Pallo

12

Oli muistaakseni vuosi 2006, kun sain tiedon, josta voi sanoa, että se ”avasi maailmani”. Se tieto oli saamani Asperger-diagnoosi, joka siis nykyään kuuluu Autismin kirjon häiriöön. Tuolloin palaset loksahtivat niin sanotusti paikoilleen, ja ymmärsin että aivoni toimivat eri tavalla kuin suurimmalla osalla ihmisistä.

Jo lapsena tunsin itseni jotenkin erilaiseksi kuin ikätoverini.

Kun yläasteella muita alkoi kiinnostaa vastakkainen sukupuoli, minua kiinnosti tietotekniikka, enkä oikein ymmärtänyt muiden mielenkiinnonkohteita, kuten bändit ja Hollywood-tähdet. Niissä ei ollut mielestäni oikein mitään mielenkiintoista.

Kun koulussa luokkatoverini pitävät esitelmän omasta suosikkiartististaan, minä pidin esitelmän Carl Fabergésta, kultasepästä, joka tunnetaan parhaiten Venäjän keisariperheille valmistamistaan pääsiäismunista. Kirjoitin myös tutkielman Guglielmo Marconin kehittämästä langattomasta lennättimestä, jolla muun muassa lähetettiin hätäkutsu RMS Titanicilta.

Elämäni on muutenkin ollut normaalista poikkeava. Suoritin ensimmäisen 2. asteen tutkintoni vuonna 2010, ollessani 29-vuotias. Valmistuin tuolloin merkonomiksi.

Toisen ammatillisen tutkintoni suoritin vuonna 2019. Valmistuin tuolloin datanomiksi.

Elokuussa 2020 aloitin insinöörin opinnot ammattikorkeakoulussa, ja nyt on siis menossa toisen vuoden opinnot. Jos ja kun valmistun syksyllä 2024, minusta tulee biotalouden insinööri, erikoistuen tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen biotalouden toimintaympäristössä.

Kulunut vuosi on ollut varsin poikkeuksellinen myös opiskelijan näkökulmasta. Siirryimme etäopetukseen syysloman jälkeen viime vuonna ja palasimme lähiopetukseen syysloman jälkeen tänä vuonna.

Omat kokemukseni etäopetuksesta ja tiimityöskentelystä etänä ovat olleet pääasiassa erittäin positiivisia. En ole missään vaiheessa kokenut sitä yksinäisyyttä, mistä opiskelijat ovat viime aikoina paljon puhuneet.

Suoraan sanoen, en olisi halunnut edes palata lähiopetukseen.

Etäopiskelussa olen muun muassa pystynyt välttämään sosiaalista kanssakäymistä muiden opiskelijoiden kanssa, ja on voinut keskittyä opintoihin rauhassa. Lähiopetuksessa on usein enemmän tai vähemmän häiriötekijöitä.

Täytyy kuitenkin myöntää, että on lähiopetuksessakin hyvät puolensa, kuten lähes ilmainen lämmin ateria kampuksen ruokalassa maanantaista perjantaihin. Ajankäyttö oli kuitenkin oman kokemukseni perusteella tehokkaampaa etäopetuksessa.

Asperger-diagnoosin lisäksi elämässäni tapahtui toinen käännekohta vuonna 2006, kun lopetin alkoholin käytön. Alun perin oli tarkoitus viettää tipaton tammikuu, mutta se vaihtui helmikuuksi ja niin edelleen.

Edellä mainitusta syystä olen jättänyt väliin myös opiskelijaillat paikallisessa ravintolassa. Vietän sen ajan mieluummin itsekseni Netflixiä tai Viaplayta katsomalla, tai pelaamalla tietokoneella.

Lisäksi harrastan historian tutkimista ja katson mielelläni dokumenttiohjelmia, sekä elokuvia että sarjoja. Pyrin sitä kautta ymmärtämään, miksi asiat ovat maailmassa tänä päivänä kuten ovat.

On minulla toki muitakin tapoja ja mieltymyksiä, jotka saattavat kuulostaa neurotyypillisten ihmisten korvaan oudolta.

Käyn aina silloin tällöin risteilyllä – Viking Grace on suosikkini – ja minä menen laivalle aina yksin. Maksan mielelläni hieman ylimääräistä korkeatasoisemmasta hytistä ja nautin laivalla yksin olemisesta hytissä ja laivan miljööstä. Meren kauneutta unohtamatta. En siis mene laivalle juhlimaan.

Meri ja vesi elementtinä on aina kiehtonut minua. Tästä syystä hain aikoinaan varusmiespalvelukseen Merivoimiin. Palvelin suurimman osan 9 kuukauden palveluksestani Kirkkonummen Upinniemessä. Lyhyen aikaa olin koulutuksessa Isosaaren linnakkeella Helsingin edustalla. Sittemmin varusmieskoulutus ja lopulta Puolustusvoimien muukin toiminta saarella loppui. Nykyään saari on avoin yleisölle.

Armeija-aika oli minulle muutenkin positiivinen kokemus, vaikka erimielisyyksiäkin oman joukkueen kesken oli melko paljon. Jälkeenpäin ajatellen useimmat sosiaaliset ongelmani johtuivat todennäköisesti pitkälti juuri Aspergeristä.

Koin asiat omalla tavallani ja ajattelin asioista omalla tavallani. Koin varusmiespalveluksen kunniana. Sain osallistua tekemään työtä, jolla on tarkoitus ja merkitys. Siellä ollaan palvelemassa yhteiskuntaa ja turvaamassa oman maan alueellista koskemattomuutta. Jos sillä työllä ei olisi merkitystä, ei kukaan hakeutuisi Maanpuolustuskorkeakouluun upseerin opintoihin.

Haaveilin nuorempana myös upseerin tai poliisin ammatista, mutta olen sittemmin niellyt ne toiveet. Nykyään osallistun turvaamaan muiden arkea toimimalla järjestyksenvalvojana erilaisissa tapahtumissa. Pääosin teen sitä vapaaehtoiselta pohjalta. Olen myös hankkinut turvallisuusalan jatkokoulutusta, kuten kaasusumutinkoulutusta, ja minulla on kaasusumutinlupa, eli saan kantaa sumutinta järjestyksenvalvojana toimiessani.

Lisäksi harrastan politiikkaa, seuraan poliittista uutisointia ja katson usein myös Eduskunnan kyselytuntia. Olen myös poliittisen puolueen jäsen ja aktiivinen toimija puolueen paikallisjärjestössä. Olen myös Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksen jäsen ja olen ollut useita vuosia myös hallituksen jäsen. Viimeiset pari vuotta myös varapuheenjohtaja.

Olen myös Insinööriliiton opiskelijajäsen, ja ensi keväänä olen suunnitellut hankkivani kuuluisan Imppulakin, jota myös alan opiskelijat saavat käyttää. Kyllä sitä mieluummin pitää päässään Vappuna, kuin kaapin päällä pölyttyvää merkonomilakkia, joka on toki myös hieno.

Tekemistä ja aktiviteetteja ei siis elämästäni ole puuttunut, eikä puutu. Touhukkaan elämän rinnalla ovat kuitenkin kulkeneet myös mielenterveyden häiriöt.

Olen joitakin vuosia sitten sairastanut masennuksen. Lisäksi olen ollut kuntoutuksessa vuosia. Olen myös kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuneisuudesta. Viimeksi mainitusta kärsin yhä ajoittain. Olen ollut myös psykiatrisessa osastohoidossa useita lyhyitä jaksoja. Minun kohdallani nuo jaksot ovat yleensä olleet viikonloppuja. Olen tullut osastolle perjantaina ja lähtenyt maanantaina. Se aika on yleensä riittänyt katkaisemaan ahdistuneisuuskierteen, ennen kuin siitä on ehtinyt muodostumaan isompaa ongelmaa.

Minun suuri vahvuuteni on mielenterveyden häiriöissä aina ollut se, että osaan hakea apua, ja olen tästä saanut monta kertaa myös palautetta sekä omalta hoitajalta, että muiltakin hoitajilta.

Masennuksesta toipuminen kesti muistaakseni puolisen vuotta. Sain apua silloiselta omalta hoitajaltani psykiatrisessa avohoidossa ja vanhemmiltani. Pahimpina hetkinä vietinkin paljon aikaa vanhempieni kanssa.

Paniikkikohtauksista toipumisessa ovat auttaneet toimintaterapeutti ja lääkehoito. Eräs lääkäri esitti jopa ratkaisevan tärkeän kysymyksen minulle. Hän kysyi, mikä on pahinta mikä voi mielestäni tapahtua, kun saan paniikkikohtauksen?

Nykyään hallitsen ahdistuneisuuttani muutamallakin eri tavalla. Mietin, mikä on ahdistuksen perimmäinen syy. Mietin, mikä on pahinta mitä voi tapahtua.

Minulla ahdistuksen laukaisee aina jokin yllättävä tapahtuma elämässäni, ja se tapahtuma on aina jokin mihin en itse voi vaikuttaa tavalla tai toisella.

Olen myös hyväksynyt ahdistuneisuushäiriön osaksi elämääni, ja tiedän sen kestävän muutaman viikon kerrallaan. Minulla on myös aina saatavillani rauhoittavaa lääkettä, johon tiedän voivani turvautua tarvittaessa. Olen joutunut turvautumaan siihen muutamia kertoja. Rauhoittavien lääkkeiden kanssa joutuu myös olemaan tarkkana. Liiallinen käyttö voi johtaa jonkin asteiseen riippuvuuteen. On myös hyvä pitää mielessä, että pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet ovat periaatteessa huumausaineita.

Nykyään elän ahdistuneisuushäiriön aikana käytännössä tunnista tuntiin, päivästä päivään kerrallaan. Kun suorittaa opintoja, ei ole aikaa miettiä ahdistuneisuutta, tai pelätä sitä.

Opintoni ovat antaneet myös elämälleni uuden tarkoituksen ja päämäärän.

Pallo
40-vuotias toisen vuoden insinööriopiskelija Etelä-Suomesta, joka tykkää tieto- ja viestintätekniikasta, tieteistä, maailmankaikkeuden ilmiöistä, historiasta, dokumenteista, eläimistä jne. Arjessa arvostan turvallisuutta eri muodoissaan, itsensä kehittämistä, yhteiskunnan palvelemista tavalla tai toisella, mahdollisuutta vaikuttaa omalla osaamisella ja työnteolla oman elämän laatuun. Se tekee ihmisen nöyräksi, kun miettii, kuinka lyhyt ihmisen elämä on suhteessa maailmankaikkeuden ikuisuuteen. Ihmisen elämä on pisimmillään vain noin 100 vuotta. Kun sen suhteuttaa vaikkapa siihen, että Halleyn komeetta oli viimeksi nähtävissä Maasta käsin vuonna 1986, ja seuraavan kerran 2061, niin siinä alkaa väkisin mietityttämään, että kuinka rajallinen ihmisen elämä onkaan. Jos olen elossa vuonna 2061, olen vanha mies ja vanhempani ovat kuolleet kauan sitten. Suvi Teräsniskan laulun sanoin ”On jäätä avaruus, ja 1000 vuotta hetki vain.” Jokainen voi sitten miettiä, kuinka pitkä aika ihmisen elämä on sen rinnalla. Tällaisten asioiden miettiminen saa ainakin minut liikuttuneeseen mielentilaan, ja tekisi jopa mieli itkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.