Kuka olet ja mitä tulet tekemään Nyytiin? Naisoletettu henkilö, iloinen ja naurava ilme, punaiset vaatteet vihreää luontotaustaa vasten. Henkilöllä on silmälasit.

Olen Titta Hiltunen, valtiotieteiden kandidaatti ja Nyytin uusi vaikuttamisen asiatuntija. Työnkuvaani kuuluu muun muassa yhteiskunnallista vaikuttamista, sidosryhmäyhteistyötä, opiskelijoiden mielenterveyspäivän kampanjan toteuttaminen sekä opiskelijahyvinvointiverkoston koordinoiminen.

Mikä sinua erityisesti innostaa uudessa työssäsi?

Uuden oppiminen ja se, että pääsen kehittämään Nyytin vaikuttamistyötä entistäkin paremmaksi.

Mitä odotat uudelta työltäsi?

Uusia oivalluksia ja sitä, että saan olla mukana edistämässä mielenterveyttä tänä haastavana aikana, jolloin sitä todella tarvitaan.

Mitä tuot mukanasi Nyytiin?

Taustani on opiskelijaliikkeessä ja olen myös tehnyt töitä taloudellisten ja sosiaalisten ihmisoikeuksien parissa eli minulla on monipuolista järjestö- ja vaikuttamiskokemusta. Lisäksi olen yhä itsekin maisteriopiskelija, joten myös opiskelijanäkökulmaa löytyy tarvittaessa.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Vapaa-aikani kuluu usein kuntapolitiikan parissa. Lisäksi tykkään esim. lukemisesta ja ajanvietosta ystävien ja läheisten kanssa.

 

Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin seuraajille?

Olkaa yhteydessä tarvittaessa!