Kannanotto: Mielenterveys on kokonaisturvallisuuden kulmakivi

2.7.2025

Huolipuhetta nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyskriisistä on kuultu tarpeeksi, mutta riittäviä ratkaisuja ei näy. Tiukassa paikassa eduskuntapuolueet kykenevät laajaan sopuun suuristakin menoista, kuten viime viikkoina puolustusbudjetin kasvattamisesta käyty keskustelu osoitti.

Panostukset mielenterveyteen ovat strategisia sijoituksia Suomen turvallisuuteen. Siksi opiskelijoiden mielenterveysjärjestö Nyyti ry vaatii ylivaalikautista parlamentaarista sitoutumista pitkäjänteiseen mielenpuolustuspolitiikkaan.

Mielenterveys on erottamaton osa turvallisuuspolitiikkaa, vaikka julkisessa keskustelussa valokeila kohdistuukin usein ensisijaisesti pyssyihin ja panssarivaunuihin. Väestön mielenterveys on kriittinen infrastruktuuri, jonka huoltovarmuuden on oltava kunnossa vahvan kokonaisturvallisuuden takaamiseksi. Kokonaisturvallisuus puolestaan luo pohjan suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyydelle.

Emme anna siltojen ja sähköverkkojen sortua ja hyvä niin. Samaa vakavuutta ja päättäväisyyttä tarvitaan akuutisti myös väestön rapautuvan mielenterveyden tantereella. Ilman henkisesti vahvaa ja resilienttiä kansalaista koko yhteiskunta on haavoittuvainen.

Uskottava mielenpuolustuspolitiikka on yksinkertaisuudessaan sitä, että hyvinvointivaltio lunastaa lupauksensa turvaverkon takaamisesta ja yhteiskunnallisten erojen tasaamisesta. Ihmisarvoiseen elämään riittävä sosiaaliturva sekä saavutettava, laadukas ja yhdenvertainen koulutusjärjestelmä kiinnittävät yhteiskuntaan, tukevat tulevaisuususkoa ja toimivat kriisinkestävän yhteiskunnan rakennuspalikoina.

Tämä vahvistaa myös maanpuolustustahtoa ja pelaa siten perinteisenkin turvallisuuskäsityksen pussiin. Jotta maata tahtoisi tavalla tai toisella puolustaa, on sen oltava puolustamisen arvoinen.

Kaikki leikkaukset elämän perusedellytyksiin, joita onkin viime vuosina tehty oikein urakalla, ovat leikkauksia myös mielenterveyteen ja kokonaisturvallisuuteen.

Suunta on käännettävä pysyvästi, eikä se onnistu ilman yhteistä rintamaa. Mielenterveys on turvallisuuskysymys, joka vaatii panostuksia siinä missä maanpuolustuskin.

Toimettomuuden hinta on kestämätön.

Lisätietoja:

Sanni Lehtinen

erityisasiantuntija

sanni.lehtinen@nyyti.fi

+358 50 379 5436

Minna Savolainen

toiminnanjohtaja

minna.savolainen@nyyti.fi

+358 44 589 6117