Naisoletettu henkilö, jolla tummat hiukset.  Linda hymyilee ja hänellä on yllään sinivalkoinen pusero
Linda Lindström
Hymyilevä miesoletettu vaaleaa seinää vasten. Henkilöllä on tummat lyhyet hiukset ja tumma parransänki. Päällään Tommilla on vaalea kaulupaita ja tumma neule
Tommi Yläkangas

Timanttinen joukkomme on saanut uusia vahvistuksia kevään aikana. Maaliskuun alussa vaikuttamisen asiantuntijan tehtävässä aloitti Tommi Yläkangas. Tommi on aiemmin työskennellyt soveltava liikunta Soveli ry:n toiminnanjohtajana. Tutustu Tommiin tästä.

Vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan tehtävässä aloitti huhtikuun alussa Nyytin eri toiminnoista, viimeksi mielenTEKoja -projektista, tuttu Linda Lindström.

Punatukkainen hymyilevä naisoletettu, jolla on päällään musta pusero
Annina Lindberg
Vaalea, polkkatukkainen naisoletettu, jolla siniset silmät ja voimakkaat kulmakarvat sekä korkeat poskipäät. Henkilö hymyilee ja hänellä on yllään tumma kilpikonnakauluksella varustettu pusero.
Emmi Kyyhkynen

Uudessa HelsinkiMission kanssa yhteistyössä toteutettavassa Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa aloitti huhtikuun alussa hankepäällikkönä Nyytissä jo tuttu aiemmin Yhdessä yhteisöksi -hanketta luotsannut Annina Lindberg. Anninan työparina asiantuntijana aloitti Emmi Kyyhkynen. Emmi siirtyi Nyytiin MariaAkatemian KeijunVarjo -toiminnasta. Tutustu Emmiin tästä.

Miesoletettu henkilö, jolla keskiruskeat lyhyet hiukset ja viikset. Henrillä on yllään kuviollinen harmaa neule
Henri Heikintalo
Miesolettu henkilö, jolla on vaalearuskeat lyhyet hiukset ja vaaleat piirteet. Samulilla on tumma lyhyt parta. Päällään Samulilla on vaalea kauluspaita ja ruskea kauluspaita sen päällä.
Samuli Hietala
Miesoletetun henkilön takanai moniväristä seinää. Atte Rimpillä on vaaleanruskeat hiukset ja mustasankaiset silmälasit. Päällään hänellä on farkkutakki ja raidallinen paita.; Projektkoordinator Atte Rimppi står mot en mångfärgad vägg. Atte har ljusbrunt hår och svartögda glasögon och har på sig en denimjacka och en randig skjorta.; Project coordinator Atte Rimppi stands against a multicolored wall. Atte has light brown hair and black-eyed glasses and wears a denim jacket and a striped shirt.
Atte Rimppi

Huhtikuussa käynnisteltiin myös uutta MiehenTila-hanketta, johon asiantuntijaksi siirtyi Takaisin Opintoihin -hankkeestamme tuttu Atte Rimppi. Hankepäällikkönä toukokuun alussa aloitti Samuli Hietala. Hän siirtyi meille Väestöliiton PoikienPuhelin -toiminnasta. Tutustu Samuliin tästä. Nyytissä tuntityöntekijänä kevään työskennellyt Henri Heikintalo puolestaan siirtyi Takaisin Opintoihin -hankkeeseen hankekoordinaattoriksi. Tutustu tästä Henriin!

Vaalea, pitkähiuksinen naisoletettu. Laura hymyilee ja hänellä on yllään vaakaraitainen musta-valkoinen neule ja sen alla pystyraitainen musta-valkoinen paitapusero
Laura Heimonen
Naisoletettu henkilö, jolla on pitkät vaaleat hiukset. Hiukset laskeutuva Leenan oikealle olkapäälle. Leena hymyilee ja hänellä on isot oranssiset korvakorut sekä oranssinen paita, jossa kilpikonnakaulus.
Leena Tuuttila

Toukokuun alussa kehittämispäällikkönä aloitti Nyytin Myötätuntoa korkeakouluihin -hanketta vetänyt Laura Heimonen. Leena Tuuttila puolestaan siirtyi kehittämispäällikön tehtävästä vastaamaan asiantuntijana Nyytin mentoritoiminnasta.

Kaikkien työntekijöiden yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivultamme.