Sofia Lindqvist

1

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat yhä eriarvoisuutta myös opiskelumaailmassa. Millainen vaikutus tällä voi olla mielen hyvinvointiin, ja miten näitä epäkohtia voisi korjata? Tässä harjoittelijamme Henrin juontamassa jaksossa näitä tärkeitä asioita pohtivat sosionomiopiskelija ja Trans ry:n hallituksen jäsen Eeli Kytömäki sekä yliopistopappi ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi Late Mäntylä.

Kuuntele NyytiCast jakso #46: Sukupuolen moninaisuus opiskeluhyvinvoinnissa tai klikkaamalla kuvaa alta.

Äänitteen kesto: 40 min.

Anna palautetta tästä NyytiCast-jaksosta tällä lomakkeella.

 

Tekstivastine

Alta voit lukea Nyyticast-jakson #46: Sukupuolen moninaisuus opiskeluhyvinvoinnissa tekstivastineen (litteroinnin).

 

Puhujat

Haastattelija Henri
Vastaaja 1 Eeli Kytömäki
Vastaaja 2 Late Mäntylä

LITTEROINTIMERKINNÄT

Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

Podcastin tekstivastine

[Alkumusiikki]

Henri:

Tämä on NyytiCast, rohkeaa puhetta hyvinvoinnista. Tänään meillä on täällä aiheena sukupuolen moninaisuus opiskeluelämässä. Mä olen Nyytin harjoittelija Henri ja toimin tän jakson juontajana.

Meil on tääl myös kaksi aivan upeeta vierasta juttelemassa näistä asioista. Täällä on Trans ry:n hallituksen jäsen ja sosionomiopiskelija Eeli Kytömäki. Sekä yliopistopappi sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi Late Mäntylä. Me tullaan käsittelemään esimerkiks sukupuolivähemmistöön kuulumisen yhteyttä opiskelijahyvinvointiin. Pohditaan vähän, että millasia erityispiirteitä siinä on. Ja käsitellään toki näitä epäkohtiakin. Mut ei tyydytä vaan listaamaan niitä, vaan mietitään myös sitä, et mitä näille epäkohdille sit vois tehdä, et saatais tätä opiskeluelämää inklusiivisemmaks ja turvallisemmaks myös tän moninaisuuden näkökulmasta.

Mä tuun käyttämään näis kysymyksissä sukupuolivähemmistön käsitettä, johon Setan määritelmä laskee ainakin transihmiset, sukupuolettomat ja intersukupuoliset. Mut kaiken kaikkiaan voidaan ehkä ajatella, että siihen kuuluu ne, ketkä ei kuulu sukupuolienemmistöön, joita siis ovat cis-ihmiset, syntymässä määriteltyä sukupuoltaan ilmaisevat ja siihen itsensä määrittävät ihmiset Setan määritelmän mukaan.

Ja tässähän tulee heti saman tien esiin se, et kun puhutaan näin laajasta ihmisryhmästä, niin se on tosi monipuolinen joukko. Mihin kuuluu tietenkin ainutlaatuisia kokemuksia, persoonia ja ajattelutapoja. Vaikka näistä kokemuksista onkin tärkeet puhua ja nostaa ääniä esiin, ni ei oo missään nimessä tarkotus yleistää mitään kaikkiin ryhmän edustajiin.
Mutta pidemmittä puheitta toivotan vielä tervetulleeks Eelin ja Laten. Voitas alottaa tää sillä, että voitte ihan vapaasti esitellä itsenne ja kertoa vähän, miten tää teema koskettaa teitä.

Eeli:

Kiitos paljon, että sain tulla tänne puhumaan tästä asiasta. Oon siis tosiaan 29-vuotias sosionomiopiskelija ja muunsukupuolinen ja transaktivisti ja asiantuntija Helsingistä. Ja edustan vähän täällä itseäni tietenkin, mutta myös tätä Trans ry:tä, jossa oon ollu hallituksessa ihan tuosta viime kesästä lähtien, milloin tää yhdistys perustettiinkin. Ja Trans ry tosiaan ajaa sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

Late:

Joo, kiitos kutsusta, kiitän myös tosi paljon, että pääsin tähän puhumaan. Mä oon tässä varmaanki sen takia, että mä oon Helsingin yliopistolaisten pappina siinä opiskelumaailmassa vahvasti kiinni. Ja sit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappina kohtaan tietysti sitte erityisesti näihin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Itse myös identifioidun muunsukupuoliseks, et sitä kautta myös katson tätä maailmaa ja oman osani aktivismista pyrin myös tekemään. Mut ensisijaisesti nimenomaan työni kautta ja pyrin jotenki kirkon sisällä vaikuttamaan. Ja sitten yliopiston sisällä ja laajemminkin tossa oppilaitosmaailmassa asiaan.

Henri:

Kiitos myös mun puolesta teille tosi paljon, että tulitte tähän jaksoon osallistumaan. Tää on tosi arvokasta päästä yhdessä juttelemaan tästä tärkeästä aiheesta.

Vielä ennen ku mennään itse ytimeen, niin mä haluaisin kuulla teiltä yhden tavan, jolla te itse ylläpidätte omaa hyvinvointianne.

Late:

Ainaki yks semmonen selkeä on, et mulle siis ihmiset on ihan hirveän tärkeitä. Ja nyt korona-aikana kun on pitäny sitä fyysistä etäisyyttä pitää, ni oon sit kuitenki tosi paljon soitellu ystävilleni ja sit jonku verran nähnyt ulkona. Viime aikoina aika vähän sitäki, ku meni niin tiukaks tää meininki.

Mut sit meil on ollu tämmönen yksittäinen juttu, ni Zoomin välityksellä me ollaan vedetty vähän niinku tämmöst kuntopiiriä kolmen ystävän kanssa. Kukaan ei sais yksinään tehtyä kotona mitään, mutta pari kertaa viikossa ollaan yhdessä kokoonnuttu. Se on ollu tosi kiva, et siin on samalla tullu vaihdettua kuulumiset ja sit tullu treenattua.

Eeli:

Hyvin Late laitto ton sosiaalisuuden, miten tärkeä itelleniki on ollu se, että on aktiivisesti yhteydessä muihin ihmisiin. Ja erityisesti justiinsa omaan yhteisöön ja omiin ystäviin. Mutta ite mietin, et mul on ollu ihan äärettömän tärkeää just varsinkin täs koronan aikana ja etäopiskelun aikana, et on päässy tonne metsään kävelee. Ja irrottautuu siitä omasta pienestä yksiöstä ja pääsy sinne kuljeskelemaan. Että jotenkin se sellanen rauhallinen liikunta ja lintujen kuunteleminen on ollu tärkeetä viime aikoina.

Henri:

Tosi hyviä tapoja molemmilla, mitä mainitsitte. Ja voin kyl kompata, että tämmönen just luonnossa läsnäolo ja toisaalta myös tää sosiaalisuus ja ihmisten kanssa yhteydenpidon ylläpitäminen tavalla tai toisella on hirveän tärkeitä asioita.

Nyt voitaiskin siirtyä sitten varsinaiseen asiaan. Täs aluks ihan tämmöstä yleisluontoista pohdintaa ajattelin. Et vaikka nyt korostan sitä, et jokaisen kokemus on tietenkin yksilöllinen, niin tulisko teillä kuitenkin tähän alkuun ylipäätään ajatuksia mieleen, et millasta sukupuolivähemmistöön kuuluminen opiskeluelämässä voi olla? Vaikka jotain tyypillisiä kokemuksia, jotain toistuvaa, mitä ootte vaikka itse kohdannu työssänne ja opiskeluissanne tai vastaavaa?

Eeli:

No itse ainakin oon huomannu sen, että on auttanu tosi paljon se, että kun on on uskaltanut tulla ulos kaapista niissä yhteyksissä ja jotenkin olla avoimesti oma itsensä. Ja et on myös pystyny puolustaa itteensä niis silleen. Et esimerkiks on ollu kokemuksia vaikka, että on vaik tosi sukupuolittunutta kieltä. Ja et on joutunu ehkä jotenkin puolustamaan just, et on ollu sen verran aktivisti. Mut jotenki ku kaikki ei ehkä uskalla. Tai kaikki ei ehkä ole sellasii ihmisiä, jotka menee heti barrikadeille. Ehkä mä oon muutenki.

Mut et se ehkä vähän riippuu, et miten suhtautuu siihen, et millainen se ympäristö yleensäki on, et missä esimerkiks opiskelee. Itel on auttanu se, että on ollu niin rohkeasti oma itsensä. Mutta se ei oo kaikille niin helppoa.

Late:

Eeli nosti tosi tärkeitä juttuja esiin tossa. Nimenomaan just tää, et ne tarinat on hyvin erilaisia. Et jos on kauheen avoin ja jotenki on luontevaa mennä barrikadeille niinku Eeli sano, niin onhan se helpompaa. Ja sit alojen välillä on hirveän isoja eroja. Vielä varsinki, että jos joku ala on tosi vahvasti sukupuolittunu. Et se vahvasti naisvaltainen tai vahvasti miesvaltainen, ni siellä on jo ylipäätänsä, niinku naisvaltaisella alalla on niillä miehilläkin vaikea olla.

Mut et monesti silloin varsinkin sukupuolivähemmistöillä on vaikeeta. Koska usein silloin se jotenkin se puhe on hirveen vahvasti linkittyny siihen, et kun me olemme naisia tai kun me olemme miehiä jotenkin. Näit on onneks alettu jotenki herätä näihin. Mut aika monella alalla ylipäätänsä, niin kyllä monet sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kertoo, et se opetus saattaa olla hyvin normatiivista ja heteronormatiivista ja sellasta.

Henri:

Kiitos paljon näistä vastauksista. Toi on myös tosi kiinnostavaa esimerkiks, mitä Late sanoit alakohtaisista vaihteluista. Siinä onki varmasti kuitenkin tosi suurta vaihtelua. Kun Late viittasit tähän, et miten tätä moninaisuutta huomioidaan vaikka opetuksessa, ja kuinka normatiivista se saattaa olla, niin mitä mieltä sä Eeli opiskelijan näkökulmasta oot ite kokenu? Et kuinka hyvin tämä sukupuolen moninaisuus huomioidaan konkreettisessa opiskeluelämässä? Et vaikka opetuksessa ja opetustiloissa ja koulujen tarjoamis palveluissa tai tällasissa?

Eeli:

Pakko sanoo, et aika vaihtelevasti. Opiskelen just sosionomiksi, niin se on must aika mielenkiintosta. Vaikka sosionomina tietenkin halutaan ymmärtää sitä ihmisyyden moninaisuutta ja erilaisuutta, mut et sit se voi olla, et kuitenkin niis opetustilanteissa siellä edelleen kuuluu se just niinku Late sano normatiivisuus ja semmonen. Vaikka näennäisesti yritetään jotenki olla silleen et joo, et on kaikenlaisii tyyppejä ja ihmisyys on niin laajaa. Mut sit samaan aikaan se voi olla kuitenki aika suppea se, miten kuitenkin nähdään se siinä. Et siel saattaa olla just niinkun naiset-miehet-perussettii, jossa mä just tuon sitä omaa näkökulmaani aika vahvasti tai jotenki kyseenalaistan sen.

Mut et jotenkin se, et sit se on vaikeeta. Late niin hyvin tos aikasemmin puhu just siitä liittolaisuudesta. Et ois niin ihanaa, jos sitä kyseenalaistamis tekis muutkin kuin vain ne, jotka kuuluu siihen vähemmistöön. Olispa se vähemmistö nyt tää sukupuolivähemmistössä oleminen vai mikä tahansa vähemmistö.

Et jotenki näennäisesti vois sanoa, et joo, aletaan tiedostaa näit asioita. Mut et sit se saattaa olla ihan sitä, että sit käytännössä kuitenkaan se ei näy se tiedostaminen. Et voi olla joku sukupuolineutraali vessa jossain, mut et sit se on vähän semmosta, missä se sitten on. Tai jotenki et se ei kuitenkaan näy. Et meil on joo tää yksi vessa jossain kulman takana tuolla toisella puolella kampusta. Et sit sä joudut ettii sen, jos sä haluut käydä oikees tai semmoses vessas, mikä tuntuu sust turvalliselta. Et se saattaa olla tosi pintapuolista ja sit semmost niin kun et joo joo, kyl me huomioidaan kaikki, mutta et sit loppujen lopuks ei. Et se vaihtelee kyl tosi paljon.

Henri:

Toi on itesäsän mun mielestä ihan tosi arvokas pointti tähän, että ne sanat ja sukupuolen moninaisuudesta puhuminen on tietty varmasti hyvä alku. Mut eihän se itsessään tuo niit konkreettisia ratkaisuja, vaan niitten sanojen täytyy sit muovautua myös tekoihin. Kiitos Eeli tästä tosi arvokkaasta pointista jo tähän väliin.

Jos yhdistetään tätä vähän tähän laajempaan keskusteluun opiskelijoiden jaksamisesta, mielenterveydestä, mistä nykyhetkessä onneks puhutaan tosi paljon, niin nään kuitenkin, että usein opiskelijat puheissa nähdään aika yhtenäisenä entiteettinä. Vaikka on selvää, että tässäkin taas kerran ryhmän sisällä on paljon eroja ja erityistekijöitä, jotka vaikuttaa tän mielenterveydellisen hyvinvoinnin kokemukseen.

Nyt meillä on tässä toki teemana erityisesti tämä sukupuoli. Niin millaisia huomioita tai tyypillisiä erityispiirteitä sukupuolivähemmistöön kuuluminen saattaa tuoda opiskelijan mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen? Mietin just vaikka jotain vähemmistöstressiä, mistä sanoit. Voisko se olla vaik semmonen, et se kasaantuu helposti muun opintopaineiden ja tällasten päälle? Vai millasia ajatuksia tämä herättää.

Eeli:

Joo, kyl se vähemmistöstressi yllättävän, itsekin olen huomannut, et miten se tosi helposti. Vaikka se on tommosia tosi pieniä asioita, mitkä justiinsa kasaantuu ja vaikka voi tosi helposti jollekin cis-sukupuoliselle näyttäytyy tosi pieninä asioina. Mut et ku sit ne samat jutut vaan toistuu. Et vaik jossain ryhmätöissä joku sanoo jotain, sukupuolittaa väärin. Varsinkin jos vaikka ryhmät vaihtuu koko ajan, et on eri kursseilla ja jotenki. Et en mä halua olla sieltä kaapista ulkona joka hetki ja jotenki olla aina sillee et moi, mä oon Eeli, eli mä oon muunsukupuolinen, näe mut. Vaan et se on niin pienii juttui.

Mut olen itsekin jättäytynyt yhdeltä kurssilta pois, koska se ei tuntunu mulle turvalliselta paikalta. Et en halua siitä sen enempää sanoa, mutta jotenki se ympäristö ei ollu mulle turvallinen, koska ne muut ihmiset sil kurssilla ei nähneet mua. Vaikka ne on ihan pieniä asioita, ni silti ne on tosi merkittäviä jotenki, et se vaikuttaa niin totaalisesti siihen omaan turvallisuudentunteeseen ja sit myös sen kautta jaksamiseen.

Jotenkin se on niin kokonaisvaltasta, miten se vähemmistöstressi saattaa muuttuu sellaseks fyysiseks pahoinvoinniks. Ja muutenkin yhteiskunnassa muunsukupuolisena on tosin näkymätön olo. Niin jotenkin varsinkin tälleen korona-aikana on huomannu, et ku ollaan vaan koneen ääressä, et se vapaa-ajan ja koulun, ne menee vähän niinku yhteen. Koska ei oikein pääse omasta pienestä yksiöstään karkuun tai jotenki, et ne tilat on samaa.

Ni sit jotenki jos se kouluympäristö on tosi epämiellyttävä tai et siellä kokee syrjinnän kokemuksii, ni sit se on jotenki tosi fyysisesti stressaavaa ja ahdistavaa. Ja mun mielest pahinta on ehkä semmonen, et jollain tavalla jotenkin alkaa luottaa niihin ihmisiin ja niihin opiskelelijakavereihin. Ja sit kuitenki sielt saattaa tulla jotain sukupuolittavaa settiä tai jotain sellast tosi outoa. Ni se tuntuu fyysisesti tosi pahalta ja tosi ahdistavalta ja vaikuttaa just siihen henkiseen jaksamiseen, kun jotenkin muistaa mieleen sen, et niin et joo, tää yhteiskunta on tällänen ja mä en ole näkyvä osa tätä yhteiskuntaa. Niin vaikka se on ihan pienii asioita, niin silti se saattaa muuttuu tosi stressaavaksi monella osalla elämästä, et just fyysisesti tai henkisesti.

Late:

Mä ihan liikutun, kun mä kuuntelen Eeliä, koska mä saan tosta kiinni, et se on just sitä näkymättömyyttä. Se on just sitä et katson peiliin ja en näe mitään. Et tavallaan se, miten toiset kuvailee tätä maailmaa niin usein. Ja kun se ei monestikaan ole pahantahtosta, niin siihen on jotenkin vielä jotenkin vaikeempi lähtee suhtautumaan. Mut se nimenomaan on se vähemmistöstressi kumuloituvaa.

Et jos on semmosia kokemuksia jo aiemmasta liittymisistä eri ryhmiin, et ei tuu nähdyks omana itsenään, niin kyllähän se tekee sen aina vaan vaikeemmaks. Kyl kyl siis mä oon todellinen turvallisemman tilan periaatteiden fani. Mä ajattelen, että aina kun jotenki uus porukka ihmisiä tulee koolle, ni pitäs jollain tavalla edes viitaten johonkin turvallisemman tilan periaatteisiin, jotka löytyy jostain, ni tuoda esiin se, et miltä pohjalta täs ollaan yhdessä. Ja itelläni ainakin ja oon niin monelta muultakin sitä kuullu, ku itsekin järjestän näit tilaisuuksia, et miten huojentavaa se on että kun se sanotaan. Et ei oleteta toisista asioita. Ja niithän voi vaik luetella, mitä ei oleteta. Ja sit kun meil ihmisil kuitenkin on taipumuksena jotain olettaa, niin oletetaan sit moninaisuus ja haastetaan itseämme.

Henri:

On tietty hienoa kuulla, et se suunta on kuitenkin eteenpäin. Mut niinku täs on tullu ilmi, niin sanojen ja puheen lisäks se kaipaa myös aktiivisia tekoja myös näiltä etuoikeutetummilta. Mä mietin, että sukupuolen moninaisuudesta puhuttaessa tietenki syystäkin keskitytään usein näiden epäkohtien esiin nostamiseen, koska niitä on paljon. Ja nimenomaan tän esiin nostamisen kauttahan niihin päästään sitten vaikuttamaanki.

Mut jos kuitenki halutaan ajatella tätä sukupuolivähemmistöön kuulumisen kokemusta kokonaisvaltaisesti, niin näiden epäkohtanäkökulmia lisäks mun tekee mieli kysyy myös, et millasii ajatuksia teillä herää siitä, et voiko sukupuolivähemmistöön kuuluminen kuitenkin itessään tuoda yksilön elämään myös positiivista tai merkityksellisyyden tunnetta lisäävää asiaa?

Late:

Totta kai voi. Esimerkiks mä oon niin monen kohdalla sen nähny ja kuullu ja itsenikin kohdalla. Kun on tavallaan joutunut prosessoimaan ihan eri tavalla omaa sukupuoltaan kun ne enemmistöön kuuluvat, niin ne kyllähän sitä silloin ihminen on jotenkin enemmän sitä, mitä se on. Se on jotenki yhteydessä. Tätä on ehkä vaikea selittää, miten se menee.

Mut mä ainakin koen, en tiedä, miten sä Eeli koet, mut että jotenkin on aidompi. Ja kyllä semmosesta käsin on jotenkin elämä täydempää ja todempaa. Kyl siin on paljon hyvää. Ja sit varsinkin jotenkin kun pääsee tekemään muutosta. Siis aktivismihan ihan todistetusti auttaa ihmistä. Et ku pääsee näkemään sitä muutosta, pääsee vaikuttamaan asioihin ja näin, ni kyllähän se voi tuoda ja tuokin paljon hyvää myös. Että ei se nyt täysin ole pelkästään mun mielestä miinusmerkkinen asia, että kuuluu sukupuolivähemmistöön. Miten sä koet, Eeli?

Eeli:

Se on kyl siis totta, et aina jos vaik mediassa näkyy transsukupuolisuutta tai muunsukupuolisuutta ylipäätänsä, ni se aina maalataan jotenki tosi semmoseks tragediseksi asiaksi, et jotenki sitä hyvää ikinä haluta tuoda esille tai jotenkin se unohtuu. Ja mä just mietin itekki, et miten sä määrität sen. En mä ikinä haluis olla cis-sukupuolinen. Tietenkin niistä vastoinkäymisist välillä tulee semmonen, et vitsi, et ois ihana, jos ei kukaan ikinä olettais musta mitään. Mut en mä ikinä haluis olla cis-sukupuolinen siitä huolimatta.

Ja jotenkin Late sä laitoit niin hyvin ton jotenki, et on joutunu käsittelee niit asioita ja on tietoisempi itsestään. Ja nyt kun sanoit tän niin hyvin, niin jotenkin tajusin, et se liittyy tosi paljon just siihen, et mä oon yhteydessä itseni kanssa ja mä oon yhteydes mun sukupuolen kanssa ja oon sen kautta myös pystyny voimaantuu. Ja jotenki just toi aktivisminäkökulma on tosi hyvä. Et mä pystyn ajaa mulle tärkeit asioita, vaikka siihen liittyy tosi paljon suruu ja vihaakin, et mä en voi olla oma itteni kaikkien silmissä sellasena ku mä oikeasti oon. Mut mun sukupuolessa ei oo mitään vikaa siitä huolimatta. Mä en ikinä haluis olla mitään muuta kuin muunsukupuolinen. Se on tosi kaunis asia ja sitä on tosi vaikea selittää, miten mä muuten sitä määrittelisin, et mikä siinä on niin hienoa.

Mut jotenki et se on antanu mulle ihan äärimmäisen paljon just aktivismi. Mun elämässä on ihan uskomattomia tyyppejä just Trans ry:llä. Siel on ihania ihmisiä, joiden kaa me jaetaan tää kokemus ja joiden kanssa jaetaan tän kokemuksen kautta tullu päättäväisyys muuttaa maailmaa. Se on käsittämätön ja hieno asia olla olla muunsukupuolinen. Ei sitä oikein osaa just sanottaa sen tarkemmin, mikä siinä on se hieno asia. Mutta että tää yhteisö, minkä siit on saanu, on ollu kyl tosi tärkeä itselle.

Late:

Mul on ihan sama, et en ikinä vaihtais enää pois. Vaikka jossain vaiheessa ajattelikin, et ois kyl niin paljon helpompaa. Et miks nyt tämäkin vielä, kun mä olin jo käsitellyt mun oman seksuaalivähemmistöön kuulumisen aiemmin. Mut se vapaus esimerkiks niistä normeista, et naisten kuuluu olla tällasii tai miesten tälläsii, onneks neki on vähentyny. Mutta jotenki ihanaa, ettei oo semmost, et siin on jotain semmosia aitouden elementtejä.

Ja sit niin kuin monet muutkin asiat, ni alkuperäiskansat on tajunnu nääki jutut paljon paremmin. Puhutaan sitten Amerikan alkuperäiskansoista tai puhutaan saamelaisista tai muuta. Alun perin monilla alkuperäiskansoilla on nostettu jalustalle ne ihmiset, joiden seksuaalisuus tai sukupuoli on jotenkin vähän moninaisempaa kun se normimeininki, se enemmistö.

Eli on ajateltu, että nää ihmiset on vähän tämmösii two spirited people, jotka näkee enemmän. Koska niillä on jotenki kokemusta ja näkyä. Niinku silloin enemmän katottiin, että jos nyt sanotaan kahden sukupuolen, ni ymmärtää naiseutta ja mieheyttä paremmin, kun on jotain sen ulkopuolella. Silloin on tajuttu paljon enemmän asioita.

Paljon on tullu myös tämä patriarkaalinen kristinusko sotkemaan näitä asioita ja muita, et antamaan semmoset kehikot, millä ihmiset on pakotettu johonkin semmoseen muottiin mitä ne ei oo ja vieny sitä kaikkea hyvää pois. Mutta kyllä mä itse koen sen, et jotenki, en tosiaan väitä ymmärtäväni naisia ja miehiä paremmin, en todellakaan. Mut jotenki on niin kuin vapaa. Se on musta jotenki tosi hienoa, että jollain tavalla vapaa.

Ehkä se mun kokemus liittyy myös siihen, et mä olin noin 40-vuotias, ku mä vasta vapauduin siitä naiskehikosta, johon mut oli väkisin sullottu. Mut silti tämmösiä epämääräsiä ajatuksia mulla herää siitä, mikä täs on tosi hyvää.

Eeli:

Samaa mieltä. Just toi vapaus on tosi hyvä kuvaamaan sitä. Että miten jotenki pystyy sen kautta kans sit rikkomaan muita rakenteita, että ei ainoastaan sitä sukupuolta. Mut jotenki et on niin ulkopuolella siitä, että jotenkin pystyy tarkastelee yhteiskuntaa vähän eri tavalla. Tietenkin siihen on tarvinnu hirveästi duunia sen eteen, et on päässy siihen. On hirveesti joutunut kouluttamaan ja opettamaan itteensä tosi mones asiassa, et ymmärtää sitä. Mutta että joo, vapaa on aika hyvä kuvaamaan sitä.

Henri:

Tätä on itelleki jotaki kyllä todella vaikuttavaa kuunnella. Musta on tosi arvokasta, et saatiin tämä näkökulma tähän myös sen lisäks, että ollaan päästy nostamaan esiin näitä epäkohtia.

Siirryn vielä vähän eteenpäin. Eeli ainakin viittasit tossa aikaisemmin tähän, et mitä, ja Late myös, et mitä liittolaiset, muut ihmiset vois tehdä näille asioille. Mä mietin sitä itekki, et mäkin näkisin, et on tosi tärkeetä, että sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisen puolesta toimiminen ei jäis pelkästään näiden vähemmistöjen edustajien itsensä harteille.

Tuleeks teille mieleen, et mitä kuka tahansa, mukaan lukien etuoikeutetumpien ryhmien edustajat, vois omassa elämässään tehdä tukeakseen ja edistääkseen ylipäätään sukupuolen moninaisuuden huomiointia ja tätä tasa-arvoa?

Eeli:

No ittelleni on ainaki ollu tosi merkittävää, kun mun elämässä olevat cis-sukupuoliset ihmiset on opiskellu ja ollu kiinnostuneita tästä sukupuolen moninaisuudesta. Mut et ei oo pommittaneet mua niillä kysymyksillä, vaan menny Googleen ja tehny ite sitä aktiivista tutkimustyötä. Tietenki mult saa kysyä, et mua ei todellakaan haittaa, et multa kysytään näit asioita.

Mut et semmosii asioit, mitkä sä voit löytää ihan vaan internetistä, niin se on ollu tosi ihanaa, et huomannu sen, et niitä oikeasti kiinnostaa se niin paljon, että ne oikeasti opettelee niitä asioita. Ja mun mielest liittolaisuudessa tosi tärkeäksi elementiksi mulla nousee just se, että on valmis itse etsimään sitä tietoo. Ja on oikeasti kiinnostunu siitä, et miten vois olla parempi liittolainen.

Koska sit ku sä ymmärrät sen asian, ni sit sä myös pystyt ottaa paremmin huomioon sun elämässä olevat transihmiset ylipäätään. Että se on itelle se, et on valmis opettamaan itselleen uusia asioita. Ne on ollu kyl tärkee.

Ja sit jotenki se, että Late aikasemmin puhu noist turvallisen tilan säännöistä, niin jotenki se, et pystyis myös ottaa ne jotenki, tehä siit tilasta turvallisen tollasten sääntöjen kautta. Mulle se on ainaki ollu just tosi merkittävää, et sen kautta mulle aina tulee semmonen fiilis, et okei, et mä voin olla täällä oma itteni kun lähdetään rakentaa se tila yhdessä turvalliseksi kaikkien kanssa. Se on itelle ollu mulle tosi jotenki tärkeä.

Ja jos esim. koulumaailmaa miettii, ni just se, että koulutetaan henkilökuntaa, koulutetaan ihmisiä siihen erilaisuuden kohtaamiseen. Eikä ainoastaan nyt sukupuolivähemmistöjen, mut ylipäätänsä kaikkien vähemmistöjen kohtaamiseen. Niin se on sellasta, minkä kautta oikeesti voidaan tehdä muutosta siihen, et ihmiset on helpommin liittolaisia, koska ne oikeasti ymmärtää niitä asioita. Et täl hetkel ei ehkä kaikki ymmärrä. Tiedon kautta pystyy päästä liittolaisuuteen parhaiten.

Late:

Eeli puhuu täyttä asiaa jälleen. Mutta tulee mieleen, mä tykkään ku mä koulutan näist asioista, ni nostaa esimerkiksi semmosen lausahduksen, jonka Desmond Tutu on heittäny. Et meidän täytyy lopettaa se, että me pelastetaan ihmisiä sieltä virran varasta. Sen sijaan meidän pitää kulkee sinne virran yläjuoksulle ja selvittää, minkä takia ne ihmiset on pudonnu sinne virtaan ettei sinne enää pudottais.

Eli just tää, mistä Eeli puhuu. Et tavallaan et ihmiset lisäis sitä tietoa, koska suurimmalla osalla on jo hyvä tahto. Et ne haluaa olla tukena ja ei halua ketään syrjii ja muuta, mut ei ehkä riitä sit se tieto siihen, että miten se tapahtuu. Ja multa itseltäni, mä aina sanon, että minulta saa kysyä asioita. Koska mä oon valinnut sen itse ja se on osa mun työtäkin, että mä näistä asioista opetan ja valistan.

Mut tosiaan sillä tavalla ei pidä suhtautua, et kun selviää, et joku kuuluu johonkin vähemmistöön, on se mikä vaan vähemmistö, et siit alkaa silt ihmiselt tentata. Kuka meist haluaa elää elämäänsä sillä lailla, et on koko ajan jotenkin muita opettamassa. Se pitää olla valinta sitten. Ylipäätänsä antaa ihmisten itse kertoa sitä oman elämänsä tarinaa. Mitä ihminen haluaa kertoa, se on läsnä, se on totta, ja sille tekee tilaa, et pyrkii käyttämään sukupuolittamatonta kieltä. Ei oo kuitenkaan sokea sukupuolelle, se ei tee kellekään hyvää.

Vaan päinvastoin, niinku Eelikin tossa aiemmin puhu, että mekin saatas olla näkyviä. Käyttää semmost kieltä, puhuu kaikista sukupuolista ja muuta. Ja muutenkin mä jotenkin kyseenalaistan itsekin sitä, et ku omakin mieli kun on kasvanu täs kulttuurissa, ni menee helposti siihen, et kertoo jotain tarinaa, ku on kohdannu jonku tyypin kadulla. Niin sitten et mä näin yhen miehen tuolla kadulla. Miks mun pitää määrittää se jonkun oletetun sukupuolen kautta? Ni mä oon alkanu riisuu kaikkea tämmöst pois. Mutta mä tiedostan sen, et ku mullekin muunsukupuolisena se on vaikeeta, ni en mä väitä, että se on kellekään helppoa.

Mutta mä toivosin, et jotenkin löytys niin paljon empatiaa ja myötätuntoa ihmisiltä, et ne tajuais, että jotkut meistä joutuu joka päivä painii näitten kysymysten kanssa. Et se on aina jotenkin läsnä. Ja kuinka helpottavaa ja huojentavaa se on, ku kohtaa semmosen ihmisen, jonka kans se ei ookaan totta se semmonen ulkopuolelta määrittely ja näin. Niin sitä kohti, kyl sen voi oppia. Mä ainakin ilmoittaudun tueks auttamaan ja kertomaan, et jos ei löydä googlettamalla tarpeeks tietoa.

Eeli:

Joo ja mä haluun vielä lisätä tohon, et jotenki hyvin sanotit sitä. Et vaikka itekki kuulun sukupuolivähemmistöön, et ku se sukupuoliolettaminen tulee kaikkialta ympäristöstä, mediasta, kaikesta, ni jotenki itekki tekee sellasii virheitä. Mut jotenki et haluan myös siitä sanoo, et se liittolaisuus, siin ei oo ikinä valmis, sä et oo ikinä täydellinen liittolainen. Aina tulee tehtyy mokii. Mäki teen mokii, kaikki me tehään mokia. Se on ihan fine, et siit vaan sit eteenpäin. Et vaikka tulee tehtyy virheitä ja vaikka sukupuolittaa väärin tai jotain, niin sit voi aina sanoa, et hei et sori ja korjaa sitä kieltään. Saa tehä mokia, ei tarvii stressaa. Mulle muunsukupuolisena on tärkeintä, et haluu tehä paremmin. Et sattuu mokia, se on ihan fine. Kuhan vaan haluu tehdä paremmin ja olla parempi versio itsestään, ni se on tärkeintä.

Late:

Kiitos Eeli, kun sanot ton. Toi on niin tärkeä, et jokainen tekee mokia. Ja sit tosiaan, ettei siit tee myöskään liian isoa numeroa. Koska se on kiusallista sit kanssa, et jos se vaikka sanot muunsukupuolista vaikka naiseks ja sit se sanoo, että itse asiassa et kun en mä oo nainen. Niin sit et sä rupeet aa, kauheeta, voi ei, miten minä, miten minä voin tehdä tämmösen mokian. Se on niin kiusallist, mä oon ollu näis tilanteissa. Ja sit mä joudun alkaa oikeestaan pyytelee siltä anteeks, et mitä mä nyt tästä sanon tai muuta. Et sanoo vaan et sori hei joo, mut ens kerral mä muistan. Ja se on hyvä näin.

Eeli:

Just noin.

Henri:

Kiitos paljon näistä. Tosi tärkeit keloja ja just tavallaan noi ajatukset tost tiedon saannist ja jakamisesta, toisaalta myös siitä, et virheitäki sattuu kuitenki. Ja että täskin niiku mones asias, ni kyse varmasti semmosesta jatkuvasta itsensä kouluttamisesta tavallaan ja tämmösestä infon hyödyntämisestä. Jos ajatellaan opiskelijaa, jolla on heränny, ei nyt ehkä tarvi spesifioida sen tarkemmin, mut pohdintoja omasta sukupuoli-identiteetistään. Ja hän haluis käydä näitä ajatuksia läpi, kaipais ehkä jonkinlaista tukea tai jutteluseuraa, ehkä neuvoja. Ja jos nyt oletetaan, että omasta lähipiiristä tällasta ei ole saatavilla. Niin tuleeks teille mieleen jotain konkreettisia, mitkä ois sellasii parhait matalan kynnyksen tahoja tällaseen?

Late:

Mä puhun nyt tästä omasta näkökulmastani, että tarjoan itseäni, että muhun voi olla yhteyksissä. Eikä tartte välttämättä liittyä mitenkään myöskään mihinkään uskonnollisiin asioihin. Tosin aika monella liittyy ja mä voisin ehkä tässä välissä sen todetakin, että nyt me ollaan puhuttu tässä sukupuolivähemmistöistä.

Mut hyvähän on muistaa, että ihminen voi samaan aikaan kuuluu monen eri vähemmistöön ja tää intersektionaalisuus on tosi tärkee juttu. Et esimerkiks, et on ihan eri asia olla vaikka ateisti muunsukupuolinen kuin kristitty muunsukupuolinen tai muslimi muunsukupuolinen tai niin edespäin. Ja voi tulla vaikka mitä tämmösiä risteymiä tähän hommaan. Et nää on tärkeää muistaa. Sen takia on vaikea lähtee listaamaan nyt täs tahoja. Mikään ei toimi kaikille. Mutta että sen takii onkin hyvä, että näitä tiedetään, et mitä on.

On monenlaisia erilaisia sateenkaarijärjestöjä ja tahoja, mitä voi lämpimästi suositella. Tietenkin on sukupuolenosaamiskeskus.fi, voit sieltä kattoa, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, en tiedä, kun ne käyttävät molempia. Sateenkaariperheet, no Seta, Helsinki Pride –yhteisö, kaikki muiden paikkakuntien Setan alaiset järjestöt ja muut. Niin ne nyt on tietenkin sellasia hyvin luontevia.

Mut tosiaan ni sit voi olla myös tämmösiä tahoja, kuin esimerkiksi mitä itse oon ja aika pitkälti voin suositella kirkon oppilaitostyöntekijöitä. Aika moni on suht kartalla näistä. Tosin kun mä tän sanon, ni mä sanon, et he on paljon paljon paremmin kartalla seksuaalivähemmistöistä kun sukupuolivähemmistöistä. Mut et hyvää tahtoa on ainakin. Ja se on kuitenki jo jonkinnäköinen lähtökohta. Mut täydennä sä Eeli.

Eeli:

No sä aika hyvin tyhjensit pajatson tossa. Et justiinsa Setat ja Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus. Mutta vähän jos Trans ry:tä saa mainostaa, niin meil on tämmönen Discord-serveri, et sinne jos on yhdistyksen jäsen, niin voi tulla. Et sielt saa tosi paljon vertaistukee. Et varsinkin jos on pienituloinen tai on alle 18, niin voi saada täyden vapautuksen tosta jäsenmaksusta, mikä muutenkin on aika matala. Mutta että löytyy verkkoyhteisöjäkin. Niin aika hyvin tossa.

Et kyl mäkin uskon, että vaikka ei ehkä täydellistä osaamista ois vaikka kouluissa olevilla työntekijöillä tai että jollain nuorisotyöntekijöillä, niin silti siel on sitä hyvää tahtoa ja halua auttaa. Et jos vaan uskaltaa, niin kannattaa ottaa yhteyttä. Et jos tulee sellanen fiilis, että näitä asioita haluaa käsitellä jonkun ulkopuolisen kanssa, niin kyllä uskon, että sieltä koulustakin voi saada siihen tukea.

Late:

Ja monesti siel omas koulussa tai oppilaitoksessa ne myös osaa ohjata eteenpäin, et jos heillei oo sit niin paljon sitä osaamista just siihen kysymykseen, mihin ehkä kaipaisit. Tai sitten mä suosittelen myös Sekasin-chat on semmonen, joka on sit taas jos tuntuu luontevalta, että lähtee nyt ensin vähän niinku anonyyminä. Tai Jodelissa voi käydä keskusteluja. Et sielläkin on omia ryhmiään sitten myös eri vähemmistöille myös. Tai sitten vaikka voi tulla meidän Kirkko ja kampus –kanavalle, jos haluu mun kans jutella anonyyminä tai muuta. Et onhan näitä paljon.

Mut tärkeintä mun mielestä olis just se, et ei jää yksin. Et jos ne asiat kauheesti ahdistaa ja painaa, niin ne harvemmin korjaantuu sillä, et vaan omassa päässä kelaa kelaa kelaa. Et jotenkin sais sen katkastua ja uskaltais sen jonkun askeleen ottaa siihen yhteyteen toisten kanssa. Ni se kyllä vie oikeesti eteenpäin.

Eeli:

Juuri näin.

Henri:

Kiitos tästä. Siinä tuli siis aivan mahtava väylävalikoima sille, että missä pääsee purkamaan ja missä saa apua ja neuvontaa ja tukea. Täs välis oikeastaan haluun muutenkin pikkuhiljaa ruveta kiittelemään teitä tästä keskustelusta. Ootte siis ollu ihan mahtavia vieraita.

Mut mä voisin tähän loppuun vielä kysyy teilt molemmilta, että mitä teillä itelle täst keskustelusta jäi päällimmäisenä käteen?

Late:

No päällimmäiseks mulla on jäänyt mieleen se, että kaikki, mitä Eeli on sanonu, on ollu mun mielestä aivan timanttista täyttä asiaa. Tuntuu kauheen hyvältä se, ja minkä mä tiedänkin, et meil on opiskelijoita, jotka on niin kartalla ja osaa parhaiten itse kertoo omista asioistaan. Et myöskin se on se yksi tapa, että tehdä tilaa sille, et ihmiset saa puhua omasta asiastaan. Kaikki ei halua puhua. Ja tosiaan sitä pitää kunnioittaa. Mutta myöskin se, et me pysähdyttäs kuuntelemaan niitä, jotka puhuu siitä omasta asiastaan, niin se on ehkä semmonen, mitä mä vielä haluun tähän loppuun korostaa.

Ja sit mä haluan ehkä vielä sanoo sen, että kun hienosti ihanasti on käytetty musta nimeä Late, jota toivonkin, et must käytetään. Mut et jos sosiaalisest mediast haluaa mut löytää ja mua seurataan, niin mä oon nimellä Laura Late Mäntylä sitten erinäisissä paikoissa, ainakin Instassa ja Facebookissa ja Twitterissä.

Eeli:

Kaikin puolin siis ihanaa keskustelua. Me oltiin Laten kaa ihan samalla jotenkin tasolla tai samalla aallolla, mikä se sana nyt onkaan. Mut et jotenki tosi ihanaa keskustelua. Toivoisin, että kouluympäristöissä jotenkin tiedostettais aidosti se ihmisyyden moninaisuus ja myös sukupuolivähemmistöt. Et jotenki me päästäis näkyväksi ja tietenkin oltais näkyviä ennen kuin joku sukupuolivähemmistön edustaja tulee sanomaan, että hei et ois kiva, jos ois sukupuolineutraalit vessat. Et se ei oo semmonen, et mitä meidän pitää ite. Tiäksä, et päästään kouluun ja heti pitää lähteä töihin periaatteessa, et pitää lähteä kouluttamaan tai pitää lähteä vaatii oikeuksia tai näkyvyyttä. Et enemmänki, et se ois itseisarvosta, että me ollaan tervetulleita siihen tilaan.

Late:

Mä vielä ehkä semmosen sanoisin, kun Eeli niin ihanasti ton moninaisuuden puolesta vielä tossa sano, ni jotenkin must se on ollu hyvä semmonen mielikuvaharjotus. Et ku miettii sitä, että kun me mennään metsään, me nähdään hyvin monenlaisia puita siellä. Jotkut on korkeita ja vankkoja ja suoria ja jotkut on vähän vääntyneitä ja kääntyneitä ja toispuoleisia ja mikä mitäkin. Meille se on ihan ookoo eikä meillä herää siin mitään vahvoi tuntemuksia tai muuta.

Mut sit jotenki kun me tullaan sieltä metsästä ihmisten pariin, ni sit ku me aletaan nähdä erilaisia ihmisiä, ni sit ne herättääkin meissä jotenkin helposti semmosii tuntemuksii. Mä (en tykkää täst me-puheesta) kellä herää mitäkin. Mut että mun mielestä on ihan hyvä jokaisen meist miettii, et oisko hyvä kattoo ihmisiä joskus vähän enemmän niinku puita. Et se on ihan ookoo, et toi on vähän erilainen. Ja ymmärtää, hakee sitä, et okei, mä ymmärrän, miks toi on kasvanu vähän toispuoleiseks, kun se on saanu toiselle puolelle enemmän aurinkoa ja muuta. Et ehkä toi ei oo saanu niin paljon tilaa ja ravinteita ja muuta, niin se ei oo niin hyvin kasvanu ja muuta.

Ja miten me voitas jokainen olla tarjoamassa toisillemme sitä aurinkoa ja sitä lämpöä ja valoa ja ravinteita ja vettä. Niin se on ehkä se kysymys. Se, mihin mä haastan meitä jokaista. Et aina silloin ku on ite siinä enemmistöasemassa, niin et lisäis sitä omaa ymmärrystään. Niin että vois olla tukemassa niitä, joiden elämässä on se kysymys läsnä koko ajan, että tulenko mä nähdyks sellaisena kun mä oon ja hyväksytäänkö mut varmasti, jos mä uskallan sen näyttää.

Eeli:

Ihanasti sanottu. Aurinkoa kaikille siis.

Henri:

Kiitos teille molemmille tosi paljon myös näistä mahtavista loppukaneeteista. Mustaki tää on ollu siis kaikkiaan ihana ja valaseva ja vaikuttava keskustelu tosi tärkeästä aiheesta.

Vielä kerran siis aivan valtavat kiitokset teille molemmille.

Late:

Kiitos paljon teille.

Eeli:

Kiitos kiitos.

Henri:

Ja kiitos myös sinulle kuulija. Näistä NyytiCast-jaksoista voi yhä laittaa palautetta nyyti.fi-verkkosivujen kautta, NyytiCast-osiosta löytyy palautekysely. Ei tässä muuta. Kuulemisiin, kaikkea hyvää sinne!

[Loppumusiikki]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *