Sofia Lindqvist

9

Voiko eri ikäiset opiskelijat ystävystyä? Kuinka myös perheelliset opiskelijat pääsisivät tapahtumiin mukaan?

Uusimmassa NyytiCast –jaksossa käsitellään Yhdessä Yhteisöksi -hankkeen harjoittelijan Lauran johdolla sitä, kuinka voitaisiin luoda erilaisuutta arvostavaa kulttuuria. Jakson vierailija Jevgeni Särki kertoo niin tutkimustiedon kuin omien kokemuksiensa kautta miksi erilaisuutta voi olla joskus haastavaa arvostaa ja mitä asialle vois olla tehtävissä! Keskeiseen rooliin keskustelussa pääsevät opiskelijoita erottelevat tekijät elämäntilanteiden mukaisesti.

Jäitkö nyt kuitenkin vielä miettimään, miksi näistä teemoista on tärkeää puhua? Esimerkiksi juuri siksi, että tämän jakson äänityksen jälkeen uutisoitiin  tänä vuonna yli 25-vuotiaita hakijoita korkeakoulutukseen olleen enemmän kuin nuorempia. Aikuisempien hakeutuminen korkeakoulutukseen onkin ollut viime vuosina kasvava trendi! Koulutuksiin hakeutuu sekä jo aiemman tutkinnon suorittaneita että ensimmäistä korkeakoulututkintoaan aloittavia aikuisia.

Eli toisin sanoen jo entuudestaan todella erilaisista taustoista tulevat opiskelijat, ovat mitä luultavammin tulevaisuudessa entistäkin kirjavampi joukko erilaisia yksilöitä, joista varmasti jokainen edes jollain tavalla haluaisi kokea kuuluvansa joukkoon sekä olla sen hyväksytty jäsen!

Kuuntele NyytiCast jakso #37: Kuka saa kuulua joukkoon? Osa 1. tästä tai klikkaamalla kuvaa.
Äänitteen kesto: 20 min.

NyytiCast on juuri uudistunut. Se tarjoaa edelleen sekä samaistumiskokemuksia että asiantuntijatietoa, mutta jaksot ovat lyhentyneet. Opiskelijanäkökulma on entistä vahvempi. Mitä mieltä olet muutoksesta? Vastaa palautekyselyyn.

 

Tekstivastine

Alta voit lukea Nyyticast-jakson #37: Kuka saa kuulua joukkoon? Osa 1. tekstivastineen (litteroinnin).

 

Puhujat

Haastattelija Laura
Vastaaja Jevgeni

LITTEROINTIMERKINNÄT

Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

Podcastin tekstivastine

[Alkumusiikki]

Laura:

Tää on Nyyti-cast, rohkeaa puhetta hyvinvoinnista. Äänessä on täällä tänään Laura, moikka moi! Mä oon Nyytin Yhdessä yhteisöksi -hankkeen harkkari ja äänittelenpä tässä aivan ihka ensimmäistä podcast-jaksoa. Hieman on jänskää.

Mutta pidemmittä puheitta, aiheena tänään on kutkuttava kysymys: kuka saa kuulua joukkoon. Tai oikeastaan mä haluisin, et kaikki sais kokee kuuluvansa joukkoon, ja sen takia mä halusin tuoda tän aiheen esille. Että pohdittas vähän tarkemmin sitä, et miks osa opiskelijoista kokee olevansa liian erilainen, et ei saa olla osa porukkaa sen takia. Ja miten näihin asioihin voitaisiin paremmin tarttua tulevaisuudessa, et yhä useampi opiskelija sais kokee sen tunteen, et minä kuulun johonkin joukkoon, mut hyväksytään sellaisena kuin mä oon ja mua arvostetaan.

Ja hei, sinä, joka vinkkasit meille, että meidän pitäisi tehdä yhteistyötä Jevgeni Särjen kanssa, niin sepä tapahtuu tänään. Nimittäin mulla on Jevgeni vieraana ja otankin hänet seuraavaksi mukaan linjoille.

[musiikkia]

Laura:

No niin, tervetuloa. Ihan mahtavaa, että oot Jevgeni päässyt mukaan.

Jevgeni:

Moi ja kiitos paljon, että sai tulla.

Laura:

Hei, ennen kuin me lähetää ihan oikeasti asiaan, niin mulla on sulle yksi kysymys mielessä, minkä mä haluan kysyä. Mikä on sulle tällä hetkellä just sun elämässä tärkein hyvinvointii ja mielenterveyttä edistävä juttu?

Jevgeni:

Tällä hetkellä mun ihan ehdottomin henkireikä on se, että mä pääsen vähintään kerran päivässä noin tunnin kävelylenkille. Se on ehdottoman tärkeätä.

Laura:

Se on kyllä varmasti aika monelle samaistuttava tässä ajassa, että iteki erityisesti jos nyt on yhtään parempaa keliä, niin tulee käytyä kyllä ulkoilemassa. Mutta ei jäädä puhumaan säästä, vaan mennään mieluummin tän päivän teemaan. Haluutsä vaikka aloittaa kertomalla ihan itse, et kuka sä oikein oot ja miten tää meidän päivän aihe koskettaa sua?

Jevgeni:

Joo, mielelläni. Tosiaan mun nimeni on Jevgeni Särki. Mä olen psykologian psykologian opiskelija, yrittäjä. Mä olen tämmönen sosiaalisen itsevarmuuden ja sosiaalisten taitojen kouluttaja, eli autan työkseni ihmisiä tulemaan toimeen haastavissa sosiaalisissa tilanteissa. Ja olen sekä nykyinen opiskelija, opiskelen yliopistossa ja ennen tätä olen käynyt ammattikorkeakoulun, eli sieltäkin on kertynyt tätä opiskelijakokemusta.

Laura:

Eli oot monipuolisesti sekä asiantuntijaroolissa ihan tiedon ja taidon osalta, mut sit myös kokemusasiantuntijana opiskelijan näkökulmasta. Tää on mielenkiintoinen asetelma. Ja tänään kun tosiaan puhutaan tästä opiskelijoitten erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksista, niin mä haluun kysyy sulta, et ootsä joskus kokenut, et sä oot liian erilainen kuin muut opiskelijatoverit?

Jevgeni:

Joo, olen ja hyvin monesti. Tähän väliin voisi olla mielenkiintoinen tieto se, että tää ulkopuolisuuden kokemus on meille kaikille ihmisille tosi tosi ominainen. Eli usein ajatellaan, että ulkopuolisuutta koskevat lähinnä ne opiskelijat tai ne ihmiset, jotka ovat oikeasti jääneet porukan ulkopuolelle. Mutta tutkimusten valossa lähes kaikki ihmiset kokevat ulkopuolisuutta aina silloin tällöin.

Laura:

Ihan totta, että se ei välttämättä näy ehkä ulospäin fyysisesti, et kuinka paljon on niitä tovereita ympärillä, vaan kyse onkin siitä, että mitä siellä pään sisällä tapahtuu, mitä koetaan.

[musiikkia]

Laura:

Tänään keskitytään just siihen, et onks semmoinen tietynlainen muotti, mihin opiskelijan pitäs mahtua saadakseen kuulua joukkoon, vai voitaisko me jotenkin laajentaa sitä muottia tai poistaa semmonen kokonaan, että kaikki sais kokee kuuluvansa joukkoon erilaisuuden kokemuksista huolimatta. Tai jotain muita mahdollisia keinoja tämän asian käsittelemiseen. Se jää nähtäväksi.

Ja mä voin sanoa sen verran, että mun gradu käsitteli just vähän näitä aiheita ja mä oon tutustunu tutkimustietoon tästä, niin opiskelijat ei todellakaan mahu yhteen muottiin. Ne on tosi monen tuoreen tutkimuksen mukaan tosi heterogeeninen joukko. Opiskelijoita erottelee monet asiat niin kuin ikä, aiempi koulutustausta, et ollaanko tultu suoraan toiselta asteelta vai onko elämänkokemusta muuten jo kertynyt tai sosiaaliekonominen asema tai elämäntilanne tai tää lista vois jatkuu ihan loputtomiin.

Faktaa on se, että opiskelijat ei mahu yhteen muottiin. Ja silti kuitenkin korostuu opiskelijoitten kokemuksissa se, et koetaan olevansa liian erilaisia kuin muut ja et asian kanssa ollaan jotenkin ihan yksin. Se on jotenkin vähän ristiriitasta, et tiedetään, että opiskelijoita on tosi monenlaisia erilaisia, mutta sit moni joutuu silti kokemaan, et ei koe kuuluvansa joukkoon ja on oman tilanteensa kanssa yksin.

Mitä Jevgeni ajatuksia sulla tästä herää? Tunnistat sä tän ilmiön?

Jevgeni:

Joo, valitettavasti tunnistan. Kuten sä sanoit, niin opiskelijathan on todella monipuolinen porukka. Meitä on ihan joka lähtöön, meitä on ihan joka veneeseen. Mutta huolimatta tietyt ominaisuudet korostuvat siinä, et mitä me arvostetaan. Tietynlaiset ihmiset saavat seuraa ja pääsevät mukaan porukkaan todella paljon todennäköisemmin kuin tietynlaiset, vaikka meitä on ihan kaikenlaisia. Meitä kaikkia tosi paljon. Eli ei ole kyse siitä, että useimmat olis semmosia oikeanlaisia ja olisi vain vähän niitä erilaisia tai vääränlaisia, vaan kaikkia on todella paljon. Mutta siitä huolimatta vain tiettyjä ominaisuuksia arvostetaan. Ja se on tosi valitettavaa.

Laura:

Tosi hyvin sanottu, et jotenkin se, että kuka ne määrittää, kuka on oikeanlainen ja vääränlainen. Semmosta nykypäivänä ei jotenkin pitäis enää olla, mutta silti se vaan tuntuu olevan siellä mieleen sisällä monella.

Jevgeni:

Tähän vois sanoa tämmösen vähän ehkä ikävänkin asian. Tää erilaisuuden arvostaminen ei oo näin hankalaa vain sen takia, että me ihmiset ei haluttais arvostaa erilaisuutta. Totta kai me halutaan. Mutta esimerkiksi sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa, kun on tutkittu, että mikä saa ihmiset ryhmäytymään tai ystävystymään keskenään, niin yksi vahvimmista selittävistä tekijöistä on samankaltaisuus. Eli me tunnetaan syystä tai toisesta vetoa itsemme kanssa samankaltaisiin ihmisiin. Ja tää toistuu myös eri kulttuureissa, mikä saattaa viestiä siitä, että siinä saattaa olla joku tämmöinen biologinen tekijä taustalla. Jostain syystä me halutaan olla samankaltaisten ihmisten kanssa. Mutta tää ei poissulje sitä, etteikö me ajatusten tasolla kuitenkin haluttais arvostaa myös erilaisuutta.

Laura:

Mielenkiintoinen näkökulma, että pistää kyllä miettimään, että onks se meihin jotenkin sisäänrakennettu tämä hakeutuminen samankaltaisten seuraan. Mutta sit kuitenkin, että semmoisiinkin asioihin pystyy tarttumaan ja opettelemaan uusia tapoja toimia ja ajatella, onneksi.

[musiikkia]

Laura:

Mä oon valinnut meille käsittelyyn nyt erilaiset elämäntilanteet, jotka erottelee opiskelijoita aika paljon, koska tää on korostunut näitten opiskelijoitten erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksista, että koetaan, et ollaan niin erilaisessa elämäntilanteessa kun kaikki muut kanssaopiskelijat, et esimerkiksi moni vanhempi opiskelija tai perheellinen opiskelija tai työssäkäyvä opiskelija kokee, et ei mahdu siihen semmoseen perinteiseen opiskelijan muottiin. Että tuntuu, et sit muilta ei tuu ymmärrystä tai vertaistukea tai muuta. Ja sit on myös paljon kokemuksia siitä, että vaikka ryhmätöissä tai tapahtumatarjonnassa, että ei huomioida tarpeeksi monimuotoisesti sitä, että opiskelijat on tosi erilaisissa elämäntilanteissa. Mitä sulle tulee mieleen Jevgeni tästä ilmiöstä?

Jevgeni:

Mä tunnistan ton ilmiön, varsinkin nytten, kun olen itse tämmöinen perheellinen aikuisopiskelija. Ja esimerkiksi just toi tapahtumiin mukaan pääseminen. Mä oon huomannut, et esimerkiks kun tapahtumat on pitkälti jotain tämmösiä bileitä, jotka alkaa vaikkapa kello yhdeksältä illalla ja jatkuu sitten sinne aamun pikkutunneille, niin perheellisenä ihmisenä, jolla on paljon muutakin tekemistä kuin vain se opiskelu, niin sinne pääseminen on kyllä tosi haastavaa. Ja jos sinne jaksaakin lähteä, niin huomaa, että väsähtää siellä kyllä tosi nopeasti. Niin itse ainakin toivoisin, et olis just enemmän päivällä tapahtuvaa tapahtumaa. Ja toinen toki vähän ilmiselvä, mikä tulee mieleen, on se, että kaikki ei olis niin alkoholipainotteista. Eli toisin kun voisi ajatella, niin kaikkia ihmisiä se viinan vetäminen ei kiinnosta ihan yhtä paljoa, niin olis mukava, et olis enemmän kaikkii tällasia kiinnostavia teematapahtumia, missä se itse tapahtuman aihe olis keskiössä. Eikä se, että siellä juodaan. Vaikka toki se juominenkin on ihan mukavaa, mutta kuitenkin toivoisi, että mentäis tapahtuma edellä eikä alkoholi edellä.

Laura:

Joo siis varmasti kyllä nyt puhut monen sekä perheellisen että myös perheettömän opiskelijan puolesta. Mä oon ainakin hankkeessa työskentelyaikana saanut lukea tosi paljon kommentteja siitä, että ei vaan pääse niihin tapahtumiin, kun elämässä tapahtuu niin paljon muutakin. Ja et miksei kukaan kysy, et minkälaisia tapahtumia me haluttais. Joku esimerkiks on heittänyt tosi hienon toiveen, että miksei vois olla semmosii koko perheen tapahtumia, mihin sä saat ottaa ne lapsetkin mukaan ja voisiko sinne järjestää vaikka lastenhoitoa tai muuta. Miltä susta tuntuis, et haluaisitsä vaikka osallistuu tämmösiin joskus tulevaisuudessa, jos näitä ois?

Jevgeni:

No mä kyllä haluaisin, mutta tähän mun täytyy sanoa, et meidän koulussa, mä opiskelin aikoinaan Haaga-Heliassa ja siellä kokeiltiin tätä ihan tosissaan. Kokeiltiin järjestää tapahtumia, joissa just alkoholi ja bilettäminen ei oo keskiössä. Mutta karvas kokemus oli se, että niihin tapahtumiin tulee todella vähän ihmisiä. Eli tässä myös opiskelijat itse äänestävät tavallaan jaloillaan. Eli järjestetään semmoisia tapahtumia, mihin tulee osallistujia. Ja valitettavasti näihin alkoholittomiin perhetapahtumiin niitä osallistujia ei tunnu tulevan. En tiedä, mistä johtuu, mutta ikävä tosiasia.

Laura:

Mä oon ainakin törmänny semmoseen ilmiöön, en tiiä, onko tää sitten kovin yleinen kokemus, mutta jotenkin näitä tapahtumia kun markkinoidaan, niin on silleen ou jee, nyt tulee vuosisadan parhaat bileet. Ja hei sit on myös tämmöinen alkoholiton tapahtuma. Niin ootsä huomannu tämmöstä, vai oliks oikeasti kyse siitä, että sinne ei ollu innostuneita lähtemään?

Jevgeni:

Joo, sä oot kyl ihan oikeessa. Mä oon huomannu ton saman, että nimenomaan tämmöset juominkibileet saavat tosi näkyvää mainontaa ja on isoja julisteita koulun seinällä ja opiskelijat myös puskaradion kautta puhuvat, et hei, nyt on tulossa tosi kovat bailut. Ja sitten vaihtoehtoiset tapahtumat saavat tosi paljon vähemmän huomiota.

Laura:

No jos me nyt jotain konkreettista jo tässä vaiheessa voitas tuoda esiin, niin mun mielestä ainakin vois kuulostaa siltä, että vaikka just ainejärjestöjen taholla, että vaikka moni tekeekin hyvää työtä ja on kokeillu näitä tämmösiä tapahtumia, niin koittakaa jaksaa edelleen. Ja jotenkin luotas yhdessä semmosta kulttuuria niinku nääkin on siistejä juttuja.

[musiikkia]

Laura:

Mut mites sitten, jos mennään näistä opiskelijatapahtumista vaikka näihin ryhmätöihin ja näissä vaikka pitää sopia yhteisiä tapaamisia ja muita. Sitten tämmöiset opiskelijat, ketkä opiskele päätoimisesti, niin he haluais tehdä mielellään päiväsaikaan. Mutta sitten jos vaikka työssäkäyvä opiskelija, jolla on päivätyö ja hän opiskelee iltaisin ja siinä meinaa tulla vähän problematiikkaa, ettei ymmärretä toisiaan puolin ja toisin. Tulisko sulla tähän mitään semmosta, miten tätä tilannetta vois kehittää?

Jevgeni:

No toi on kyllä tosi haastava asia. Varmaan tässä on keskiössä se, että se ryhmä ja kaikki sen jäsenet oikeasti haluaisivat löytää sen kompromissin. Tommosessa tilanteessa toki syntyy pakostikin sitä, että joku ei pääse niin usein paikalle. Mut sen mä sanon, et se on kyllä ryhmäytymisen kannalta tosi tosi tärkeää, että kaikki koittas päästä mahdollisimman usein paikalle. Koska jälleen näissä sosiaalipsykologisissa tutkimuksissa, ku on katsottu tätä ryhmäytymistä, niin toinen vahvasti ja ryhmäytymistä ja ystävystymistä ennustava tekijä on yhdessä vietetyn ajan määrä.

Eli mitä enemmän ihmiset ovat yhdessä, sitä todennäköisemmin he ystävystyvät. Ja tää on ehkä erityisesti aikuisopiskelijoiden kannalta tärkeä tieto. Koska monet aikuisopiskelijat myös ehkä itse vähän välttelevät nuorten opiskelijoiden seuraa, koska ajattelevat, että ollaan niin eri elämäntilanteissa, että noilla nuorilla ei oo meille tavallaan mitään annettavaa. Ja tosta fiiliksestä huolimatta olis tärkeätä, et pyritään muiden seuraan, koska se on just se, mikä ennustaa sitä ystävystymistä.

Laura:

Tosi hyvä kommentti kyllä tähän näin, että jotenkin se yhdessä vietetty aika on tärkeätä, et sille koitettas oikeasti järjestää sitä aikaa. Mutta sit myös tää, mitä ennakkoon oletetaan näistä kanssaopiskelijoista. Ja se, että on myös tää näkökulma, et esimerkiks just vaikka vanhemmat opiskelijat voi kokea, että nää on niin nuoria, että ei näillä oo enää minulle mitään annettavaa, että ei oikein kiinnosta.

Mutta myös toisenlainen näkökulma, minkä mä oon törmänny, niin tämmönen, että en mä viiskymppisenä opiskelijana kehtaa mennä noitten nuorten mukaan. Et no en mäkään haluis hengata mun äiti-ikäsen kanssa. Niin sit kuitenkin, et mitenkä päästäs siihen tilanteeseen, missä ois mahollisuus ystävystyä, eikä annettas näitten omien ennakkoluulojen itteään eikä muita kohtaan niin paljon vaikuttaa. Oisko tämmönen mahollista?

Jevgeni:

Se on ehdottomasti mahdollista, mut eihän se helppoa ole. Et jos meijän kulttuurissa on valitettavan tiukka rajaus siinä, et minkä ikäiset ihmiset voivat hengata keskenään. Ja heti, jos siinä on viisikymppinen ihminen ja muut on kakskymppisiä, niin sehän tuntuu oudolta. Ja se on tosi valitettavaa, et se tuntuu oudolta. Koska käytännössähän mikään ei estä sitä, että he viettäisivät aikaa keskenään ja molemmat nauttisivat siitä. Mut jotenkin meijän kulttuuri ei oo vielä tottunut tähän.

Mutta kyl mä sen vielä lisäisin, et nää tosiaan et ennakkoluulot toisenlaisia ryhmiä kohtaan ovat tässä merkittävässä roolissa. Esimerkiks kun mä puhun muiden aikuisopiskelijoiden kanssa, niin valitettavan usein he puhuvat aika väheksyvään sävyyn näistä nuoremmista. Eli he saattavat sanoa, et no näitä nuoria kiinnostavaa vaan tiätsä dokata ja harrastaa yhden yön suhteita ja bilettää. Ja mä oon jo ite läpikäynyt ton elämänvaiheen, mä en enää halua jutella noista asioista.

Mutta jos me oikeasti halutaan ryhmäytyä, niin kyllä se on tosi tärkeätä, et me kunnioitetaan myös ihmisiä, jotka on kiinnostunu eri asioista kuin me. Ja kuitenkin loppujen lopuksi kaikilla ihmisillä on enemmän yhteistä kuin tommosia pinnallisia eroja. Eli niitten pinnallisten erojen ei pidä antaa vaikuttaa ainakaan liikaa.

Laura:

Tosi hyvä näkökulma kyllä tähän, minkä mä poimin tuolta, ettei välttämättä ole pakko pakottaa kaikkia yhteen. On tärkeätä, et osataan työskennellä yhdessä näistä ennakkoluuloista ja muista ajatuksista huolimatta. Mutta sitten et jos oikeasti on tosi erilaisia kiinnostuksen kohteita, niin ei oo väkisin kaikkien opiskelijaporukoitten oltava kavereita yhdessä. Vaan sit ehkä voitas päästä siihen, et jotenkin löydettäs niitä enempi niitä omanlaisiaan opiskelijoita, joitten kanssa jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Et kuitenkin tärkeetä ois, että ois ees joku, jonka kanssa jakaa sitten näitä omia. Ja sit niitten muiden kanssa voidaan tulla toimeen kuitenki.

Jevgeni:

Jep. Tälleen kun puhutaan opiskelijaporukoista, niin eihän siinä ole välttämättä edes tavoitteena tulla ylimmäksi ystäväksi kaikkien kanssa. Vaan useimmille riittäis varmaankin se, et ollaan tämmösiä hyvän päivän tuttuja ja vaihdetaan ne ihan pinnallisimmat kuulumiset, et mitä teit viikonloppuna ja mitäs tänä perjantaina. Tämmösiä ihan arkisia, tavallaan tylsiä juttuja, mutta ne riittää useimmille meistä. Ja tohon me pystytään riippumatta siitä, et ollanks me kiinnostuneita toisen kiinnostuksen kohteista tai koetaanko me jonkinlaista syvempää yhteyttä. Se on vaan hyvää bonusta. Mut tämmönen hyvän päivän tuttuus riittää useimmille.

Laura:

Joo, kyllä se kuitenki se laatu korvaa määrän näissä ihmissuhteissa. Että tietenkin on tärkeätä, että koitettas toimia kaikkien kanssa yhdessä ja vaihtaa sillon tällön vaikka kuulumisia, moikata tai muuta, mutta sitten ei kuitenkaan joka ikisen kanssa tarvii olla sydänystävä. Mutta tärkeätä ois se, että kuitenkin hyväksyttäis se, että meitä kaikkia erilaisia täällä joukossa ja jotenkin kaikki on omalla tavallaan erilaisia. Ja sit koitettas löytää sieltä, et mitä just vaikka meidän välillä vois olla yhteistä.

Jevgeni:

Jep, nimenomaan.

[musiikkia]

Laura:

Tuleeks sulla tästä teemasta yksilön tai yhteisön tasolla vielä jotain lisättävää? Täs on menty aika jo laidasta toiseen tän kanssa, tää on niin moniulotteinen ilmiö.

Jevgeni:

Joo, tää on. Mä lisäisin semmosen, että tää ongelma, että osa opiskelijoista jää ulkopuolisiksi, tää on sekä yksilön että yhteisön ongelma. Ja me tarvitaan sekä sitä yksilön että yhteisön yhteen hiileen puhaltamista, että me saadaan ratkaistua tämä. Eli jos koko vastuu vieritetään vain yksilölle tai koko vastuu vieritetään vain yhteisölle, niin tätä ei saada ratkaistua. Me tarvitaan kaikki tähän mukaan.

Laura:

Joo, ja tosi tärkeetä, että myös nämä asiat huomioidaan muuallakin kuin näitten opiskelijoitten päässä tai näissä ainejärjestöissä tai näissä. Että ihan oppilaitosten taholta, ensimmäisistä opiskelupäivistä alkaen, niin kaikki, mitä yhteistä tapahtumaa ja ohjelmaa järjestetään, et siellä huomioitais se, että on monenlaista opiskelijaa ja tarjota vaihtoehtoja. Ja sit kysyttäis, että minkälaisia juttuja just te haluutte.

Jevgeni:

Ehdottomasti. Aika monet oppilaitokset hoitaa tosi hyvin ton alkuryhmäytymisen. Eli on kaikkia orientaatioviikkoa ja fuksiaisia ja kaikkea hienoa yhteistä tapahtumaa. Kaikki opiskelijat, varsinkin ujot, vetäytyvät, hiljaiset, se yksi orientaatioviikko ei välttämättä riitä heille. He eivät ehdi lämmetä tarpeeksi ja tutustua muihin siinä ajassa. Ja tämmösistä opiskelijoista valitettavan usein menetetään sitten ote. Eli ei oo enää myöhemmin mitään tämmöistä ryhmäytymistä edistävää tapahtumaa. Ja jos he sen ekan viikon jälkeen ovat jääneet yksin, he saattavat olla pahimmillaan yksin koko sen loppuopiskelujen ajan, monta vuotta. Ja tämmöinen pitäis pystyä välttämään.

Laura:

Nytpä kävi niin, että juttua riitti meillä niin paljon, että tämä jakso päätetäänkin tähän ja juttua jatketaan seuraavassa jaksossa.

Oli tosi mielenkiintoinen keskustelu niin elämäntilanteista liittyen perheellisiin ja iäkkäämpiin, työssäkäyviin opiskelijoihin ja siihen, miten tultais toimeen muitten kanssa, arvostettais muita semmoisena kuin on, tai ees vaan oltas semmosii hyvänpäivän tuttuja ja kuinka näihin juttuihin voitaisiin vaikuttaa. Ja seuraavassa jaksossa lähdetään noihin teemoihin, mitä tuossa äsken Jevgeni justiin lähtikin jo hienosti viemään keskustelua siihen suuntaan. Eli näihin opintojen alun kokemuksiin ja erityisesti persoonallisuuden piirteisiin, kuinka ne vaikuttaa.

Jos nää aiheet kiinnostaa, pysy kuulolla ja palataan sitten ensi jaksossa näihin teemoihin. Moikka!

[Loppumusiikki]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *