Kuka olet ja mitä teet Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeessa?
Olen Suvi ja toimin viestinnän harjoittelijana projektipäällikön roolissa Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeen valtakunnallisessa viestintäkampanjassa. Suunnittelen, koordinoin ja toteutan kampanjan, sekä arvioin sen vaikutuksia. Käytännössä siis teen korkeakoulukentälle kohdennettua someviestintää myötätuntoteemoihin liittyen. Opintotaustaltani olen kauppatieteiden kandidaatti rahoituksen pääaineesta ja opiskelen tällä hetkellä toista vuotta markkinoinnin maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa.
Mikä sinua erityisesti innostaa työssäsi?
Minua motivoi se, että voin työlläni tukea opiskelijoiden mielenterveyttä ja auttaa heitä tulemaan kuulluksi. Minulle on tärkeää, että voin tehdä arvojeni mukaista työtä. Olen innoissani siitä, että saan toimia näin merkityksellisessä tehtävässä!
Mitä odotat työltäsi?
Uskon, että tulen oppimaan valtavasti uutta niin viestinnästä, mielenterveydestä kuin itsestänikin! Odotan jaettuja iloja, onnistumisia ja oppeja, sekä opiskelukulttuurin muovautumista myötätuntoisemmaksi.
Mitä tuot mukanasi hankkeeseen?
Tuon mukanani valtavasti uusia ideoita suoraan opiskelijanäkökulmasta. Ideani eivät jää vain kirjoituspöydälle, vaan minulla on tahtoa ja taitoa tehdä niistä totta! Olen luova ja järjestelmällinen, ja minulla on kokemusta opiskelijajärjestöjen viestintätehtävistä.
Mitä teet vapaa-aikanasi?
Liikkuminen on aina ollut minulle tärkeää, ja tällä hetkellä keskityn kuntosaliharjoitteluun ja luonnossa liikkumiseen. Sen lisäksi piirrän pieniä sarjakuvia. Soitan myös omaksi ilokseni ukulelea, tosin en vielä kovinkaan hyvin!
Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin seuraajille tai hankkeesta kiinnostuneille?
Haluan rohkaista jokaista tutustumaan itsemyötätuntoon ja sen vaalimiseen itsessä ja lähipiirissä, koska se oikeasti kannattaa. Kun itseltä vaatii paljon, on hyvä herätellä välillä ajatusta siitä, että tavallinen riittää.