Nuutunut

14

Tämä teksti sai alkunsa pohtiessani omaa uupumistani ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Koin uupumisen ensimmäisen kerran työelämään siirtyessäni. Siitä toipuminen on ollut pitkällinen prosessi.

Ilokseni sain pitkään haaveissani olleen opiskelupaikan puolitoista vuotta sitten. Opintojen alussa tuntuikin, että asiat sujuivat parempaan malliin. Kuitenkin taustalla vaikuttivat omat vaatimukset ja se, etten ollut toipunut kokonaan aiemmasta uupumusjaksostani. Olin sopeutunut siihen, että heräsin aamuisin väsyneenä, ja kärsin jatkuvasti erilaisista uupumukseen liittyvistä oireista.

Suoritin opintojani, mutta elämässäni tuntui olevan hyvin vähän iloa, ja asioita, jotka olisivat edistäneet palautumistani.

Opintoja aloittaessani tuntui, että yritin kiriä takaisin ajan, jonka olin joutunut olemaan sairauslomalla. Tavoitteenani oli olla mahdollisimman hyvä. Tein koulutehtävät tunnollisesti. Mitä enemmän koin stressiä, sen hanakammin tarrauduin vanhaan tuttuun suorittamisen tapaan.

Viime syksynä aloin huomaamaan merkkejä, jotka kielivät siitä, ettei kaikki ollut kunnossa. Uupumuksen jälkeen tuntui, että olin menettänyt kyvyn luottaa itseeni. Vaikka huomasin, etten voinut hyvin, yritin silti sinnitellä eteenpäin. Yhtenä joulukuisena iltana laitoin ystävälleni viestin, jossa kerroin olostani ja siitä, kun koskaan mikään ei riitä. Tässä kiteytyi mielestäni hyvin kokemukseni uupumuksesta, ja siitä millaisia paineita itselleni asetin.

Miksi en siis hakenut apua silloin kun se olisi ollut paikallaan? Ajattelin, että olin jo hukannut liikaa aikaa lepäämiseen. En halunnut jäädä sairauslomalle, koska kursseja oli sillä hetkellä paljon meneillään, enkä toivonut opintojeni viivästyvän. Toisaalta vaikuttavana tekijänä oli myös pelko ympäristön suhtautumisesta. Uskon että taustalla oli myös häpeä siitä, etten jaksa.

Rohkaistuin kuitenkin varaamaan ajan opinto-ohjaajalle, ja hän kuuli huoleni. Itselleni oli todella merkittävää, että joku ulkopuolinen ihminen kuunteli ja kohtasi minut empaattisesti.

Uskon, että tuosta hetkestä alkoi myös parantuminen, koska uskalsin pyytää apua ja sain kokemuksen siitä, että tunteiden näyttäminen ja uupumus ei ole maailmanloppu.

Kuvailisin uupumusta koko kehon kattavaksi vikatilaksi, jossa kokee niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita. Loppujen lopuksi kukaan ei voi tietää mitä toinen ihminen tuntee. Silloin vaaditaan rohkeutta pitää kiinni omista rajoistaan. Tämän olen oppinut ainakin uupumuksen kanssa elämisestä. Se mihin itse pystyy tietyssä hetkessä, voi näyttäytyä toiselle vähäiseltä.

Ajattelen, että itselleni merkityksellistä on ollut hyväksyä omat rajani.

Minua on auttanut myös asioista lukeminen ja tiedonhankinta aiheesta. Ulkopuolisen avun hakeminen on ollut tärkeää, jotta saan purkaa oloani, ja voin löytää uusia ajatusmalleja toipumiseen. Vapaa-ajalla hakeudun useammin ystävien ja läheisten ihmisten seuraan.

Toipumiseni on vienyt aikaa, eikä se ole ollut jatkuvasti nousujohteisesti etenevä matka. Itseäni on helpottanut ajatus siitä, että aina ei tarvitse onnistua, ja asioihin voi suhtautua myös huumorilla.

Ehkä suurin oivallus on ollut, että saan elää omannäköistä elämääni, ja olen mieluummin jaksava ja hyvä myös toisille ihmisille kuin uupunut ja pahantuulinen.

On myös ollut tärkeää tiedostaa, että uupumuksen kourissa voin olla näköalaton, masentunut ja väsynyt, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä kuin identiteettini.

Tällä hetkellä teen opintoja kevennettyyn tahtiin. Näin ollen opintoni ovat edenneet ja toisaalta olen saanut enemmän palautumisaikaa. Uupumuksesta huolimatta haluni opiskella on säilynyt. Se on ollut omalla tavallaan voimavara silloin kun ajatukseni ovat olleet hyvin alamaissa. Valitsen opintoihin kursseja, joista innostun ja olen opetellut puhumaan itselleni kannustavampaan sävyyn. Hakeudun yhä useammin luontoon, jossa koen rentoutuvani. Arjessani on nykyään enemmän hetkiä, jolloin teen jotain aivan muuta kuin opiskelen tai mietin tekemättömiä asioita.

Uupumus on mahdollisesti pidempiaikainen matkakumppani, joka ilmoittaa olemassaolostaan, mikäli jätän huomioimatta rajallisuuteni.

Uupumisen myötä olen kuitenkin oppinut tekemään ratkaisuja, jotka palvelevat hyvinvointiani. Tänä päivänä nautin enemmän arkisista asioista ja pienistäkin onnistumisen kokemuksista.

Nuutunut
Olen sosiaali- ja terveysalaa opiskeleva nainen, joka harrastaa retkeilyä, lukemista ja koiran kanssa lenkkeilyä. Olen kiinnostunut hyvinvointiin ja tasa-arvoon liittyvistä asioista. Tulevaisuudelta odotan kahvihetkiä ystävien kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *