Sanni Lehtinen Nyyti ry:n erityisasiantuntijaksi

Suorakaiteen muotoisen vihreäpohjaisen kuvan vasemmassa laidassa teksti: Sanni Lehtinen Nyyti ry:n eirityisasiantuntijaksi. Oikeassa laidassa kuva Sannista, jolla on ruskea olkapäille ulottuvat hiukset ja lyhyt otsatukka, silmälasti ja iloiset kasvot.

30.4.2025

Sanni Lehtinen valittiin Nyyti ry:n erityisasiantuntijaksi. Hän aloitti tehtävässään 28.4.2025. Tehtävänimike on Nyyti ry:ssä uusi. Tutustu alta Sanniin ja hänen ajatuksiinsa uudesta tehtävästään.

Kuka olet ja mitä tulet tekemään Nyytiin?

Olen Sanni Lehtinen, järjestötoiminnan ammattilainen, vaikuttamisen moniosaaja ja sydämeltäni ikuinen opiskelija. Aloitin vappuviikolla erityisasiantuntijan tehtävässä, jossa tulen tekemään sekä vaikuttamistyötä opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen saralla että vastaamaan Nyytissä tehtävän mielenterveystyön kehittämisestä ja sisäisestä koordinaatiosta.

Mikä sinua erityisesti innostaa uudessa työssäsi?

Erityisasiantuntijan tehtävässä innostaa tietysti merkityksellinen päämäärä: opiskelijoiden mielenterveyden edistäminen. On inspiroivaa päästä palaamaan vaikuttamistyön pariin ja toisaalta tekemään myös organisaation kehittämistä. Monipuolinen tehtävänkuva tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia ammentaa aiemmasta osaamisesta, mutta toisaalta löytää uusia haasteita ja oivaltavia oppimiskokemuksia!

Mitä odotat uudelta työltäsi?

Odotan yhdessä tekemistä. Ajattelen, että mitään suurta ei saa aikaan yksin eikä opiskelijoiden mielenterveyden edistäminen ole tähän poikkeus. On suuri ilo päästä osaksi Nyytin työyhteisöä, mutta odotan innolla yhteistyötä myös opiskelijaorganisaatioiden, korkeakoulusektorin ja laajemman järjestökentän kanssa, päättäjiä ja politiikan taustavaikuttajia unohtamatta.

Mitä tuot mukanasi Nyytiin?

Tuon mukanani Nyytiin kattavan ymmärryksen suomalaisesta korkeakoulusektorista ja opiskelijaelämän keskeisistä kysymyksistä. Olen kasvanut vaikuttajaksi ja johtajaksi ylioppilasliikkeessä ja työskennellyt sittemmin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnanjohtajana. Nyytin toiminnan kohderyhmä on siis hyvin tuttu ja niin on järjestö itsessäänkin, sillä toimin Nyytin puheenjohtajana vuosina 2020–2021. Kiva tulla takaisin, tällä kertaa työntekijän roolissa! Työyhteisöön tuon reippaan ja rempseän tyypin, jolla on empaattinen elämänasenne, tekemisen meininki ja jatkuva halu oppia uutta.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Viihdyn tanssilattioilla ja karaokelavoilla, haahuilen kirjastoissa ja kirpputoreilla tai pulahtelen uimaan mattolaitureilta. Erinäisten elämänvalintojen vuoksi istun myös vapaa-aikanani yllättävän usein kokouksissa. Lomilla hyppään junaan kohti joko pohjoisen erämaita tai Keski-Euroopan kaupunkeja, vaikkakin useimmiten raiteet vie mut Tampereelle. Ennen kaikkea mulle on kuitenkin tärkeää viettää aikaa elämäni ihmisten kanssa, sisälsi se sitten arkea tai juhlaa.

Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin seuraajille?

Jokaisella opiskelijalla on oikeus mielenterveyteen. Tämän oikeuden toteutumiseksi tarvitaan muutoksia yhteiskunnallisissa rakenteissa. Jos haluat tehdä tätä muutosta, ollaan yhteyksissä!

Sannin yhteystiedot

Sanni Lehtinen
erityisasiantuntija

puh. 050 379 5436
sanni.lehtinen@nyyti.fi