
Nyyti ry:n kolmivuotinen (2018-2020) Yhdessä yhteisöksi -hanke tukee ja edistää korkeakouluopiskelijoiden porukoihin kuulumista ja yhteisöllisyyttä. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, sillä n. 40 % korkeakouluopiskelijoista kokee usein tai ajoittain yksinäisyyttä ja monilla on vaikeuksia päästä mukaan porukoihin omassa opiskelupaikassaan (Opiskelijabarometri 2014, Korkeakouluopiskelijoiden
terveystutkimus 2016). . Yhteisöön kuulumattomuuden ja yksinäisyyden kokemukset vaikuttavat merkittävästi yksilön hyvinvointiin, opiskelukykyyn, opinnnoissa ja ylipäänsä elämässä pärjäämiseen.
Nyt voit liittyä Yhdessä yhteisöksi -hankkeen seuraajaksi hankkeen omalla Instagramtilillä @yhdessayhteisoksi ja osoittaa näin omalta osaltasi tukeasi korkeakouluopiskelijoiden yhteisöllisyyden edistämistyöhön! 30.10.2018 mennessä tulleet seuraajat ovat automaattisesti mukana myös kahden leffalipun arvonnassa.
Somessa tunnistat hankkeen – ja voit liittyä itsekin sisällöntuotantoon – hashtageilla #yhdessäyhteisöksi #eijätetäketäänyksin #mukaanporukoihin #yhteisöllisyydestähyvinvointia. Vaikutamme somessa paitsi omalla Instagram-tilillämme, myös Nyyti ry:n somekanavissa niin Facebookin, Instagramin kuin Twitterin puolella. Kannattaa seurata!
Hankkeen tunnistat jatkossa myös raikkaasta ja houkuttelevasta visuaalisesta ilmeestä ja logosta. Visuaalisen ilmeen värit ovat pirteät ja yhteensointuvat turkoosi, oranssi, vaaleapunainen, musta ja vaalea, jotka muodostavat hankkeen yhtenäisen ilmeen. Hankkeen kuvituksessa on tuotu esiin korkeakouluopiskelijoiden keskinäinen erilaisuus, mutta silti mahdollisuus muodostaa yhtenäinen porukka, jossa kaikille on tilaa. Yhteisö.
Lue lisää hankkeen visuilmeestä / Instagram-tilistä tai tutustu tarkemmin hankkeeseen yleisesti.
Ole myös yhteydessä, mikäli kiinnostuit hankkeesta tai yhteisöllisyyden edistämisestä enemmänkin – teemme mielellämme yhteistyötä opiskelijoiden, opiskelijoiden parissa työskentelevien ja muiden tärkeiden sidosryhmien kanssa!
Annina Lindberg / hankekoordinaattori
annina.lindberg@nyyti.fi, puh. 050 341 7473
