Marisa H

13

Kymmenien tai satojen jooga-, mindfulness-, TRE- ja kraniosakraalituntien, lyhytterapian ja lääkärikäyntien jälkeen minun täytyi tunnustaa, ettei pitkäaikaista psykoterapiaa voisi enää välttää.

Taustalla huonekasveja ja raidallinen ruukku, edessä suorakulma-kyltti, jossa lukee If you're waiting for a sign this is it.

Arvoristiriita ja arvostuksen puute uuvuttavat

Hetkessä eläminen ja jooga pitivät minua kasassa muutaman vuoden, mutta kun parisuhde kariutui rytisten eikä silloista työnantajaa kiinnostanut kuka olen, alkoi väsymys muuttua uupumukseksi. Vakituisen työn tuoma turva oli kuitenkin tervetullut siinä vaiheessa, kun yksityiselämässä myrskysi. Joka kuukausi oli hieman raskaampaa todeta, ettei pomoni tiennyt mitä oikeastaan teen: hän ei arvostanut panostani, koska koulutustaustani oli erilainen kuin muilla, enkä tuottanut viivan alla näkyvää tulosta.

Arvoni olivat voimakkaassa ristiriidassa sekä paikallisten esihenkilöiden että korkeamman johdon kanssa. Niskakarvani nousivat pystyyn, kun pomo naljaili kollegalleni, jonka tiesin tekevän pitkää päivää, samoin kuunnellessani iljettäviä ilmaisuja palavereissa. On erittäin vaikeaa tehdä töitä ihmisille, joita ei arvosta tai kunnioita. Silti toisenlainen vetovoima työpaikkaan voi samaan aikaan olla voimakas: hyvien työkavereiden tarjoama vastapaino voi saada pysymään järjissään.

Vaikka olimme erilaisia ja elämäntilanteemme poikkesivat toisistaan täysin, kiinnyin nopeasti muutamaan kollegaani, joiden kanssa kävimme merkityksellisiä keskusteluja ja joille uskalsin purkaa kaiken turhautumiseni. Vaikka he saattoivat olla eri mieltä, he kuitenkin kuuntelivat, ja pitivät joskus myös ratkaisuehdotuksensa kurissa. Opin, että ihmisen sukupuolella, iällä tai habituksella ei ole merkitystä siinä vaiheessa, kun tunnetaan sielujen sympatiaa. Koin, että empaattiset työkaverini kannattelivat minua, ja soisin sen tunteen ihan jokaiselle.

Kun itsehoito ei auta

Uupumukseeni siis vaikutti paitsi epätyydyttävä elämäntilanne ja huonot kokemukset työpaikastani, myös irtisanominen yt-neuvotteluissa ja luopuminen minulle tärkeistä kollegoista. Korona-aika oli valmistellut luopumaan, koska työskentelimme etänä, mutta luulen, että nämäkin aiheet joudun käsittelemään vielä uuden terapeuttini kanssa. Jossain vaiheessa joogasin kahdesti viikossa, ja koin että meditatiivisista tunneista oli apua jaksamisessa. Olen käynyt jos jonkinlaisella kurssilla, ja monissa tuntuikin olevan järkeä. Irtisanomisen jälkeen aloin kärsiä kroonisesta kivusta, jolloin en enää jaksanut harrastaa oikein mitään, ja aloin lääkitä itseäni sokerilla.

Sain kipukynnystä nostavia lääkkeitä, mutta jouduin silti käyttämään kipulääkkeitä. Kipuilua kesti vuoden verran, kunnes eräs viisas naislääkäri diagnosoi tilani oikein, ja kipuni ovat olleet viime kuukaudet paremmin hallinnassa. Aikaisemmin niiden oletettiin olevan ”psykosomaattisia”, mikä lisäsi ahdistusta, koska en kokenut olevani ihan niin huonossa kunnossa. Kertomustani kuunneltuaan tämä sama lääkäri patisti minut pitkäaikaiseen terapiaan, mistä olen kiitollinen. En tiedä miten terapian rahoitan, mutta olen silti kiitollinen.

Tarvitsemme terapiatakuun

Minulla kävi tuuri, kun sain psykoterapeutille päiväajan ihanan lääkärin vinkistä. Ehdin kuitenkin ottaa yhteyttä kymmeneen muuhun terapeuttiin, jotka myivät ei-oota. Miten olisi käynyt, jos minulla ei olisi ollut tätäkään jaksamista? Entä jos ei olisi tukiverkon tuomaa kannustusta ja apua? Entä jos olisin pienimmällä työttömyyspäivärahalla? Entä jos en olisi löytänyt sopivaa terapeuttia sattumalta? Olen varma, että valtava määrä terapiaa tarvitsevista ei pääse yli sen hakemiseen liittyvistä ongelmista. Jos pitää valita ruuan ostamisen ja terapian väliltä, on valinta itsestäänselvä. Kokopäivätyössä kahden 45 minuutin tapaamisen sovittelu työviikkoon voi olla haastavaa, mutta usein ainakin asiantuntijatyössä työaika on joustava. Tilanne tuskin on sama kaikissa ammateissa, joten tässäkin on paljon epätasa-arvoa. Tarvitsemme terapiatakuun heti, koska nykyisten mielenterveysongelmien hoitamiseen panostaminen maksaa varmasti itsensä moninkertaisesti takaisin tulevaisuudessa sekä inhimillisellä kärsimyksellä että taloudellisilla mittareilla mitattuna.

Mikä voisi auttaa uupunutta?

Nyt useamman vuoden jälkeen olen löytänyt itseni jälleen eron myrskynsilmästä ilman, että olisin ehtinyt tavoittamaan uutta, vakituisempaa työelämää tai muita suuria, minulle niin tärkeitä unelmia. Oppimista ja elämänkokemusta on takuulla kertynyt paljon, mutta tuntuu että ympärilläni on nollapisteeseen asti raivattu tyhjyys, jolle pitäisi jälleen alkaa rakentaa. Ehkä näkymätön perustani on tukevampi kuin aikaisemmin, mutta mieliala on lannistunut, kun yksinäinen aavikkopallo suhisee hitaasti ohi. Nyt taitaa olla pakko pysähtyä ja edetä aivan pikkuruisin askelin.

Terapia on alussa, joten en osaa sanoa kuinka kauan se kestää tai missä vaiheessa se alkaa vaikuttaa jatkuvaan väsymykseen, jota ei edes 12 tunnin unilla taltuteta. Onneksi uupumuksesta ja burnoutista on viime aikoina kirjoitettu paljon kirjoja, joihin voi peilata omiaan kokemuksiaan tai joista voi ammentaa vinkkejä palautumiseen ja paranemiseen. Eräs näistä kirjoista on Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, jossa on Eevan tarinan lisäksi myös tutkimustietoa. Tässä Ylen artikkelissa hän listaa syitä uupumisen yleistymiseen, ja miettii, millä sitä voitaisiin ennaltaehkäistä tai hoitaa. Toivottavasti voin itse vielä joskus kirjoittaa burnoutistani perinteisen selviytymistarinan, joita media rakastaa.

Sitä ennen olen yrityksen ja erehdyksen kautta päättänyt kokeilla näitä asioita:

– lämpimän ruuan ja kasvisten syöminen päivittäin
– teen ylenmääräinen kittaaminen
– ainakin 8 tunnin uni, vaikka se ei riittäisi
– karvaisen ulkoiluttajan hankkiminen, kolme lenkkiä päivässä
– ystävien näkeminen säännöllisesti
– läheisille viestittely, tosin iltaisin luuri olisi hyvä piilottaa
– muiden tukeminen ja kannustaminen
– vertaistuki
– hyvään keskittyminen ja silmien sulkeminen siltä pahalta, johon ei voi vaikuttaa
– sohvalla röhnöttäminen tv-sarjojen parissa
– musiikin kuunteleminen ja tanssiminen aina kun voi
– äänikirjojen kuunteleminen etenkin silloin, kun jokin rutiini kyllästyttää
– meditointiäänitteet
– jopa yhden alkoholilasillisen vältteleminen, koska se vaikuttaa uneen
– ympäristön pitäminen siistinä, ettei kaaos aiheuta angstia
– sokerin välttely, jos se tuntuu mahdolliselta
– ”pitäisi”-itseruoskija-ajatuksen vaimentaminen
– välttää itsensä vertailemista muihin
– uutisten välttäminen tai suodattaminen
– nettipalstojen kommenttiketjujen välttäminen
– muutama rauhallinen liikuntahetki viikossa
– sen pohtiminen, mikä aiheuttaa iloa ja flow-tuntemuksia
– vanhojen harrastusten palauttelu mieleen
– päiväkirjan kirjoittaminen ilman sensuuria
– vetäytymisen välttäminen, vaikka se houkuttelisi jos ihmissuhteissa on kitkaa
– avun pyytäminen
– itsemyötätunto: itsensä kannustaminen, kehuminen ja onnistumisten muistelu

Marisa H
Pian nelikymppinen humanisti, jolle opiskeluista työelämään siirtyminen oli kova paikka, mutta joka huomasi, että opiskelukaverit voi pitää elämässään. Ja hauskuuden. Haaveilee tylsistä, ihanista keskiluokkaisista asioista, ja toivoo vielä löytävänsä itsensä Prisman tuulikaapista onnellisena nahistelemassa Omien Ihmistensä kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.