Mareike

4

Osana #AvunArvoinen -kampanjaa olemme keränneet opiskelijoiden tarinoita avun hakemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Julkaisemme näitä tarinoita pitkin kampanja-aikaa 12.–23.4.2021 näyttääksemme miten moninaisia kokemuksia opiskelijat ovat kohdanneet avun etsimisen polulla. Tämä tarina on julkaistu viidentenä yhteensä seitsemästä tarinasta. Löydät muut tarinat kampanjasivuilta. Mareike osallistui myös Instagram live -lähetykseen 17.4.

Opiskelijoiden mielenterveyspäivän #AvunArvoinen -kampanjalla haluamme kannustaa nuoria ja opiskelijoita jakamaan kokemuksiaan. Löydät somehaasteen kampanjasivuilta. Ennen kaikkea haluamme kannustaa sinua hakemaan apua, kun koet sitä tarvitsevasi.

Kun kaipaat tukea, apua on saatavilla. Tärkeintä on, ettet jää huolesi kanssa yksin. Opiskelijoille ja nuorille aikuisille apua erilaisissa elämän haasteissa tarjoavia tahoja löydät aihealueen mukaan sivuiltamme.

 

Mareiken tarina

”Kaikki on hyvin! Kaikki on hyvin, ja olen täällä,” toistelin itselleni poistuessani Helsinki-Vantaan lentokentän T2-terminaalista. Reilu vuosi ennen lähtöäni minulla todettiin sekamuotoinen persoonallisuushäiriö*, juuri kun olin viimeistelemässä maisterintutkintoani. Olen onnellinen siitä hetkestä, jolloin sain tiedon – muuten tuskin olisin tässä nyt.

Samassa ymmärsin kaiken sen tuskan, sisäiset kamppailut, pakonomaisen tarpeen yrittää hallita kaikkea ja tehdä kaikesta täydellistä, ja sen tunteiden vuoristoradan.

Tämän kaiken käsitteleminen oli pitkä matka. Monet sanoivat: ”Se voi pahentua vielä ennen kuin paranee.” Jatkoin eteenpäin, koska halusin saavuttaa pisteen, jossa en vain voisi paremmin vaan olisin myös sinut itseni kanssa. Tämän matkan aikana sain selville paljon uutta itsestäni, enkä olisi ehkä koskaan ymmärtänyt näitä asioita, ellen olisi uskaltanut hakea apua:

Sain selville, että perfektionismi oli yksi tekijöistä, jotka saivat minut jatkamaan eteenpäin ja menestymään vuosien aikana, mutta joka päivä se myös pahensi kärsimystäni, koska sen vastapuolella oli tunne siitä, etten ollut riittävän hyvä – kaikki oli illuusiota.

Sain selville, ettei minussa ollut mitään sinänsä ”vialla”, minulta vain puuttui ohjaus siihen, kuinka aistia ja ymmärtää ajatuksiani ja tunteitani ja reagoida niihin.

Tämä vuoden mittainen matka toi minut tänne, Helsinkiin, suorittamaan tohtoriopintojani. Tohtoriopintoja!

Tänään on kulunut 760 päivää siitä, kun saavuin Helsinkiin. Valehtelisin jos väittäisin, että Suomeen muutettuani kaikki olisi ollut helppoa. Muuttaminen ulkomaille voi olla vaikeaa kenelle tahansa, ja siihen liittyy ylä- ja alamäkiä. Minua ei kuitenkaan eniten huolestuttanut muutto ulkomaille vaan se, pystyisinkö ohjaamaan itseäni akateemisen uran haasteissa.

Yleinen sanontahan on ”julkaise tai kuole”. Kuulin sen ensimmäisen kerran kandi- tai maisterintutkintoa tehdessäni, ennen diagnoosiani. Kysyin silloin itseltäni: ”Eikö ole aika todennäköistä, että ’kuolet’, koska paine julkaista on niin kova?”

Lupasin itselleni kaksi asiaa ennen kuin päätin suorittaa tohtoriopinnot: ensinnäkin työskentelen elääkseni mutten elä työskennelläkseni, ja toisekseen, jos jossakin vaiheessa ”persoonallisuusprofiiliani” käytetään minua vastaan, en halua olla sellaisessa työympäristössä enkä suvaitse sitä. Monet ovat samaa mieltä tästä väitteestä mutta pysyvät enimmäkseen vaiti, koska he antavat periksi (monet sanovat: ”Järjestelmä on huono ja jäykkä, mutta sellainen se on aina ollut”) tai pelkäävät seurauksia, joita mielipiteensä sanomisesta voisi tulla (jälkimmäisellä on suurempi merkitys opiskelijoiden ja uraansa aloittelevien tutkijoiden keskuudessa).

Yllättävää on, etten ollut ajatellut sitä juuri koskaan ennen diagnoosiani. Vastustin leimaamista. Mitä enemmän perehdyin aiheeseen, sitä paremmin ymmärsin, että kaikki leimaavat – alitajuisesti, pahaa tarkoittamatta. Huomaamattamme vahingoitamme itseämme, koska mietimme, miten tekomme, virheemme tai reaktiomme voisivat vaikuttaa uraamme tai mitä muut ajattelevat meistä.

Mikä tekee minusta nyt erilaisen kuin ennen diagnoosiani? Olen ainakin vahvempi kuin koskaan ennen: nyt tiedän, kuka olen ja kuka haluan olla!

Miten akateemisessa maailmassa voi taistella leimaamista vastaan? Päätin rikkoa hiljaisuuden ja käyttää vahvinta asettani, ääntäni.

Persoonallisuusprofiilini ansiosta olen hyvin herkkä, minkä ansiosta huomaan helposti, voinko luottaa ihmisiin vai en. Onneksi tunsin luottamusta, kun puhuin ohjaajalleni kaksi kuukautta tohtoriopintojeni alkamisen jälkeen. Olin todella hermostunut. Tiesin voivani luottaa ohjaajaani, mutta ajattelin, että mitä tahansa voisi tapahtua.

Yllätyksekseni ohjaajani reaktio olikin aivan erilainen kuin olin odottanut, myönteisellä tavalla: ”Kertomasi perusteella nämä ’ongelmasi’ eivät ole minusta ongelmia vaan ennemmin etuja.”

Nuo olivat ehkä tärkeimmät koskaan kuulemani sanat, ja meidän jokaisen tulisikin saada kuulla yhtä kannustavia sanoja useammin. Vielä tärkeämpää on ymmärtää, ettemme ole vain ”oikeanlaisia” sellaisina kuin olemme vaan että kannattaisi keskittyä ”sairauksiemme” tuomiin hyötyihin enemmän kuin esteisiin.

Nykyään en enää piilota tuskaa hymyn taakse ja esitä, että kaikki on hyvin vaikkei olisi. Kun sanon, että kaikki on hyvin, tarkoitan sitä todella, ja kun voin huonosti, voin myöntää sen. Rehellisyys itseäni kohtaan on se voima, joka saa minut menestymään, ei perfektionismini.

* Lääketieteellinen termi on persoonallisuushäiriö, mutta suosin itse vähemmän leimallista termiä ”persoonallisuusprofiili”.

Mareike
Olen 28-vuotias tohtoriopiskelija Helsingin yliopistosta. Vuoden 2019 lopussa aloin puhua mielenterveysongelmista akateemisissa piireissä saatuani mielenterveysdiagnoosin vuonna 2017. *** Jag är en 28-årig doktorand vid Helsingfors universitet. I slutet av 2019 började jag tala om psykisk ohälsa i akademiska kretsar efter att jag diagnostiserats med psykisk ohälsa själv år 2017. *** I am a 28-year-old PhD student at the University of Helsinki. In the end of 2019, I started to raise awareness of mental health issues in academia, after being diagnosed with a mental illness in 2017.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *