Olen tehnyt elämäni aikana paljon töitä sen eteen, että löytäisin jonkin ”elämän tarkoituksen” tai ”oman juttuni”, ja sitä kautta itselleni sopivan opiskelualan ja uran. Olen etsinyt inspiroivia tarinoita ja mietelauseita ja tehnyt kymmeniä ammatinvalintatestejä, jotta keksisin mitä oikeastaan haluaisin opiskella tai tehdä työkseni. Eräs mietelause, johon olen törmännyt useita kertoja, on seuraava: ”if you do what you love, you will never work a day in your life”. Inspiraatio, flow-tila ja sisäinen palo tuntuvat olevan kantava teema oman tarkoituksen löytämiseen ohjaavissa kirjoituksissa ja mietelauseissa. Kun löytää asioita, jotka saavat aikaan tällaisia tunteita, tulisi näistä rakentaa itselleen elämäntyö.
Jäin pitkäksi aikaa jumiin yllä mainitun kaltaisiin inspiroiviin mietelauseisiin ja ajatuksiin siitä, että minullekin pitäisi olla olemassa jokin tietty ala, joka tuntuisi täysin omalta. Jokin ”oma juttu”, jonka opiskelu tuntuisi päivästä toiseen inspiroivalta ja mielekkäältä. Ala, johon liittyvät työharjoittelut ja -tehtävät eivät edes tuntuisi työltä, sillä ne ruokkisivat jotakin sisäistä paloani. Kadehdin ihmisiä, joilla oli ollut jokin unelma-ala jo lapsesta asti. Sain itse suoritettua ensimmäisen korkeakoulututkintoni vuonna 2019 ja työskentelin pari vuotta siihen liittyvissä tehtävissä. Koin valtavaa ahdistusta ja epäonnistumista, kun opinnot ja työtehtävät eivät suoriutuneetkaan jatkuvassa flow-tilassa ja täyttymyksen tunteessa. Päinvastoin, sekä opiskelut että työt tuntuivat ajoittain jopa puuduttavilta ja epämotivoivilta. Tarkoittiko tämä, että olin väärällä alalla? Olisiko jossakin olemassa jokin toinen ala, joka olisi juuri minulle täydellisen sopiva?
Aloitin toisen korkeakoulututkintoni suorittamisen syksyllä 2021. Odotukset olivat korkeat. Tuntui siltä, että olin saanut uuden mahdollisuuden löytää oman intohimoni ja tarkoitukseni. Huomasin vakuuttelevani itselleni ja muille, kuinka kiinnostunut olin tästä uudesta alasta. Monelta osalta olinkin (ja olen edelleen), mutta opintoihin on liittynyt myös paljon pakollista puurtamista, itseni vertailua muihin, tylsäksi koettuja aiheita ja epätoivoa. Kysymykseksi nousi taas, eikö tämäkään ole oikea ala minulle?
Uuden alan opintoja on nyt takana reilu puolitoista vuotta. Olen alkanut pikkuhiljaa päästää irti elämän tarkoitukseen ja intohimoon liittyvistä motivaatiolauseista ja ohjeista, ammatinvalintatestien sekavista tuloksista ja muiden ihmisten mielipiteistä. Sen sijaan olen alkanut laajentaa omaa ajatteluani. Mitä jos riittääkin, että opiskelut tuntuvat ihan kivoilta ja useimmiten melko mielenkiintoisilta? Voisiko olla mahdollista, ettei minulle olekaan olemassa yhtä tiettyä opiskelualaa tai työtä, joka motivoisi ja inspiroisi minua päivästä toiseen loppuelämäni ajan, ja että tämä olisi ihan ok? Olen vähitellen löytänyt jonkinlaisen rauhan koko tämän elämän tarkoitus -ahdistuksen suhteen. Ehkä ei olekaan olemassa oikeaa tai väärää opiskelualaa tai yhtä ainoaa työtä, joka olisi juuri minulle täysin oikea. Ehkä kaikesta oppimastani ja kokemastani on silti hyötyä, ja kaikki voi viedä minua eteenpäin. Olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden opiskella kahta eri alaa, eikä mikään estä minua lähtemästä opiskelemaan kolmatta tai neljättäkin alaa. En ehkä vieläkään tiedä, onko minulle olemassa jokin ”oma juttu” tai kenties useampikin, mutta mihin minulla on kiire?
Vastaa