Leena Tuuttila

2

Itsemyötätunnosta ja sen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta mitä se oikeastaan käytännössä tarkoittaa? Miksi itsemyötätunto on niin ajankohtaista juuri nyt? Mitä apua itsemyötätunnosta voisi olla opiskelijan elämässä, ja miten sitä voisi vahvistaa niin, etteivät suorituspaineet vaan kasva entisestään? 
 
Itsemyötätunnon monia puolia avaavat juontajamme Henrin kanssa työnohjaaja ja kouluttaja Mari Juote TaitoBa -verkostosta sekä Nyyti ry:n asiantuntija Sini Forssell.  

Kuuntele NyytiCast jakso #49: Itsemyötätunto tai klikkaamalla kuvaa alta.

Äänitteen kesto: 36 min.

Anna palautetta tästä NyytiCast-jaksosta tällä lomakkeella.

Tekstivastine

Alta voit lukea NyytiCast-jakson #49: Itsemyötätunto (litteroinnin).

PUHUJAT

Haastattelija: Henri
Vastaaja 1: Mari Joute
Vastaaja 2: Sini Forssell

Litterointimerkinnät 

Sa-Sana jää kesken
(sana)Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)Sana, josta ei ole saatu selvää
(–)Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? :Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

PODCASTIN TEKSTIVASTINE

Henri: Tämä on NyytiCast, rohkeaa puhetta hyvinvoinnista. Mä olen Nyytin työntekijä Henri, juonnan tän jakson meille, ja tänään meillä on tosi ajankohtainen ja tärkeä aihe tääl käsiteltävänä, eli itsemyötätunto. Henkilökohtaisesti mä aattelen itsemyötätunnon ennen kaikkea semmosena armollisuutena itseä kohtaan ja omien tuntemusten hyväksymisenä sen sijaan, että lähtisi hirveästi soimaamaan itseään niistä – ehkä itelle se hyväksyntä on tässä se avainsana. Mä oon myös kokenut, että itsemyötätuntosesta asenteesta on ollut hyötyä useassa elämän osa-alueessa. Miksei opinnoissa esim. suorittamispaineiden lieventämises, mut sit ihan laajemminkin ottaen kaikessa, mikä tarvitsee tunteiden käsittelyä, eli periaatteessa ihan missä vaan. Mutta kaikesta huolimatta itsemyötätuntoinen asenne voi silti olla vaikeampi omaksua mitä ehkä ensin aattelis, varsinkin jos ei oo oikein käsitystä siitä, mitä se nyt tarkalleen on tai miten sitä lähtis tavallaan vahvistamaan itessään, voiko sitä ylipäätään vahvistaa. Kaiken lisäks mä sanoisin vielä, et oikeastaan meidän kulttuuri, valtavirtakulttuuria ainakaan ei nyt varsinaisesti tunnu aina itsemyötätuntoon niin kannustavan. Tämän kaiken avaamiseksi ja helpottamiseks me pyritään täs jaksos konkretiaan, selvitetään vähän sitä, että mitä se itsemyötätunto ylipäätään on, mitä hyötyy siitä voi olla ja miten sitä voisi vahvistaa. Onneks mä en oo yksin täällä puhumassa tällaisesta asiasta, vaan me ollaan saatu kaks mahtavaa ja asian parissa työtä tehnyttä vierasta paikalle. Meillä on täällä työnohjaaja ja kouluttaja Mari Juote, sekä täältä meiltä Nyytiltä Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeen hankekoordinaattori Sini Forssell. Hei ihan alkuun kiitos, että olette paikalla ja lämpimästi tervetuloa teille molemmille.

Sini: Kiitos.

Mari: Kiitos paljon, kiva olla mukana.

Henri: Tähän alkuun voitte ihan vapaamuotoisesti vähän esittäytyä haluamallanne tavalla ja samalla ehkä vastata tähän meidän vakiokysymykseen, eli siinä ohessa kertoa yhden tavan, jolla ite pidätte huolta omasta hyvinvoinnistanne.

Mari: Joo kiitos, mä voin alottaa. Mä tosiaan toimin työnohjaajana ja kouluttajana, ja mun on ilo myöskin kouluttaa näitä itsemyötätunnon taitoja tai mielen hyvinvoinnin taitoja myöskin, ja toki ne kulkee mun elämässä paljon konkreettisesti mukana monin tavoin. Mä ajattelen jotenkin, että taitoja on vaikea ohjata muille, jos ei itse tunnista, mitä se tarkottaa. Mun yks aamuhyvinvointiteko itselle on aamumeditaatiot, mistä mä pidän kiinni, ja siihen liittyy myöskin myötätuntoinen tapa olla itsensä kanssa, siinä jotenki kaiken keskellä ku päivä alkaa. Se tuottaa mulle rauhaa ja se on sellanen rutiini vähän kuin hampaiden pesu, että se määrittää päivän sävyä ja sitä tunnelmaa, millä mä lähen sitten mun päivääni eteenpäin.

Sini: Mä oon Sini Forssell. Työskentelen tosiaan Nyytissä myötätuntosemman opiskelu- ja korkeakoulukulttuurin edistämisen parissa ja siinä erityisesti oon kehittänyt tällaista toimintaa kun myötätuntomentorointi, jossa opiskelijat voi yhdessä tutkailla, mitä se myötätunto vois olla opinnoissa ja elämässä ja miten sitä, miten sitä voitais vahvistaa. Oikeestaan mua kiinnostaa myötätunnossa tosi paljon se just yhteisöjen toimintakulttuurin taso ja myötätuntoinen vuorovaikutus ja ne myötätunnon yhteiskunnallisetkin ulottuvuudet, mut oon kyllä myös huomannut tässä työssä tosi vahvasti, miten tärkeä asia itsemyötätunto on, se itseen kohdistuva myötätunnon ulottuvuus. Se on tosi tärkeää tässä ajassa ja se on ollut mulle itsellenikin henkilökohtaisesti tosi mielenkiintonen tällanen kehittymisen paikka. Oon huomannut vuosien varrella, että en olekaan meditatiivinen tyyppi, mut mulla on tällainen vähän liikkuvamman sorttinen meditaatio harrastus kun taekwondo. Sitä mä treenaan paljon, ja se on sellaista aikaa, jolloin ei kyllä muut asiat ehdi mieltä painaa. Plus siinä saa huutaa, se on iso plussa.

Henri: Kiitos paljon teille molemmille jo tästä esittäytymisestä. Varmasti ollaan saamassa tosi mielenkiintosii näkökulmia tähän meidän teemaan tänään. Mun mielestä me voitais ehkä aloittaa tämän itsemyötätunnon perkaaminen ihan vähän tämmösellä käsitteen määrittelyn kaltaisella juttelulla, ettei nyt jäädä sinne abstraktille tasolle. Ylipäätään mun mielestä näiden suosittujen käsitteiden ongelma on usein se, et jos niitä toistetaan ja toistetaan eikä määritellä, niin sit jossain vaiheessa voi käydä niin, että sisältö hämärtyy tai se rupeaa tarkottaa vähän semmosta sekasortoa, mistä onkin sit enää vaikea saada konkreettisesti kiinni. Mitä jos aatellaan vaikka tyyppiä, kuka ei oo aikasemmin täst termist kuullu, niin miten te lähtisitte avaamaan vaikka sellaselle itsemyötätuntoa? Mitä se teidän mielestä tarkoittaa ja mitä se just ihan konkreettisesti vois yksilön arjessa olla?

Sini: Ehkä ehkä ihan sillee kaikista tiiviimmin mä määrittelisin itsemyötätunnon huolehtivaksi, ystävälliseksi asenteeksi itseä kohtaan sen ankaran ja tuomitsevan asenteen sijaan ja sellasta ehkä läsnäoloa itselle, että huomaa jotenkin, että mikä se mun kokemus tässä, erityisesti jossain vaikeassa hetkessä on, ja miten mä voisin auttaa itseäni tässä tilanteessa. Musta kauheen hyvä sellainen tavallaan, mitä se itsemyötätunto ikään kuin, et se itsemyötätunto sen sijaan, et me kysyttäisiin ikään kuin, et olenko mä riittävän hyvä, niin itsemyötätunto on ehkä se ääni joka kysyy, et mikä on minulle hyväksi.

Mari: Sellasen ehkä näkökulman siihen kans, tuttu näkökulma siitä, että taito suhtautua itseen sillä samalla lämmöllä ja ymmärryksellä, mitä me tarjotaan ystävälle, kun ystävällä on hankalaa. Se myötätunto on meissä olemassa luonnostaan kaikissa, ja se usein tulee esille, nousee silloin kun toisella kaverilla on jotain hankalaa tai vaikeutta erityisesti, ja niissä hetkissä me jotenkin tarjotaan sitä ymmärrystä, pysähdytään kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Sitten kun pitäs suunnata sitä itseään kohti ja tavallaan huomata, et mäkin voin olla tämä ystävä, joka tarvii nyt just tätä tukee, ni se ei oo aina yhtä helppoa sit tarjota sitä samaa itselle. Mut kuitenki et miten mä oon itseni hyvä ystävä.

Henri: Nää teidän molempien määrittelyt on jo mun mielestä tosi hyvin avaavii. Hyvä pointti kanssa, et kyllähän myötätunto noin tunteena on varmastikin tuttu, mut varmasti se on yleisintä just silleen, että se kohdistuu johonkin toiseen vaikka ystävään tai muuhun läheiseen, mut ehkä tässä voi olla konseptina tavallaan, et se sama tuntemus voisi suuntautua myös itseä kohtaan. Jotta voidaan jatkaa tätä hienon konkreettista linjaa, mitä ollaan täs pistetty alulle, niin mä aattelen seuraavaks kysyä teiltä vähän tämmösen parin tyypillisesti, yleisesti opiskelijoita askarruttavan asian tai haasteen kautta, että mitä hyötyy itsemyötätunnosta vois tälläses tilantees olla. Aattelin ensin ehkä tämmöst jaksamista tiivistetysti, ylipäätään stressin lievittämistä, uupumuksen ennaltaehkäisyä. Miten itsemyötätunto voisi auttaa opinnoissa jaksamisen tukemisessa?

Mari: Joo, tosta tulee mieleen jotenkin sellanen ajatus ensinnäkin, et miten meidän odotukset suhteessa omiin tavotteisiin, et miten realistisia tai mahtuuko niihin myötätunto tai sellainen armollisuus – sitä sanaa sä käytit, niin mukaan. Et meil voi olla ne odotukset siitä, et asioiden pitäs mennä helposti ja sujuvasti ilman ongelmia, ja sit jos näin ei käy, niin sit voi tulla se jotenkin se juttu, et mus on jotain vikaa tai et nyt mä tyrin tän ja näin ei sais mennä. Jotenki jo siihen havahtuminen tavallaan, että meidän elämähän on kaiken näköstä, ja me unohdetaan jotenkin se et vaikeudet ja hankaluudetkin kuuluu elämään. Ja jos jotenki pystyy rakentamaan sellaista todellisuutta itselleen et hei näitäkin hetkiä on, niin sekin voi tuottaa jotenkin sellasta ehkä enemmän levollisuutta tai tai sitä tapaa olla niiden juttujen kanssa, et kaikki asiat ei oo musta johtuvaa tai musta kiinni. Mut tää, et miten opinnoissa varmaan myöskin se, että tällänen niin kun joskus sanotaan, et ole varovainen, mitä sä puhut itsellesi, sillä sinä kuuntelet, ja sit voi huomata myös sitä, että millä tavalla puhun itselle sellases hetkessä ku mul on haastavaa tai hankalaa tai ne jutut ei suju ihan siihen malliin ku mä haluaisin. Alkaaks sieltä se moitepuhe tai kriittinen puhe tai voiks sitä sävyä vähän, tuottaa siihen vähän eri sävyjä siihen puheeseen, et miten puhuu itselleen. Mut silti ehkä ylipäätänsä on hyvä muistaa nyt se, että eihän itsemyötätunto ole mikään resepti joka hetkeen ja paikkaan. Ettei pidä ajatella sitä sellasena, et jos en mä nyt osaa näitä taitoja niin tavallaan, että tämäkin vielä, mikä mun pitäis osata hallita ja yksi vaade lisää itselleen, niin siitä ei ole kyse kuitenkaan. Et tää ei oo yks vaade, vaan tää on taito, jota voi kasvattaa ja kehittää, eikä oo tarkotus jäädä asioiden kanssa yksin.

Henri: Toi on muuten Mari tosi hyvä pointti kans tähän, et periaattees voi varmasti joutuu semmoseenkin tilanteeseen, missä tavallaan tuntee vaikka opinnoista tai jostain johtuvan ahdistuksen lisäks ahdistusta myös siitä, ettei pysty suhtautuu siihen ahdistukseensa itsemyötätuntosella ja tavallaan kehittävällä tavalla, joten hyvä pointti, et siis myös se itsemyötätunnon opettelu, mihin tullaan varmasti menemään vielä myöhemmin tänään, se on varmasti prosessi niin kun kaikki taidot, mitä voi vahvistaa tai opetella. Tuleeko Sini sulle mieleen vielä lisäkommentteja tähän, että miten itsemyötätuntoa voi jaksamisen tukemisessa olla avuksi tai hyödyks?

Sini: Ihan siis kyllä tässä just kuuntelen tota, että siihen tavallaan sen opiskelun lisäks on sitä ikään ku lisäkuormaa, sitä lisäkerrosta mitä se sellainen itsensä soimaaminen siihen tuo. Sitten niin kun itse myötätunnosta ehkä sellainen mitä on annettu tutkittukin, et nyt kun on se sellainen armollinen suhtautuminen itseen, se hyväksyntä siitä, että kaikki ei aina mee ne ihan putkeen ja mun ihmisarvo ei ole näistä suorituksista kiinni, niin se voi tukee niis opinnoissa sellaista tavallaan rennompaa oppimisorientaatiota, et okei mä voin kokeilla, pyrkiä, tehdä, sitten joskus mä onnistun ja joskus mä epäonnistun. Et ei tavallaan ehkä niinkään niihin tuloksiin ja sellaseen, että aina täytyisi onnistua täydellisesti et kannata kiinnittäytyä sellaseen, niin se voi ehkä tuoda sellaista rentoutta. Mutta joo todellaki voin kompata myös tota, ettei sitten itsemyötätunto ole ikään ku sellanen, et no niin et tässä nyt tämä taito joka on optimoidun ihanneihmisen lifehack, joka täytyy ottaa ikään kuin haltuun jotta voi olla sitten vielä tällainen tuottavampi ja tehokkaampi ja tällä tavalla, että ei se oo sellanen laastari jolla kuitataan mitään ihan oikeita haasteita myös yksilön ulkopuolella tai sitä myötätunnon puutetta rakenteissa.

Mari: Joo, teki mieli vielä sanoa jotenkin tuohon sitä, että meil helposti joku hänen ihanneminä, sellanen ajatus siitä et minkälainen mun pitäs olla. Ehkä myöskin sitä odotusta siitä et mitä muut ajattelee, tai toiveita minkälainen mä haluun, miten mä haluaisin näyttäytyä muille tai vastata toisten odotuksiin, ja jotenki ettei siihen ihanneminään vahingossa sitten sekoitu tää just, että se on sit se vielä se myötätunto-minä siellä kuorruttamassa sitä, vaan pikemminkin niin, että se myötätuntoinen minä siellä antaa luvan olla vähän säröinen ja keskeneräinen ja koko aika sen, että hyvänen aika, lupa ihmetellä ja sen Sini tossa sanoikin, mut jotenki vielä se lupa arvostaa sitä ettei tarvi kaiken aikaa olla tekemässä ja olla tehokas, että muistaa sen stressin keskellä et mahtuuhan mulle elämä mukaan sinne, muistanhan mä elää mun elämää, ehkä tällainen vielä.

Henri: Nää on tosi arvokkaita juttui, sekä sen lisäks, että myös päästiin puhumaan tuosta jaksamisen tukemisest, mut ihan vielä tohon määrittelyynkin palataan samalla just se, että niin kun molemmat oikeastaan hyvin tuossa sanoittekin et itsemyötätunnon ei tarvitse olla mikään tämmönen niin kuin Sini muotoilet sen hyvin lifehackiks, vaan nimenomaan ehkä itsemyötätuntoinen asenne on jonkinlaista tehokkuusajattelun ja suorittamisajattelun laajentamista sen ulkopuolelle, ja ehkä sitä kautta myös sitä, että mä oon ite jaksamisasioissa huomannut, että tosi usein auttaa se, jos pystyy – iso jos – asettaan asioita oikeisiin mittakaavoihin. Tavallaan vaikka se et joku tietty koulusuoritus tai työsuoritus tai vastaava on lopulta kuitenkin vaan se yksi hetki ja yksi suoritus, eikä se määritä mitään sen enempää, niin noista teidän puheesta sain myös irti sitä, että ehkä itsemyötätunnon kautta voi myös tehdä helpommaksi tätä mittakaavoihin asettamista.

Sini: Joo, siis mulle tuli mieleen etenkin sellainen minkä mä oon täs niin kun omalla kohdallani jotenki viime aikoina pohtinut just tästä niin kun jaksamiseen liittyen nyt kun on erilaisia tavallaan tehtäviä suoritettavana ja tällä tavalla, niin sellainen jotenkin, että jos alkaa tuntua et joku juttu vaikka täkkii tosi paljon, et mä yritän, yritän jotenkin, mä en saa tätä jotenkin etenemään tai tartuttua tai tai näin, niin sellainen niin kun just ettei niin väkisin piiskaa itteään eteenpäin, ikään kuin soimaa itseään silleen et tämä on nyt laiskuutta, tai nyt vaan tartu toimeen tai tällä tavalla, vaan vähän just sellanen, että pysähtyy sen asian äärelle silleen uteliaisuudella, lempeydellä, et okei mä huomaan, että tämä juttu tuntuu jotenkin vaikealta, et mistäköhän tässä on kyse. Et joskus mä ite niit tunnistan tällast et mä saatan jotain asiaa lykätä tai vitkutella jotenkin sen takia, et sitten kuinka ollakaan niis on ehkä nyt pinnalla jotain sellasta, et mä en oikein nyt, tää ei oo nyt tunnu ihan omanlaiselta tavalta tehdä vaikkapa, et siinä on joku tollanen asia. Sit ku mä tunnistan sen et mikä se mikä se on, niin mä voin niin miettii, et hei et mä haluisinkin tehä tän jutun jollain toisella tavalla vaikkapa itelle niin kun jotenkin sopivamman tuntuinen, oman tuntuneen ja sitten huomaa usein et alkaaki taas energia virtaamaan ja käy ilmi, ettei täs nyt ollu ollenkaan laiskuudesta kyse, vaan jostain ihan muusta mikä piti vaan niin kuin sieltä etsiä.

Henri: Joo tosi hyvä lisäys, munkin pääs tommonen ja utelias pysähtyminen omien tuntemusten äärelle on ehdottomasti hyödyllistä tavallaan sen suhteen, et sit pääsee helpommin eteenpäin silloin. Mietin vielä ylipäätään tätä opiskelijoiden tilannetta ja ehkä tätä ajankohtaa, missä me just nyt ollaan. Tässä on aika montakin juttua, ensinnäkin me ollaan nyt pääosin pikkuhiljaa siirtynyt takas lähiopetukseen, ainakin juuri nyt rajoitukset, pakollisen etäilyn aika vaikuttais olevan vähän takanapäin. Saa nähdä, miten mitään tulevaisuudessa, mutta toistaseks. Ylipäätään tämä koronan jälkeinen aika, no ois ainakin lähempänä kun nyt pariin vuoteen, mut sehän on itessään uusi tilanne, eikä ainakaan mun nähdäkseni pelkästään paluu vanhaan, se tuo mukanaan omat tuntemuksensa, ehkä omat stressitekijäänsä ja tarpeet muovautua uudenlaiseen tilanteeseen. Toisaalta taas sitte näin äänityshetkellä maaliskuun puolivälissä, onhan tässä kaikkea muutakin. Ukrainan tilanne on varmasti tosi monen mielen päällä, just tänään julkaistun nuorisobarometrin mukaan ilmastoasiat, ympäristöasiat ahdistaa, mietityttää nuoria paljon. Tuleeko teillä – ei tarvi keskittyä mihinkään tiettyyn seikkaan näistä, mutta tuleeko teille ylipäätään mieleen jotain erityistä itsemyötätunnon hyödyistä tai itsemyötätunnon roolista niin kuin juuri nyt täs meidän nykyisessä ajassa, missä on kuitenkin aika suuria globaalin tason muutoksia ja murroksia menossa?

Mari: Mietin tässä jotenki sitä kytkeytymistä toisiin, että tavallaan se etten jää yksin omien ahdistavien ajatusten kans, vaan pääsee jakamaan tai pohtimaan tai sanottamaan niitä ääneen, niin on varmasti yksi tärkeä. Ja sitte toi jotenki että kun siirrytään taas vähän etämoodista lähimoodiin esimerkiksi vaiks siinä, niin mietin jo vähän siinä, ihan huomasin ite tällaista tilannetta, että kun vanhan tutun kohtaa, että minkälaista tervehdystä hän odottaa multa. Et kohdataanko etäältä vai- me tultiin siinä niin kun kohdattiin ja tavallaan mä jotenkin katoin, et hän lähestyy, että haluuks hän vähän tervehtiä mua tai halata tai jotain, ja sitten vähän oli sellanen että kumpikaa ei oikein tiennyt miten siinä pitäis olla. Voi olla just se, et kun meillä se oli se varmaan se et hakee sitä et kunnioittaa toisen rajoja ja sitä kokemusta, et mikä on se sopiva tapa olla. Ja nehän on hetkii kans jos vois alkaa soimaamaan siis itseään, että enpäs nyt osannutkaan lukee tota tilannetta oikein et voi ei, et miten mä nyt tolleen. Et jos tulee sellanen, et ei mennykään ihan sujuvasti.

Ja sit jotenki tähän maailmantilanteeseen ja tähän kaikkeen, että millä mä ruokin itseäni. Minkälaista ruokintaa ja ravitsen omaa mieltäni, että mitä mä seuraan, minkälaista mediadiettiä mä tarjoilen itselleni, on varmaan yksi kysymys. Ja sit kokoaika se, että on tärkeetä ja lupaa pitää itsestä huolta, että se miten mä itse voin, niin se kuitenkin välittyy ja säteilee ympärille, et tunteet tarttuu. Meijän rauha tai levottomuus tarttuu, et kyl mä ite aattelen että itsemyötätunto rakentaa mulle myös sellaist sisäistä rauhaa ja juurevuutta tavallaan et pääsee taas kytkeytymään itseen ja omaan elämään, ja jotenkin on se yhteys itseen, ja se vahvistuu mulla harjoittelun myötä. Tavallaan jos mulla ei oo niitä rutiineja jotka mulla sitä auttaa tuottamaan, niin se voi kadota. Ei oo mitään yhtä reseptiin tähänkään taas.

Sini: Tässä kun kuuntelin, Henri, kun luettelit näitä, mitä tosiaan kaikkea tässä onkaan nyt käynnissä, niin kyl mulla se ensimmäinen, mikä tulee mieleen, on jotenkin, että sitä meijän kaistanleveyttä, jotenkin niitä kuluttavia asioita on todella harvinaisen paljon tällä hetkellä. Jotenkin sen tunnistaminen ja tunnustaminen, että on aivan inhimillistä, että se vaikuttaa nyt ihan kaikkeen, et me ei ehkä jakseta kaikkea mitä ollaan joskus ennen jaksettu tai et just tällaset siirtymät, totuttelut uudestaan asioihin, niin se vie taas vähän aikaa ennen kuin se sujuu ihan itsestään. Vaikka kampukselle paluu, työpaikoille paikoille paluu, kaikki nää. Tää oli ihana tämä Marin esimerkki tästä vaikkapa ihmisten kohtaamisesta, et mites tää tehtiinkään ja tällä tavalla, että jotenki kyllä sitä itsemyötätuntoa tarvitaan, et miten tehdä tää kaikki lempeästi. Mä oon miettinyt vaikka tota, et palataan kampukselle, pienet lapset kun menee päiväkotiin, niin on sellanen tutustumisjakso jolloin vanhemmat on siellä vielä mukana, et tarvittaiskohan me kaikki joku tukihenkilö mukaan kun mennään taas takasin näihin sosiaalisiin paikkoihin ja tällä tavalla, tai ainakin pitäis olla se itse itsensä tukihenkilö sitten.

Henri: Joo, näist molemmista vastauksesta tulee kyllä selkeästi mulle se kuva, et kyl tää itsemyötätunto tai miksi sitä haluukaan edes ylipäätään kutsuu ehkä täs vaiheessa, siis tiedostava, myönteinen suhtautuminen itseen, niin on hyvin ajankohtainen teema ja sekä yksilötasolla että laajemminkin näis murroksissa. Ylipäätään me ollaan mun mielestä tosi hyvin tässä päästy käsittelemään vähän itsemyötätunnon eri puolia, niitä sen hyötyjä. Yks mikä täst on jotenkin tarrautunut, ehkä mulle erityisesti on se, kuinka vähän lopulta sitä konseptia pystyy siinä mielessä yleistään, niin kun ootte molemmat tässä sanonu, et se ei oo kuitenkaan täsmäresepti. Ehkä itse kunkin kuka itsemyötätuntoa tavalla tai toisella harjottelee, on tosi hyvä pitää se samalla mielessä. Tästäkin on mahollista ja suorastaan suotavaa muokata semmonen resepti, mikä soveltuu juuri sulle itelle ja sun omaan elämään ja sun omiin tuntemuksiin, mutta voitais oikeastaan mennäkin ehkä siihen vielä tähän loppupuolelle kuitenkin tarkemmin. Samaan aikaan on tosi tärkeätä, ettei siitä itsemyötätunnon harjottelusta tai vahvistamisesta ota mitään extra painetta itelleen, eikä pidä sitä semmosena niin kun jälleen yhtenä uutena tehokkuustavoitteena mikä sun pitää saavuttaa, mut sit samaan aikaan se on kuitenkin kehitettävä taito ja on olemassa tapoja harjoitella sitä, niin mua kiinnostaisi kuulla ehkä jotain esimerkkejä vaikka tästä et miten itse kukin vois vahvistaa, harjotella, miten haluakaan, omaa itsemyötätuntoaan?

Sini: Itsemyötätuntokin on asia joka onneksi ei oo vaan sellanen, et sitä joko on tai ei ole jotenkin luontaisesti. Sitä voi vahvistaa, ja ehkä jos mä tiedän, et Marilla on varmasti paljon tästä kanssa kerrottavaa, niin voisin ehkä tällaset mainita, mitkä itse olen kokenut luontaisimmiksi. Eli kirjottaminen on yks hyvä tapa. Voi ihan kirjoittaa itselleen, kirjoittamisen kautta jotenkin tunnistaa niitä soimaavia ajatuksia ja sitten ikään kuin mikä vois olla sellanen uusi vaihtoehto, niin itsemyötätuntosempi, ystävällisempi ajatus, jota voisin itsestäni ajatella tässä tilanteessa. Sitten ehkä toinen tällainen, mul ei oo itelläni hirveän helppo ollu koskaan muistaa tai pitäytyä sellasessa tavallaan säännöllisessä formaalissa harjoittelussa, mutta itsemyötätuntotauko -harjoite, joka jotenkin siinä jossain vaikean tilanteen noustessa, niin pysähtyi sen äärelle huomaamaan sen tilanteen, et okei nyt mä huomaan et mul on tosi vaikeeta, auts tää sattuu, ja sitten tiedostamaan tän yhteisen ihmisyyden kautta, että tää kuuluu elämään, muillakin ihmisillä on joskus ollu tällasia kokemuksia, ja sitten se ystävällisyys itselle. Miten voisin auttaa itteeni tässä tilanteessa, mitä ystävällistä mä voisin sanoa itselleni, mitä mä ehkä tarvitsisin tässä tilanteessa. Tollanen tavallaan niin kun siihen tilanteeseen tuleva tollanen pieni hengähdyshetki.

Mari: Tosi hyviä noi Sinin esimerkit ja toi myötätuntotauko, jonka voi tehdä ihan puolessa minuutissa tai jotain et auts, hankala hetki, sit se et mitä mä voin teille tarjota tähän hetkeen. Ja sit jotenki tekee mieli vielä sanoa ennen ku meen muihin keinoihin mitä tuli mieleen tässä kun kuunteli Siniä, niin sekin, että mehän tarjotaan itsemyötätuntoa itselle just siksi kun me siihen hetkeen tarvitaan sitä kokemusta siitä, että mä välitän tai et mä tuon lämpöä, en siksi että mun olon pitäis muuttuu paremmaksi, vaan just siihen et mä koen sitä mitä mä koen. Ja siin on oleellinen ero siinä, että mä en tee sitä muuttaakseni omaa olotilaa, vaan mä tarjoon siihen kokemukseen tai siihen tunteeseen. Ja silloin tapahtuukin ehkä luonnollisesti et se olotila sit muuttuu, kun mä tavallaan tankkaan vähän vaikka sitä lohdutusta tai lämpöä tai rohkaisua tai kannattelua, niin kun sitä saa tankattuun jotenkin, niin sit se olotila voi muuttua.

Sekin on hyvä sanoa, että harjoitukset on tavallaan yksinkertaisia, mutta joskus menee aika paljon aikaa et ne alkaa osuu ja uppoon tavallaan siellä omien kerrostumien läpi, että jotenki musta on sellainen kiva yks sanonta siihen, että me on puhuttu tästä sisäisestä äänensävystä ja sanoista, sanojen merkitys voi olla sellainen että minkälaisia sanoja haluis kuulla muilta ja mitä mä voisin itselle tarjota, et mitkä sanat koskettaa, mut joskus voi olla se, että ne sanat ei heti pääse osumaan sinne omaan sydämeen, niin tämä oli tällainen rabbin lausahdus, että aseta ne sanat sun sydämen päälle, niin jonain päivänä se sydän avautuu ja ne pääsee sinne uppoutumaan. Vaikken mä viel oliskaan ihan valmis ottaa kaikkea vastaan, niin voinks mä silti kokeilla ja tavallaan sitä aikomusta kuljettaa siinä mukana, että tän ei tarvitse osua heti ja mennä täydellisesti, mut mä lähden tutkimaan ja lähen kokeilemaan sitä et miltä tuntuu osoittaa myötätuntoa itselle. Siihen voi joskus liittyy se ajatus siitä et mä muutun vähän nössöks tai sithän ihmiset voi väärinkäyttää mua, mä muutun heikoksi, niin sit mä ajattelen, et oikeasti me rakennetaan sisäistä vahvuutta ja omia sisäisiä resursseja, jota me tarvitaan yhtä lailla monissa hetkissä.

Mut joo, siis nää sanat, et voi kuulostella vähän sitä, et mitä joku toinen, kenen sanoja sä kaipaat kuulla, ja me ollaan joskus kovin tarvitsevia sillä tavalla, et me toivotaan, et se toinen täyttäis sun tarpeet, ja kun toinen ihminen ei voi koskaan täysin täyttää sun tarpeita, ja siks on tärkeetä oppii kuuntelemaan omia tarpeita. Et mitä se on, mikä tähän hetkeen on. Itsemyötätuntoharjoitukset voi olla, mä oon kouluttautunu mindfull self compassion -ohjaajaks maailmalla, niin se on läsnäoloon pohjautuva, niin voi olla tälläsii muodollisia läsnäoloon pohjautuvia harjoituksii, mut yhtä lailla aktiivista toimintaa, sitä tekemistä. Et voi olla, et mä tarviin liikkumista tai tankata hyvällä elokuvalla omaa mielialaani, tai keskustella ystävän kanssa tai jotain ihan hölmöilyä tai hupsuilua tai jotain muuta. et jotenkin sen omiin tarpeisiin kytkeytyminen, niin me sivuutetaan helposti omia tarpeita, jos meillä on kovin kiire ja pitäs ehtii tehdä kaikenlaista. Pitää tenttiin lukea, pitää ehkä muiden tarpeista huolehtia tai pitää ehtii monenlaist tekemään, niin se vaatii hiukan pysähtymistä ja kysymyksiä sille, et mitä mulle kuuluu. Meidän arki helposti vaan menee sellaseks et sinne ei sinne ikään kuin oo niitä luontevia aukkoja pysähtyy sellaseen, ja siksi jotenkin mä suosittelen, et löydä niitä hetkiä. Jollekin se on kävely luonnossa tai joku muu, tai joo, monenlaisia. Ja sit yks, mikä tulee kans vielä sellainen mieleen, että yhtä lailla myöskin itsensä arvostaminen on sit must se toinen näkökulma, mikä liittyy itsemyötätuntoon. Että kykenenkö mä ja voinko mä opetella arvostamaan sitä, mitä minussa on jo ja nähdä tavallaan se kaikki hyvä, mitä minussa on. Kukaan meistä ei oo täydellinen, mut meissä on tosi paljon hienoja juttuja ja ominaisuuksia, joiden soisi näkyvän myös muille. Ja sit se voi olla myös se lahja maailmalle, et se mun juttu pääsee esiin ja voi loistaa. Et joskus me peitellään omia juttujamme, koska me ei haluta olla vaikka liian jotain äänekkäitä tai liian voimakkaita, liian iloisia tai jotain. Ehkä se onkin se sun juttu, mitä voi tuoda esille.

Sit myöskin se, että itsensä arvostamiseen liittyy se, et monet ihmiset on auttanut meitä tulemaan se, kuka me ollaan, niin siihen voi liittää myös sen kiitollisuuden, et se ei oo pelkästään mun omaa ansiota, vaan monet ihmiset on tuottanu sen. Se antaa ehkä enemmän lupaa siihen arvostaa sitä, mitä kaikkea itsessä on ja niin kuin on niitä harjoituksia, jotka muistuttaa jotenkin myös tästä puolesta, ettei vaan jäädä sinne hankaluuksien maailmaan, mikä on tosi hyvin tärkeä osa tätä itsemyötätunnon taitoa, tavallaan ne tunnetaidot kokea hankaluuksia. Me myöskin käännytään mieluummin pois kohti hankaluuksista, koska kuka meistä halua jotenkin jäädä vaikeeseen tunteeseen, tai siis jotenkin sanoo, et mä en haluis nyt just tota kokeilla tai olla ton jutun kanssa. Ja Henri, taisit tossa alussa sanoo, et se sellainen hyväksyvä tapa olla sen kanssa, että tällästä mä koen nyt ja mä annankin, itseasiassa mä käännänkin sitä tunnetta, vaikka hankalaa tunnetta kohti ja alan kuulosteleen, et mitä se tunne kertoo mulle, niin voi ollakin se avain eteenpäin. Sen sijaan, että mä käännyn poispäin, niin mä käännyn tunteita kohti. Joskus siihenkin tarvitsee ehkä ohjausta ja apua, ja sitä mitä ehkä Sinikin on projektissa päässyt kouluttaan ohjaajia ja muita, että tunnetaidot vahvistuu näissä. Hengitys, [naurahtaa] vois myöskin sanoo, et helpottava hengitys ja rauhoittava hengitys, joka säätelee omaa vireystilaa. Syvä pitkä uloshengitys voi joskus olla sellainen hellittäminen, että hei hellitä vähäsen, ei maailma tuu tänään valmiiksi. Paljon työnohjauksessa puhutaan ,sitä, et aina jotain jää kesken. Aina vähän jotain siirtyy seuraavaan päivään, eikä oo tarkotuskaan asioiden tulla välttämättä ihan valmiiksi, et mistä voi vähän hellittää. Täs jotain nyt ajatuksia, voitte taas täydentää.

Sini: Kiitos Mari mä just tossa otin pitkän uloshengityksen, kylläpä tuntui hyvältä. Vielä niin kun tähän sitten lisäisin, Mari puhukin tossa tosta toiminnasta ja niin kun niistä tarpeista ja tällä tavalla, mutta sitten itsemyötätunnon sellanen, tai itsemyötätunnon tutkija Christian Neffon käsite kuin fierce self-compassionate, jotenkin se tulisempi puoli itsemyötätunnosta, joka suuntautuu siinä, missä tavallaan on lempeämpi puoli itsemyötätunnosta, et ollaan itsemme kanssa, hyvää tekevällä tavalla tehdään sisäistä työtä, joka suuntautuu niihin ajatuksiin ja tunteisiin, niin sitten on tämä jotenkin tämä puoli itsemyötätunnosta joka suhtautuu, joka tapahtuu suhteessa ympäröivään maailmaan ja jää siinä jotenkin – niin kun mua puhutteli siinä sekin ajatus, että itsemyötätunto ei ole vaan meitä itseämme varten, vaan kun siinä ikään kuin ajatellaan niitä, tarkastellaan jotenkin niitä tarpeita, suojellaan, asetetaan asetetaan omia rajoja. Sit se voi myös suuntautua ikään kuin sellaiseen vääryyksien korjaamiseen vaikka aktivismin keinoin, kun me huomataan että nyt jotain niin kun, et hei tässä tapahtuu jotain vahinkoa tai harmia mulle, ja mielletään se, et täähän saattaa olla laajempikin ilmiö. Siihen puuttumalla me autetaan itseämme ja myös muita, että tällainenkin näkökulma tavallaan, että erilainen toiminta maailmassa voi olla myös itsemyötätuntoa.

Henri: Nää oli todella ilahduttavia ajatuksia teilt molemmilta. Tähän loppuun vielä jotenkin se, et saatiin käytännön vinkkejä ja näkökulmaa enemmän, niin tää ylipäätään samalla jotenkin mun mielestä vielä terotti ja avas tätä koko käsitettä enemmän ja enemmän tähän loppupuoleen, ja ylipäätänsä kuinka moniulotteisesta asiasta jossakin lopulta puhutaan. Tämä oli tosi hienoa keskustelua vielä tähän loppupuolelle. Ehkä niin kuin sanoin siinä alussa, että itsemyötätunto itelle merkitsee lähtökohtaisesti hyväksyntää, samaa mieltä oon tän keskustelun jälkeenkin, mutta nimenomaan juuri tämä laajensi tosi paljon ajatuksia toista käsitteestä, et mitä kaikkea se voi olla, ja must toi on kans tosi tärkeä pointti, mikä tos toistu moneen otteeseen, että tässä ei oo kyse semmosesta one size fits all -mallista. Sen lisäks jotenkin, en tiedä, osaanko edes selittää, miks, mut tuli jotenkin hirveän toiveikas olo täst. Tai jotenkin se, että vaikka tässä nyt monessa kohdassa sivuttiinkin, on vähän kaikenlaista meneillään, niin on olemassa kuitenkin erilaisia tapoja suhtautua. Se on jotenkin vaan hieno ajatus itessään ja se helposti unohtuu joissain tilanteessa. Hei mitäs mieltä te ootte? Mitä teille jäi tuosta meidän keskustelusta päällimmäisenä käteen?

Mari: Joo päällimmäisenä jotenkin huomasin tohon, musta oli ihana, toi Sini nosti ton fierce self-compassion, ton tavallaan voimallisen ja puolustavan itsemyötätunnon puolen, sen toiminnan. Ja sit ku sä sanoit Henri, et toiveikas olo, niin ehkä yksi siihen myöskin, et joo toiminnan taso on myös tärkeä taso ja me voidaan valita, et minkä asian puolella me halutaan olla. Nyt jotenkin tässä maailmantilanteessa jotenkin mietin, että viha aktivoi meitä yhtä lailla kun rakkaus on myöskin aktivoivaa tai ystävällisyys on aktivoivaa, mut mihin me se huomio tuodaan ja minkä puolesta me halutaan, mitä me halutaan kuljettaa mukaan. Et ehkä ton fierce self-compassionin voisin tähän jotenkin ja puolustava, vahvistava rajoja asettava toiminnan myötätuntoinen puoli, niin uskon senkin entistä enemmän esille. Mä aattelen, et tää maailma tarvitsee myötätuntoa tässä hetkessä.

Sini: Nämä todellakin, mitä Mari sanoi. Jotenkin ehkä toi, mistä ollaan tos keskusteltu aika paljon, sanotaan jotenkin näin, et itsemyötätunto on kans sellanen, tai vois nähdä sen osana itsessään hyvänä asiana sen sijaan juuri, että se olisi sitten kuuluisa lifehack, jolla optimoidaan omaa suorituskykyä ja näin. Että ihan ansaitsemme ystävällisyyttä itsellämme ihan vaan vaan siksi, jotenkin, että itsemyötätunto sinä äänenä, joka sanoo, että ei sun tarvi kiusata itseäsi tossa nopsaan, jotta voit jatkaa suorittamista, vaan olet hyvä näin ja on ookoo ja hyvä olla inhimillinen.

Henri: Loistavaa, näihin loppukaneetteihin on musta ihan tosi hyvä päättää tätä meidän keskustelua. Tää on ollu kaikkiaan tosi antoisaa. Hei kiitoksia teille kaikkiaan oikein paljon, että tulitte paikalle ja jaoitte ajatuksianne!

Mari: Kiitos, kiitos sulle kun kutsuit.

Sini: Kiitos Henri.

Henri: Ja kiitokset myös sulle kuulija. Me Nyytillä otetaan tosi mielellämme kans palautetta näistä NyytiCast -jaksoista. Meidän verkkosivuilta nyyti.fi/nyyticast löytyy palautelomake, mitä voi anonyymisti täytellä, ja saat meidät kiinni sitä kautta. Mutta nyt kaikkea hyvää ja kuulemisiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.