Nyyti ry:n syyskokous on valinnut Nyyti ry:lle hallituksen kaudelle 2018-2019. Syyskokouksessa 12.12.2017 päätettiin myös vuoden 2018 toiminta- ja taloussuunnitelmasta.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Johanna Kujala.
Syyskokous valitsi puheenjohtajan lisäksi hallitukseen kuusi jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet:
Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
Anniina Pesonen Elina Marjamäki
Hanna Kari Pauli Tossavainen
Mikko Pietikäinen Eero Löytömäki
Outi Häkkinen Lumi Sallinen
Laura Heinonen Jimmy Nylund
Laura Wathén Riikka Tähkävuori
Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallitus valitsee ensimmäisessä kokouksessaan varapuheenjohtajan keskuudestaan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin.
Koko Nyytin toimisto onnittelee valittuja ja odottaa tulevaa hallituskautta innolla!
Samalla tahdomme kiittää vuoden vaihteessa kautensa päättävää hallitusta erinomaisesta työstä opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämiseksi ja vahvistamiseksi. 🙂