Nyt kampanjoidaan yhdessä korkeakouluopiskelijoiden jaksamisen ja hyvinvoinnin puolesta. Haastamme kaikki mukaan #Tältänäyttääopiskelija-kampanjaan ja kuvahaasteeseen Instagramissa 2.-13.3.2022.
Kaikilla on mielikuva siitä, mihin opiskelija pystyy ja mistä tämän pitäisi suoriutua – yhteiskunnalla, Kelalla, oppilaitoksilla ja vanhemmilla on odotuksia opiskelijaa kohtaan. Odotukset ja todellisuus ovat usein kaukana toisistaan.
Pandemian aikana käsitykset opiskelijaelämästä ovat olleet murroksessa – yhteiset illanvietot ja lähiopetus ovat vaihtuneet yksinäiseen etäopiskeluun. Joku valmistuu korkeakoulusta ilman, että on ollut kontaktiopetuksessa juuri ollenkaan.
Nyyti ja Tekniikan akateemiset TEK ovat ponnistelleet yhteisessä mielenTEKoja-hankkeessaan laajasti opiskelijoiden hyvinvoinnin puolesta. Maaliskuun 2. päivä alkava kampanja on ideoitu vaikuttamistyöpajoissa yhdessä opiskelijoiden kanssa. Kampanja on osa Nyytin ja TEKin yhteistyötä.
Kampanjaan voi osallistua postaamalla Instagramissa kuvan omasta opiskelijaelämästään (nykyisestä tai menneestä) hashtagilla #Tältänäyttääopiskelija ja jakamalla Nyytin ja TEKin julkaisemia tietoiskupostauksia omilla, oppilaitoksen tai opiskelijajärjestön tileillä.
– Toivomme haasteeseen mahdollisimman realistisia, aitoja ja arkisia kuvia opiskelijoiden elämästä. Kuvan yhteydessä jokainen voi kertoa oman näkemyksensä siitä, mitä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi pitäisi tehdä, sanoo mielenTEKoja-hankkeen asiantuntija Sanna Seppänen.
Seuraa kampanjaa Nyytin Instagramissa. Tehdään yhdessä näkyväksi, miltä opiskelijan todellisuus näyttää!
Lisätietoa löydät kampanjasivulta tästä linkistä.