Sofia Lindqvist

13

”Pärjääminen ei tarkoita, etteikö tarvitse silti apua.”

Terapiasta puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan. Saatavuuden epäkohdat herättävät paljon keskustelua, ja toisaalta suhtautuminen terapiassa käymiseen näyttää muuttuneen myönteisemmäksi. Harjoittelijamme Henrin kanssa näitä ajankohtaisia asioita pohtivat vapaaehtoisemme Matilda sekä Mieli ry:n kehitysjohtaja ja psykiatri Kristian Wahlbeck.

Kuuntele NyytiCast jakso #36: Jutellaan psykoterapiasta! tästä tai klikkaamalla kuvaa alta.
Äänitteen kesto: 37 min.

Tämän jakson myötä NyytiCast on uudistunut. Se tarjoaa edelleen sekä samaistumiskokemuksia että asiantuntijatietoa, mutta jaksot ovat lyhentyneet. Opiskelijanäkökulma on entistä vahvempi. Mitä mieltä olet muutoksesta? Vastaa palautekyselyyn.

Tekstivastine

Alta voit lukea NyytiCast-jakson #36: Jutellaan psykoterapiasta! tekstivastineen (litteroinnin).

Puhujat

Haastattelija Henri Heikintalo
Vastaaja 1 Matilda (vapaaehtoinen)
Vastaaja 2 Kristian Wahlbeck

LITTEROINTIMERKINNÄT

Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

Podcastin tekstivastine

[Alkumusiikki]

Henri:

Tämä on NyytiCast, rohkeaa puhetta hyvinvoinnista. Mä oon Nyyti ry:n harjoittelija Henri, toimin tässä juontajana ja meillä on tänään vieraana täällä Nyytin vapaaehtoinen Matilda sekä Kristian Mieli ry:stä.

Ja me jutellaan tänään psykoterapiasta, käsitellään esimerkiksi sen saatavuutta sekä myös vähän tätä kulttuuria terapian ympärillä. Terapiasta puhutaan nykyään varmasti enemmän ku koskaan. Näis keskusteluis keskitytään aika usein tämän nykytilanteen ongelmiin terapiaan saatavuudessa, mut sit samaan aikaan ylipäätään näkisin, että tää terapiassa käyminen on asia, josta puhutaan usein entistä avoimemmin ja myös myönteisemmin.

Jos ajatellaan tätä saatavuutta, niin ehkä yleisin ongelma siinä on se, et vapaita terapeutteja ei oikein tunnu olevan tarpeeks ja niit on tosi vaikee löytää. Mä itekin muistan kolmisen vuotta sitten, kun rupesin tähän prosessiin ja aattelin, että mitähän tästä kaikesta terapeutin hakemisesta vielä tulee niinku opintojen ohella ja muun ohella. No, loppujen lopuks oikeastaan sopivalt terapeutilt vapautuki yllättävän nopeasti aika. Mutta tän monologin sijaan meillä on tässä jaksossa kaks mahtavaa vierasta, tervetuloa, Matilda.

Matilda:

Moikka eli mä olen Matilda ja mä olen toisen vuoden sosionomiopiskelija ja mä oon tällä hetkellä mun opintojen päättövaiheessa, elikkä mä olen tekemässä mun opinnäytetyötä. Mä aloitin Kelan kuntoutuspsykoterapian noin vuos sitten ja nyt mä oon hakemassa toiselle vuodelle B-lausuntoa.

Henri:

Hienoa, tervetuloa, Matilda, ja tervetuloa myös, Kristian, Mieli ry:stä.

Kristian:

Kiitoksia. Mä olen olen Kristian ja Mieli ry:n kehitysjohtaja. Mä oon tehnyt työtä koko elämäni oikeestaan mielenterveyden parissa. Mulla on psykoterapeutin koulutus. En tällä hetkellä niinkään aktiivisesti pidä vastaanottoa, vaan toimin Mieli ry:ssä sitten järjestötehtävissä ja olen muun muassa ollut mukana laittamassa pystyyn tätä terapiatakuualoitetta ja pyrin seuraamaan, miten se nyt etenee eduskunnassa.

Henri:

Loistava homma! Tosi kiinnostavia ja monipuolisia ääniä! Mua kiinnostais tähän alkuun kuulla teiltä molemmilta yks tämmönen tapa tai yks vinkki, joilla te itse hoidatte omaa mielenterveyttänne.

Matilda:

No, mun sellainen vinkki mielenterveyden ylläpitämiseen on, että tekee päivittäin jotain sellaista mikä on itselleen mielekästä. Se piristää mieltä, vie ajatukset pois niistä murheista ja se tuo sellaista hyvää oloa.

Kristian:

Matildan vinkki oli oikein hyvä ja teen itsekin niin. Mulle luonto on sellainen mielen hyvinvoinnin lähde ja liikun mielelläni luonnossa. Mut samalla yritän kyllä pitää yhteyttä ihmisiin, ystäviin ja läheisiin. Yhteydenpito muihin on myöskin mielenterveyttä tukevaa.

Henri:

Loistavia vinkkejä ja samastun tosi paljon myös molempiin. Jos lähdetään aattelen tätä psykoterapian saatavuutta. Miten sä Matilda itse koit tän silloin, kun lähdit hakemaan tätä kuntoutuspsykoterapiaa? Tuliks sulle vastaan saatavuuden ongelmia vai oliks terapia on helppo päästä?

Matilda:

No, mulla ei henkilökohtasesti oikeestaan ollut sen saatavuuden kanssa ongelmii, mut mä koen et mul oli jonkun verran onnea matkassa. Kun mä alotin sen mun oman matkan, niin mä kävin terapeutin vastaanotolla, joka sitten taustotti mun tilannetta. Sit se terapeutti kertoi, että miten se prosessi etenee ja se suositteli mulle itseasiassa sopivaa psykiatria. No sitten mä varasin ajan tälle psykiatrille ja tää terapeutti, kenellä mä ensimmäisenä kävin, ni hän sanoi, että hän voi vähän selailla hänen omia terapeuttiyhteyksiään ja kattoo, et oisko siellä mulle sopivaa terapeuttia. Ja hän laittaa sitte siitä mulle viestiä myöhemmin. No se terapeutti sit laittoki mulle ehotuksen terapeutista, mikä hänen mielestään sopisi mulle hyvin. Ja sitten mä menin käymään siellä psykiatrilla ja mä sitten kerroin hänelle sitä mun taustaa. Ja hän oli tosi uskomaton ja hän otti sen mun asian heti hoitaakseen ja mulle sitten alotettiin se kolmen kuukauden arviointijakso. Ja mä kerroin sit sille psykiatrille, et ketä terapeuttii mulle oli suositeltu ja hän sattu tuntemaan tän ja hän myös suositteli sitä mulle. Sitten mä kävin tän terapeutin luona, jota mulle oli suositeltu. Siinä istunnon lopussa sitte juteltiin jatkossa ja hän kerto, että hänelle olis vapautumassa paikka justiinsa sen mun arviointijakson jälkeen ja että mä voisin paikan varata, jos mä tahon ja niinhän mä teinkin. Mut jos mul ei olis ollu tälläsii selkeit suuntaviivoi, ni sit se olis ollu kyl tosi hankalaa. Ku mä sitten selasin kumminki niit terapeutteja läpi, että mä oisin varmasti valitsemassa sitä oikeeta itselleni. Mut mä huomasin, ettei kellekään oikein ollu tilaa. Et monelle oli sellaset useemman vuoden jonot, enkä mä oikein tiiä, et miten mä oisin löytäny sellasta, jol ois ollu paikka vapaana ja että hän olis samalla vastannut niihin mun omiin tarpeisiin sopivalla tavalla.

Henri:

Kuulostaa siltä, että kohtasit kuitenkin tuolla järjestelmässäki tämmösiä ihmisläheisiä ja hyviä tyyppejä, ketkä oli sitte valmiita antamaan niitä neuvoja. Ja kuten sanoit, niin siinähän se yksi pointti kyllä varmasti onkin, että jos siellä kaiken keskellä joutuu yksin vaan etsimään ilman näitä suuntaviivoja, niin se varmasti on kyllä todella haastavaa.

Kristian mitä sä näkisit keskeisimpinä syinä sille, et terapiaan on nyt nykytilanteessa niin vaikeaa päästä ja nää terapeutit on näin kiven alla?

Kristian:

Meillä on vanhentunut psykoterapiajärjestelmä, jossa on paljon sellaisia kynnyksiä ja esteitä. Olis tärkeetä, että terapiaa olis tarjolla julkisessa terveydenhuollossa, ihan niin kuin kaikki muutkin terveydenhuollon hoidot ovat saatavilla, fysioterapiaa ja lääketerapiaa ja jalkaterapiaa ja vaikka mitä. Nyt Matilda ei kertonut, kuinka paljon tämä terapian aloittaminen hänelle maksoi.

Mutta ongelmahan on se, että kun julkisella puolella ei ole järjestetty tää asia, niin ihmiset joutuvat hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Ja tämä ei ole kaikille mahdollista, elikkä vain niille, joilla on mahdollisuus maksaa näistä aloituskäynneistä ja tästä psykiatrin lausunnosta. Haluaisin kovasti, että järjestelmä olis sellanen, et se terapian saamisen mahdollisuus ei olisi kiinni siitä taloudellisista edellytyksistä, vaan että kaikilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus. Silloin terapiaa pitäis järjestää osana sitä julkista terveydenhuoltoa. Tää on se järjestelmän suurin ongelma.

Henri:

Kyllä. Tässähän on just se, että kun se vastuu siitä terapeutin etsimisestä jää pääsääntöisesti nimenomaan tän terapian hakijalle. Niin no etsimises tulee ongelmia ja sit mä mietin kanssa, et myös siinä valitsemisessa saattaa joissain tapauksissa tulla haaste. Koska jos aatellaan, et totta kai tämä terapeutin ja asiakkaan välinen suhde on syvä, pitkäaikainen ihmissuhde. Ni totta kai sen ois tärkeetä olla samalla aaltopituudella tän asiakkaan kanssa.

Sitte toisaalta terapeutit edustaa erilaisia suuntauksia ja sit monilla saattaa olla myös preferenssejä esimerkiks terapeutin iän tai sukupuolen tai taustan suhteen, että halutaan vaikka jonkinlaista samastumiskokemusta. Ja sit ku se päätös, niikun Kristiankin viittasit, pitää tehdä tällaisten yksittäisten tutustumiskäyntien perusteella, jotka sit vielä kustannetaan usein itse.

Miten Matilda, tuliks sulle jotain tietynlaista fiilistä, kun sä menit tän terapeutin pakeille, että nyt löyty sopiva terapeutti?

Matilda:

Itse asias mulle ei sil ihan ensimmäisellä kerralla, kun me tavattiin, niin tullu sellasta niinkun ahaa-elämystä, että hän on se oikea. Mut sitte sillä toisella kerralla, kun se oli virallisesti alkanut sen mun kuntoutuspsykoterapia, niin mä siin kohtaa tuli sellainen ymmärrys, et hän on mulle just se sopiva. Hän oli erikoistunut sellaisiin elämän osa-alueisiin, missä mul oli paljon haasteita, joten niistä puhuminen hänelle tuntu tosi helpolta. Ja se vaan hänen kanssaan se juttelu ja kanssakäyminen oli sellasta aika helppoa ja vaivatonta.

Henri:

Joo. Osaat sä oman kokemuksen perusteella antaa mitään semmosia vinkkejä siihen, et mihin terapeuttii valitessa kannattaa kiinnittää huomiota?

Matilda:

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen terapeutin koulutukseen ja suuntaukseen, mutta kaikest tärkeimpänä mä sanoisin sitä, et miltä susta tuntuu hänen seurassaan. Et se on se kohtaaminen, et sä koet sen, et sä tuut kohdatuks ja kuulluks, ni on kaikista tärkeintä. Et terapeutit on usein melko joustaviakin heijän omissa tavoissaan, niin ehkä se että miltä susta tuntuu istua siinä hänen kanssaan, ni on se mihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Henri:

Toi on aivan totta, että toihan on tosi, sanoisiko intuitiivinenkin tunnetason homma loppujen lopuks. Et tuntuuks siltä, että tuleeks kuulluks ja syntyyks siihen tämmöstä ehkä turvallisuuden tunnetta ja luottamuksellista ilmapiiriä. Ihan totta, että toi kuulluks tuleminen on ehkä kaikist oleellisinta tässä.

Onks sulla Kristian tähän ajatuksia, et mitkä ois semmosia huomionarvosia asioita terapeuttia valittaessa?

Kristian:

On juuri niin kuin Matilta sano, että on tutkittu sitä, että mikä vaikuttaa psykoterapiassa, millaisesta psykoterapiasta saadaan hyviä tuloksia, niin siinä on kaksi asiaa. Elikkä ensinnäkin tää hyvä vuorovaikutussuhde, luottamuksellinen suhde. Ja sitten toisena asiana sitten, että terapeutin suuntaus ja ne tekniikat, jotka käytetään siinä psykoterapiassa, et ne on henkilölle soveltuvia, et ne on oikeita. Kaikille ei sovi kaikki, et psykoterapiassa ei oo kyse mistään yhden koon sukkahoususta, vaan se on räätälöitävä aina yksilöllisesti.

Ja jos käy niin, että vielä useamman käynnin jälkeen tuntuu, että tää ihminen nyt ei ymmärrä minua. Et me ei olla ollenkaan samalla aallonpituudella, niin sitten kannattaa myöskin miettiä sitä, että ehkä jo siinä vaiheessa sitten vaihtaisi psykoterapeuttia. Koska se tiedetään, et jos ei se lähde rakentumaan ensimmäisten käyntien aikana se hyvä yhteistyösuhde, niin tuloksetkaan sitten ei ole hyviä. Eli täytyy antaa itselleen myöskin sellaista valtaa valita itselleen sopivaa terapeuttia. Matildalla oli hyvä onni ja usein on niin, että ensimmäinen terapeutti onkin se sopiva. Mutta ei aina, et pitää uskaltaa myöskin sitten vaihtaa.

Sitten myöhemmin jos, vuoden kuluttua tai kahden vuoden kuluttua rupee tuntumaan siltä, et terapeutti on täys idiootti, niin silloin ehkä on kyse jostakin terapiaan liittyvästä ilmiöstä. Ehkä ollaan sit sellaisen vaikean asian äärellä ja sillon siinä vaiheessa ei enää sitten kannata lähteä vaihtamaan terapeuttia, vaan sillon kannattaa analysoida, et miksi tää nyt muuttuu niin ääliömäiseks tää mun terapeutti.

Matilda:

Ehkä mä voisin sanoa tohon vielä, että ku sitä terapeuttia etsii, niin yleensä terapeutilla on sellanen kuvaus, mihin terapiasuuntaukseen he on erikoistunut ja että millaisiin elämän ongelmakohtiin he on erikoistunut ja millasii asioita he on käyny paljon läpi. Ja sit siel lukee yleensä niist työtekniikoista ja sit siel saattaa olla pieni kuvaus heidän omasta persoonastaan, et miten he kohtaa niitä asiakkaitaan. Ja sitten just sä olet valinnut terapeutin ja tuntuu, ettei se taho oikein lähtee liikkeelle, ni sit kannattaa rohkeesti sanoo ääneen. Se on kumminkin kyse sun omasta mielenterveyden hoitamisesta, ni sulla on oikeus sanoa ääneen, jos ei tää tunnu hyvältä.

Kristian:

Juuri näin, on tärkeetä, että uskaltaa antaa rehellistä palautetta terapeutille. Terapeutti kyllä kestää sen palautteen ja voi sitten muokata sitä omaa työskentelytapaansa sen palautteen myötä.

Henri:

Mä veikkaan, että tää on aika yleinen mietintä just tätä terapeuttia etsiessä. Että jos nyt ei meinaa millään löytyä sitä, kuka tuntuu oikeesti täyttävän toiveet terapeutilta, niin kannattaako sitten vaan tyytyä johonkin, kuka on jotenkin kohtalainen. Joskus kaverin kanssa tästä puhuttiin ja hän sanoi hyvin, että vaikka tonnikalaa kaupast ostaessa ei nyt tarvii ottaa sitä priimamerkkiä, jos sitä ei oo tarjolla. Mut tää on sen verran merkittävämpi asia, että tässä ei ehkä kannata tyytyä ollenkaan.

Vähän samaa tulkitsin teidänkin puheista, että ootteko sitä mieltä, et täs ei nyt ehkä kuitenkaan kannata liikaa joustaa?

Matilda:

Mä sanoisin, että ei kannata tyytyvä, vaan johonkin terapeuttiin sen takii että hän on vapaana. Mä koen, et siit terapiasta ei oo samalla tavalla apua, jos sul ei oo sellasta terapeuttia, jonka kanssa sä koet hyvää yhteyttä. Et se terapia toimii kumminkin sellasen korjaavana ihmissuhteena. Kannattaa valita sellanen ihminen kenen kanssa sä oikeesti koet hyvää yhteyttä.

Kristian:

Kyllä joskus on jopa niin, että joutuu käymään useamman terapeutin luona alkuhaastattelussa, ennen kun löytyy sellainen, joka tuntuu itselleen sopivalta. Että tässä pitää kyllä kuunnella itseään herkällä korvalla, et onko tää ihminen, jonka kanssa haluan lähteä avautumaan. Kannattaa ehkä useampi tonnikalapurkki avata ja katsoa, mikä siellä on sisällä ennen kuin valitsee.

Henri:

Kyllä. Toi on varmasti aika tärkeä neuvo monille. Sitten jos aatellaan tätä koko saatavuuskysymystä viel niinku nimenomaan opiskelijan näkökulmasta. Mulle tulee nyt ainakin mieleen, et opiskelijoillahan nyt varmasti monilla taloudellinen tilanne on merkittävä tekijä täs terapeutin etsimisessä. Että se kuntoutustuki on monille varmasti tärkeä. Toisaalta voi ajatella, että niihin itse maksettaviin tutustumiskäynteihin ei välttämättä oo varaa kovin montaa hommata. Eikä nyt ainakaan oo rahaa itse kustantaa täyttä summaa.

Tuleeks teille mieleen, mitä muita täs terapiaan pääsys ois semmosia nimenomaan opiskelijoille erityisiä tekijöitä?

Matilda:

Ainakin siis tollanen voimavarojen vähäisyys voi olla sellainen häiritsevä tekijä. Se prosessi on melko pitkä ja etenkin siinä 3 kk:n arviointijaksolla jää usein aika tyhjän päälle, jos ei tosiaan ole rahaa siihen, että käy useamman kerran tutustumassa johonkin terapeuttiin. Tai että käy sen yhden terapeutin luona sen kolmen kuukauden arviointijakson aikana. Niin se prosessi voi tuntuu ylivoimaselta siinä kohtaa, ettei sitten jaksa lähtee enää viemään sitä eteenpäin. Sitte ku siin pitää kumminki sitte täytellä samalla lappuja ja erilaisii hakemuksia, niin se voi tulla väsymys siinä matkalla ja jättää sit se prosessi siihen kesken.

Kristian:

Kyllä. Ja Kelan psykoterapiakuntoutuksista on hyvä pitää mielessä, että sitä myönnetään vaan silloin, jos työkyky on uhattuna tai voidaan ajatella, että psykoterapia palauttaa opiskelu- tai työkykyä. Kaikki eivät pääse sen piiriin. Ja sen takia olemme pitäneet esillä tätä terapiatakuuta. Silloin terapiaan pääsy määrittyisi pelkästään sen tarpeen peursteella. Ei sen perusteella, että onko ihminen kuntoutumassa työelämään tai ei, vaan se lähtis ihan, terapiatakuussa lähdetään ihan siitä jos lääkäri on todennut, että henkilöllä on terapian tarve, niin hänen pitää se myöskin sitten saada. Elikkä terapiatakuussa jää tämä Kelan arviointi ja myöskin erikoislääkärin lausunto jää sieltä välistä pois elikkä madalletaan kynnystä kyllä päästä terapiaan. Ja ehkä vähäisemmilläkin voimavaroilla jaksaa sitten hakeutua terapiaan. Kun tässä nykyjärjestelmässä, jossa niinku Matilda sano, se vaatii aika paljon voimavaroja.

Henri:

Toi terapiatakuu ja sit myös tämä psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuuden kansalaisaloite on tosiaan molemmat edennyt nyt eduskunnan käsittelyyn. Ja ihan totta, että näiden läpimenemisel ois kyllä tosi suuri merkitys sillä, että tulevaisuus näyttäis näiden asioiden suhteen positiivisemmalta. Ja tätä toivoa tässä kyllä ehdottomasti on. Mä mietin vielä, että okei nää aloitteet tekee varmasti tosi hyvää tälle saatavuudelle, mutta mitähän muuta tälle vois tehä? Etenkin tämmösellä niinku yhteisötasolla, et saatais sitä yksilön taakkaa vähän pienemmäksi.

Tuleeks teille mieleen, et mitä esimerkiksi opiskelijayhteisöt tai sitte järjestöt ylipäätään vois tehdä saatavuuden eteen tai sitten tän hakemisprosessin helpottamiseksi?

Matilda:

No, ehkä tällaselle yhteisötasolla erityisesti opiskelijoille, niin vois järjestö tai vaikka opiskelijaterveydenhuollosta olla sellaist tukea, erityisesti tietoo siitä, että miten se prosessi etenee. Varsinki ku on voimavarat tosi vähässä, niin se koko prosessin hahmottaminen ainakin mulle oli silloin tosi vaikeeta. Et mä en oikein tiennyt, että mihin pitää mennä ensin ja mikä kestää kuinkaki kauan ja mitä mun täytyy täytellä. Ja mitä mun täytyy täyttää siihen ja sit sul on kumminki koko ajan sellanen jännitys ja pieni pelko siitä, että hyväksytäänkö se sun hakemus siellä Kelassa. Niin ainakin sellaista informaatiota, että miten kaikki etenee ja ehkä siihen tukea siihen prosessiin.

Kristian:

Ehkä laajemminkin on jokaiselle ihmiselle hyvä asia, että hänellä on sellaista mielenterveysosaamista elikkä tietää miten huolehtia omasta mielenterveydestä. Huolehtia levosta, huolehtia terveellisistä elämäntavoista, huolehtia siitä, että on yhteydessä toisiin ihmisiin, on aktiivinen ja tekee sellaisia asioita josta nauttii. Voi harjoitella erilaista niinkun tietoista läsnäoloa ja joogaa ja muuta tällasia osia, jotka tukee omaa mielenterveyttä.

Ja sitten on yhteisötasolla opiskelijayhteisössäkin tärkeetä, että on mahdollisuus myöskin vertaistukeen. Että voi keskustella muiden kanssa, jotka on samassa tilanteessa, jotka ehkä miettii psykoterapian aloittamista. Ja siinä opiskelijoiden omat järjestöt voi tehdä paljon järjestelmällä tällaisia mahdollisuuksia vertaistukea, joko etänä tai sitten ihan kasvokkain.

Ja vielä kolmantena nostaisin esille sitten niin kuin yhteiskunnan tasolla sen, että onneks olemme menossa oikeaan suuntaan siihen, että psykoterapia ei enää ole hävettävä asia. Siihen ei liity leimaa eikä stigmaa yhtä paljon kuin ennen, mutta kyllä meillä siinä on edelleen työtä tehtävänä, et meidän suhtautuminen psykoterapian normalisoituis. Että se ois yhtä luonnollista käydä psykoterapiassa, kun ottaa antibioottikuuri esimerkiksi.

Henri:

Takerrunkin vähän oikeastaan tohon mitä Kristian mainitsi tuosta häpeäleimasta. Et se on, mäkin oon huomannut, et täs on ollu kyllä lähivuosina suuri muutos sen kanssa sillee, että kun siitä puhutaan niin paljon julkisuudessa, niin onhan se suhtautuminen muuttunut myönteisemmäksi varmasti, mitä se on koskaan ennen ollu. Mut toisaalta kyllähän sitä stigmaa nimenomaan voi silti vielä hyvinkin esiintyä.

Miten Matilda oot sä ite kokenu, et sulle ois tullu tämmöstä stigmaa tai negatiivista suhtautumista vastaan?

Matilda:

Oon kyl kohdannu stigmaa ja etenkin siis mä oon itse luonnu sitä stigmaa päässäni. Että mä en oo ehkä uskaltanut, niin paljon kertoa siitä mun terapiasta, kun olisi ehkä pitänyt. Nimenomaan sen takia, että siitä tulisi sellainen enemmän normi nykypäivänä. Mutta sit siitä on sellanen ajatus päässä, että terapiassa käyvä on jotenkin hullu tai että sillä on vakavia mielenterveysongelmia tai et se ei oo tasapainonen. Niin se on luonut vähän sellasta muurii sille, et siit on uskaltanu sanoa ääneen kellekään. Ja sitte jos siit on joskus saattanuki sanoo, ni sielt on saattanu tulla kysymyksiä, että mikä sus on vikana, et miks sä käyt terapiassa. Vaik ei tarvii olla mitään niinku ihmeellisempää vikaa, että siel terapiassa käy.

Henri:

Toi on tosi ajatuksia herättävää kyllä. Just että vaikka niin paljon puhutaankin siitä, että stigmaa vähenee, sitä ei välttämättä ole, niin kyllä sitten kuitenkin ihmiset, niinku Matilda kerroit, niin arkielämässään sitä helposti kohtaa. Ja sitten just, niin kuin sanoit, niin voi olla myös semmosta sisäistettyä stigmaa, että se ei aina välttämättä oo pelkästään sitä, että joku ulkopuolinen sanoo sulle, että tämä on nyt huono juttu.

Mitä teille tulee mieleen, jos taatellaan tätä stigman purkamista, ni mitä sen eteen voisi sitten itse kukin tehdä?

Matilda:

No, mä oon pyrkiny sellaseen, et ku mä oon kohdannu jonkinnäköist stigmaa ylipäätään mielenterveysongelmiin ja siihen sitte terapiaan liittyen, niin mä oon yrittäny suhtautuu silleen ymmärtäväisesti. Et se terapia yhdistetään melko vahvasti niihin mielenterveysongelmiin, jotka sit saattaa olla monelle semmonen tuntematon ilmiö ja sit se aiheuttaa tätä kautta sellast tietynlaist pelkoo. Niin kannattaa rohkeesti kysyy, että miks jollain saattaa olla negatiivisii mielikuvia siit terapiasta ja siellä käymisestä ja sit pyrkii kertomaan niit kokemuksii, että minkä takii siel terapiassa on käyny ja millasta se on. Tätä kautta sit pystytään vähentää sitä tietämättömyyttä ja sitte lisätä sitä ymmärrystä, kun puhutaan avoimesti.

Kristian:

Juuri näin, mitä useampi ihminen rohkeasti kertoo psykoterapiasta, kuten Matilda täällä tänään, niin sitä vähemmän siihen liittyy sitten sellaista ihmeellisyyttä ja stigmaa. Mä olen itsekin käynyt nuorempana psykoterapiassa usean vuoden ajan ja minusta asenteet ovat kyllä kehittyneet oikeeseen suuntaan. Elikkä kyllä se on tänä päivänä paljon hyväksytympää. Mut meillä on edelleen ja sit tutkimuksetki osoittaa sen, edelleen sellaista niinku sukupuolieroa näissä asenteissa. Nuoret ylipäätänsä, mutta nuoret naiset varsinkin suhtautuu myönteisemmin psykoterapiaan ja muutenkin mielenterveyden kysymyksiin, kun nuoret miehet, joilla on enemmän kielteisiä asenteita ja ennakkoluuloja. Elikkä tää on osittain tää stigma näyttäis olevan osittain niinkuin sukupuolittunut asia.

Henri:

Kyllä. Juuri tää rohkeuden ja avoimen keskustelun, mitä mekin tässä käydään, tän kautta ehdottomasti tätä stigmaa munkin mielestä pystyy purkamaan. Ja sen takia onkin tosi tärkeetä, että mahdollistetaan semmonen tila, missä se omista kokemuksista kertominen tuntuu turvalliselta ja luontevalta. Toi on muuten Kristiaan ihan totta kans, että toi sukupuoli saattaa hyvinkin olla tämmönen stigmaan vaikuttava tekijä. Muistan lukeneeni, et 77 % ainakin joskus tässä lähivuosina psykoterapias käyvistä oli naisia.

Niin tohon voisin kysyy semmosen lisäkysymyksen, että selittääkö se stigma juuri tätä sukupuolieroa täs terapiassa käyvien määrässä?

Kristian:

Osittain selittää. On paljon miehiä, joille psykoterapia olisi hyväksi, mutta he eivät stigman takia ja omien ennakkoluulojensa pelkojen takia hakeudu hoitoon. Mut se on myöskin niin, että meidän kulttuurissa ni tällainen tunne asioiden verbalisointi ja niistä keskusteleminen on luonnollisempaa ja helpompaa naisille. Miehellä ne keinot ovat usein sellaisia, että ja ihan tän tekemisen lomassa käsitellään sit näitä asioita. Se että istahtaa tuoliin ja keskittyy siihen keskustelemiseen, ni se voi olla naisille helpompaa. Että tässä, varmaan voi olla niin että myöskin tässä niinkun hoitotarjonnassa on sellaisia piirteitä, että nykyinen psykoterapia tarjonta sopii paremmin naisille kuin miehille.

Matilda:

Mulla tulee tosta myös mieleen se, että miten paljon vaikuttaa sit tällaiset yhteiskunnan asettamat normit miehiä kohtaan. Miehet yleensä on sellaisia, että he ei halua puhua tunteistaan ja biistä tunteista puhuminen ei ole hyvä asia, että se ei oo kauheen miehekästä. Niin mä ajattelen, et tää voi myös vaikuttaa siihen stigmaan, että minkä takia naiset hakeutuu helpommin terapiaan kun miehet.

Henri:

Kyllä. Tosi siis sillee monisyisiä ja rakenteellisia, kulttuurisii seikkojahan nää on. Mutta juuri näkisin kans, että tässäkin se avoin keskustelu tuo toivoa siihenkin tulevaisuuteen, että tämmösiä sukupuolieroja ei tulevaisuudessa näin selkeästi enää tässäkään asiassa olis näkyvillä. Tulee kans tosta tarpeen pohdinnasta, mitä vähän molemmat sivusitte, ni mieleen että, kun pohditaan sitä, että onko terapian tarpeessa vai ei. Niin opiskelijalle saattaa helposti tulla semmonen fiilis, et ei mun tilanne oo tarpeeks paha, kun mun opinnot kuitenkin etenee.

Mietin tohon liittyen, miten Matilda sulla, olisk sun helppo tunnistaa oma tarve tälle psykoterapialle?

Matilda:

No mul oli tavallaan helppo tunnistaa se tarve, koska mä oon aina tienny, että jossain kohtaa mun elämää mun on pakko käsitellä niitä mun kohtaamia kokemuksia. Mutta sitten se käännekohta oli yksinkertaisesti sellainen, että mä en oikein pystyny enää toimimaan, koska se on huono olo oli niin suuri, ni se sit alko vaikuttaa siihen mun opiskeluun ja ihmissuhteisiin. Mut siihen asti, vaikka mulla on ollu selkeetä tarvetta et ois pitäny käydä terapiassa, niin mä olen sitä perustellut nimenomaan itselleni sillä, että koska mun tavallaan arki pyörii, niin ei ole sitten sellaista pakottavaa tarvetta hankkia apua. Koska mä kumminkin pärjään. Mutta se pärjääminen ei tarkoita sitä, etteikö tarvitse silti apua.

Henri:

Tässäkin just huomaa sen, että kun näitä asioita pitää kuitenkin terapiaa etsiessä, ni yksin pyöritellä päässään ja se voi olla haastavaa. Ja must on Matilta tosi hienoo kuulla, et sä loppujen lopuks tunnistit tän tarpeen, koska se voi olla tosi haastavaa monille.

Mitä tuleeks teille mieleen jotain vinkkejä tai sanottavaa opiskelijalle, joka vaikka kuuntelee tätä lähetystä juuri nyt ja pohtii, että pitäisköhän hänen lähteä tähän terapian aloittamisprosessiin?

Kristian:

Minä voin hyvin tukeutua siihen mitä Matilta äsken sanoi, elikkä jos oireilu on niin voimakasta, et se haittaa toimintakykyä, heikentää toimintakykyä, haittaa opiskelua tai jokapäiväistä elämää, niin silloin on hyvä hakeutua ammattilaisen puheille. Toinen asia liittyy sitten siihen oireiden kestoon, elikkä jos vaikka oireet ovat vahvoja, niin jos ne ovat hyvin lyhytkestoisia ehkä jonkun vastoinkäymisen takia, niin silloin ei välttämättä vielä ole psykoterapian tarve. Mut se liittyy tähän, et on pitkäkestoisia oireita, jotka heikentävät toimintakykyä. Niin silloin ehdottomasti psykoterapiaa kannattaa harkita ja mennä ammattilaisen luokse keskustelemaan siitä.

Matilda:

Joo, mä oon ehottomasti samoilla linjoilla, jos yhtään tuntuu siltä, että siitä terapiasta vois olla apua. Niin ehottomasti kannattaa hakea ja etsii aiheesta tietoa. Ja asioiden ei kannata päästää siihen asti, että sun toimintakyky jo laskee niin paljon, että se alkaa haitata sun opiskelua. Kuuntele ittees ja tunnustele, että kuinka pitkään tämä paha olo on jatkunut. Ja että pääsetkö sä siitä pahasta olosta pois niitten omien keinojen avulla vai tarvisiksä siihen mahdollisesti apua.

Kristian:

Tähän vois vielä lisätä, että ongelmilla on taipumus myöskin monimutkaistua, jos ne kestävä pitkään. Ja tutkimuksista tiedetään, että hakeutumalla riittävän varhain psykoterapiaa, niin myöskin hoitotulokset paranevat. Eli mieluummin liian varhain kuin liian myöhään.

Henri:

Tätä vois tiivistää mun mielestä aika paljon just sillä, että jotta tätä terapiaa voidaan käsitellä, niin siinä pitää käydä ihan tietoist keskusteluu vähintään nyt itsensä kanssa ja sitten usein myös muiden ihmisten kanssa. Sekä näiden ammattilaisen, mutta myös pyrkiä ottamaan tätä asiaa esille siinä omassa yhteisössään.

Mä mietin että kun tässä nyt ollaan käsitelty aika paljon näitä epäkohtia ja hankaluuksia, niin mikä teille luo semmosta toivoa tähän psykoterapiaan ja siihen liittyviin asioihin, kun te näitä mietitte?

Matilda:

Mulle tuo toivoo jo pelkästään se, että asiasta keskustellaan ja että on tehty aloitteita sen terapian saatavuuden parantamiseksi. Niin se keskustelu koko ajan vähentää sitä stigmaa ja se sitten ehkä kannustaa ihmisiä hakemaan herkemmin niinkun avun piiriin.

Kristian:

Kyllä ja minulle tuo toivoa myöskin se, että näin yleisesti tänä päivänä jo hyväksytään psykoterapia vaikuttavana hoitomuotona. Ja että todellakin yli 50 000 ihmistä allekirjoitti terapiatakuualoitteen ja yli 50 000 allekirjoitti tämän aloitteen psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta. Ja sitten ehkä toivetta tuo myöskin se, että yhä useampi ihminen kuitenkin tänä päivänä on päässyt Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ja että suurimmalle osalle näillä ihmisistä, niin elämänlaatu tulee kyllä muuttumaan ratkaisevalla tavalla parempaan suuntaan psykoterapian aikana.

Henri:

Joo, voin hyvin kompata teitä molempia tässä. Että vaikka merkittäviä hankaluuksiakin on, niin silti mullekin luo toivoo se, et ihmiset kuitenkin myös pääsee terapiaan. Ihmiset saa apua terapiasta ja myös ihmiset keskustelee siitä ja omista terapia kokemuksestaan avoimemmin kuin koskaan ennen.

Tässä vaiheessa mä voisin vielä viimeiseks kysymykseks teiltä kysyä, että mitä teille tästä meidän hienosta keskustelustamme jäi päällimmäisenä käteen?

Matilda:

Mulla tästä keskustelusta jäi päällimmäisenä mieleen se, että kuinka tärkeää on keskustella avoimesti mielenterveysongelmista ja terapiasta. Että se stigma saatais kokonaan pois ja alennettua sitä rimaa hakeutua avun piiriin, koska siin avun hakemisessa ei kumminkaan pitäisi olla mitään hävettävää. Vaan se on enemmänkin rohkeeta siltä ihmiseltä, joka sitä apua hakee. Koska se vaatii paljon enemmän voimavaroja, kun se että sä jätät asian vaan muhimaan. Niin on tosi tärkeetä, että ihmiset hakee apua, jos he sitä tarvitsee.

Kristian:

Minulle jäi käteen ennen kaikkea Matildan rohkeus kertoa psykoterapiaan hakeutumisesta ja myöskin, että hän osasi hyvällä tavalla kuvata niitä asioita joita pitää itsessään voittaa ennen kuin hakeutuu terapiaan. Ja myöskin se rohkeus sitten vaatia hyvää terapiaa, joka on myöskin tärkeä asia. Se on meidän jokaisen oikeus, ei pelkästään saada psykoterapiaa vaan saada hyvää psykoterapiaa, laadukasta psykoterapiaa. Ja ehkä sellaisena yleisenä tunteena tän keskustelun lopuksi, niin kyllä sellanen toiveikkuus kuitenkin, että asiat ovat menneet parempaan suuntaan ja uskon että psykoterapian saatavuus tässä vielä tulee paranemaan.

Henri:

Aivan loistavaa ja voin kompata teitä molempia. Tää oli toiveikkuutta herättävä keskustelu, vaikka päästiin käsittelemään näitä epäkohtiakin tässä. Kiitos hei teille Matilda ja Kristian todella paljon, että pääsitte paikalle. Pääsitte vierailemaan tähän ja otitte esiin asioita näin mahtavasti. Tosi hienoja kommentteja ja hienoja vastauksia teiltä molemmilta. Kiitos paljon.

Kristian:

Kiitoksia.

Matilda:

Kiitos paljon.

Henri:

Ja kiitos paljon myös sinulle kuulija. Me Nyytillä ollaan vähän uudistettu tätä NyytiCastiamme viime aikoina ja me otetaan mielellämme vastaan palautetta näistä jaksoista. Palautetta voit antaa esimerkiksi Nyytin nettisivujen kautta NyytiCast osiosta. sieltä löytyy semmonen anna palautetta verkkokysely. Kaikkea hyvää jatkoon ja kuulemisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.