin vielä unessa. Lähetettyäni lapsen koulutielle laitan astianpesu- ja pyykinpesukoneen pyörimään ja tarkistan koti-, opiskelu-, ja työsähköpostini sekä vielä pikaisesti Facebookin ja WhatsAppin. Ei mitään kiireellistä missään, hyvä. Voin pitää päivän ohjelmasta kiinni.

Avaan kirjan, ja sen paperiset lehdet tuntuvat ruutuun tuijottelun jälkeen hyvältä. Sytytän kynttilän, siemaisen teetä ja alan kirjoittaa muistiinpanoja. Aloitin opintoni vuosi sitten ja nyt olen jo loppusuoralla. Jäätyäni työttömäksi päätin päivittää aiemman opistotutkintoni ammattikorkeakoulututkinnoksi, ja sainkin ilokseni suuren osan vanhasta tutkinnosta hyväksiluettua. Hyppäsin siis melkein suoraan lopputyöhön. Olisin kai voinut täydentää tutkinnon yhdessäkin lukuvuodessa, ainakin teoriassa: kun on perhe ja koti ylläpidettävänä, niin tilaa on jätettävä myös elämälle. Harva on kuulemma pystynyt. Minä ainakin olisin tarvinnut apua tuutoreilta ja opolta. Sitäkin olisi saanut, ainakin teoriassa. Käytännössä tukiverkosto ei vastannut puheluihin tai viesteihin, ja kun monen viikon yrittämisen jälkeen Jonkun tavoitti, sen Jonkun kalenteri oli täynnä organisaatiomuutosta tai matkustamista tai sairauslomaa tai työsuhde päättymässä tai alkamassa tai perehdytys kesken. Kerran päästyäni Jonkun kanssa kasvokkain, kuuntelin puolet ajastani hänen murheitaan. Puolitoista vuotta opiskelua, se on hyvä.

Kun monen viikon yrittämisen jälkeen Jonkun tavoitti, sen Jonkun kalenteri oli täynnä organisaatiomuutosta tai matkustamista tai sairauslomaa tai työsuhde päättymässä tai alkamassa tai perehdytys kesken.

Joskus haikailen vanhempieni aikoja, kuinka he tässä iässä olivat jo juurruttaneet paikkansa työelämään ja laskivat vuosia kultakelloihin. Jos nykyään saa vakituisen, toistaiseksi voimassa olevan työpaikan, se on kuin lottovoitto kuten opiskelupaikkakin. Tosin säännöt ovat jälleen muuttumassa niin että enää en edes saisi hakea tähän koulutukseen. Mikä onni että jäin työttömäksi sopivaan aikaan! Oikeasta ajoituksesta tuntuu moni asia olevan elämässä kiinni. Kun valmistuin, tutkintoni vanheni jo opintojen aikana. Kuka olisi voinut tietää sen etukäteen? Vaikka kelpoisuus pysyi ennallaan, niin kuka voi estää työnantajaa valitsemasta uudemman koulutuksen saaneen ohi vanhan tutkinnon suorittaneen?

Mutta olen kiitollinen, että saan opiskella. Olen saanut jopa töitäkin. Ihmeellistä. Vaikka työ olisi osa-aikainen ja nollatyösopimuksella, niin se on työsuhde. Ei tule isoa aukkoa ansioluetteloon, kun on kelvannut jonnekin. On helpompi hakea töitä uudesta paikasta kun on alla entinen, josta ponnistaa. Pelkkä opiskelu ei ole kaikkien työnantajien mielestä riittävä selite cv:ssä, sen olen oppinut työhaastatteluissa huomaamaan.

Aamu vaihtuu iltapäiväksi, syön edellisen päivän tähteitä ja keitän lisää teetä. Kun lapsi tulee koulusta, minunkin on aika pitää tauko. Teen muutaman alaspäin katsovan koiran ja jooga lungen. Etäpäivät ovat tehokkaita, kun ei tuhraannu aikaa matkustamiseen, mutta kääntöpuolena voi saada kehonsa melko jumiin. Surffailen hetken Linkedinissä silmälläpitäen kokopäiväisen työn hakua, kun olen saanut opinnäytetyön valmiiksi. Sitten me koululaiset vaihdamme kuulumiset välipalan äärellä ja palaamme kotitehtäviemme ääreen. Vielä muutama tunti niin mies tulee töistä ja pääsemme yhteisen ruokapöydän ääreen ja ulkoilemaan. Ehkäpä metsästä saa vielä mustikoita iltapalaksi? Seuraavana päivänä on töitä aamupäivällä ja luento iltapäivällä. Päätän jo nyt, että teen pienen kävelylenkin ennen kuin käännän aivoni työvireestä opiskelutaajuudelle. Pääsen myös valmiiseen ruokapöytään opiskelijaravintolaan, mikä tuntuu ylelliseltä.

Tällaista on unelmieni elämä juuri nyt. Saan olla äiti, vaimo, opiskelija ja työntekijä.

Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.

Ekaluokkalainen vuonna -77
Olen pääkaupunkiseudulla asuva 45-vuotias nainen, joka opiskelee sosiaalialaa. Harrastan lukemista, kirjoittamista, liikkumista ja maailman ihmettelyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *