Lasse Lindqvist

10


Vieläkö sä nyhjäät sen gradusi kanssa? tuttu ääni kysyi puhelimessa. Vedin syvään henkeä, että hillitsisin itseni, enkä alkaisi avautua vihaisella nuotilla. Vastasin mahdollisimman mukavasti ja sovittelevasti, koska tiesin, miten vaikeaa soittajalla oli ollut viime aikoina. Hän oli yksi minulle kaikkein rakkaimmista ihmisistä, eikä pelkästään perhesiteiden takia. Todella ärsyttävä, sellainen hän myös toisinaan osasi olla. En tuominnut. Olin kai itsekin hänen kaltaisensa. Vielä hän tulisi olemaan minusta ylpeä.

Vaihdoin puheenaiheen jalkapalloon. Se vapautti, avasi joitain lukkoja, joita pitkä yhteydenpidoton jakso oli välillemme muodostanut. Minä en ollut jaksanut soittaa, enkä edes vastata hänen soittoyrityksiinsä. Olin ollut niin loppu. Graduni oli paisunut jotakuinkin 66 sivua ylipainoiseksi. Tein sille laihdutusohjelmaa kuin paraskin personal trainer.

Graduni oli paisunut jotakuinkin 66 sivua ylipainoiseksi. Tein sille laihdutusohjelmaa kuin paraskin personal trainer.

Sattuma heitti viereeni tuntemattoman ihmisen opiskelijaruokalassa. Pöydässä oli tilaa vain minun oikealla puolellani, ja vaikka en väsymykseni takia tuntenut olevani oikein juttutuulella, sanoin hänelle ohimennen muutaman sanan. Kolme varttia myöhemmin kotimatkalla mietin miltei tyhjästä alkanutta keskusteluamme. Taisin hymyillä. Olin saanut ystävän, jonkun, joka ymmärsi tilanteeni ja joka sanoi ”kyllä tästä selvitään”. Hän viimeisteli vasta kandityötään, mutta oli yhtä uupunut työhönsä kuin minä. Hän kertoi, kuinka oli melkein lopettanut yliopisto-opintonsa kesken, mutta päättänyt sittenkin jatkaa. Kotona ostin lipun Kauppakadun Approon, 18.30 lähtöajalla, kuten olimme ruokalan pöydässä sopineet.

Keskustelemisessa on jotain hyvää oloa edistävää ja ajattelua vapauttavaa, pohdin seuraavana aamuna kävellessäni avantouintipaikalta järven rantaa kotiani kohti. Olin jutellut eläkkeellä jo olevan entisen huippu-urheilijan kanssa. Hänen rento ja positiivinen asenteensa elämään oli saanut minut päättäväiseksi. Mission not impossible, mies oli sanonut. Sanat olivat tarttuneet mieleeni, ne toistuivat minulle aina sillä tietyllä äänensävyllä, jolla mies oli ne tokaissut ennen pulahtamistaan hyiseen syksyiseen järveen.

Mission not impossible, sanoin ääneen lauantaisen iltapäiväkahvini ääressä, kun olin yhden viikon aikana saanut tiivistettyä yli 35 sivua gradustani. Vaimoni kysyi viereisestä huoneesta, sanoinko jotain. Ei, en oikeastaan, kunhan itsekseni höpisin. Kello lähestyi viittä. Suosikkijoukkueeni West Ham Unitedin peli alkaisi pian. Saisin paeta graduani hetkeksi viininpunaisen ja taivaansinisen maailmaan.

Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.

Lasse Lindqvist
Olen Lasse Lindqvist, 30-vuotias paljasjalkainen jyväskyläläinen. Valmistuin juuri Jyväskylän yliopistosta, jossa opiskelin pääaineenani kirjallisuutta. Vapaa-ajallani harrastan jalkapalloa, avantouintia ja lenkkeilyä sekä romanttisia iltakävelyitä rakkaan vaimoni kanssa. Kirjoittelen myös musiikki- ja teatterikritiikkejä Keskisuomalaiseen sekä hion novellikokoelmakäsikirjoitustani, jota olen jo pian aikeissa tarjota kustantamoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *