Vuoden jatkunut etäopiskelu on ollut monelle äärimmäisen rankkaa. Näin myös Kouvolan Yhteislyseon abeille, jotka lähtivät miettimään, mitä he voisivat tehdä kurjuuden vastakohdaksi. Abit päättivät pistää  pystyyn somekampanjan #KYLkuuluu, joka kerää rahaa nuorten mielenterveystyöhön. Lahjoituksen saajana on Nyyti ry.

Kampanjointi mielenterveyden hyväksi merkityksellistä työtä

Kouvolan Yhteislyseon abit ovat innoissaan tekemästään työstä ja siitä, että heidän työllään on merkitystä. Kampanjatyöhön abeja kannustaa ajatus siitä, että ehkä tulevaisuudessa joku nuori ei jää yksin ongelmiensa kanssa, vaan löytää apua matalalla kynnyksellä netistä.  Ylen uutisjutussa ”Penkkarit peruttiin, abit keräävät rahaa nuorten mielenterveystyöhön” Kouvolan Yhteislyseon abit toteavat:

Me ajatellaan, että jokainen lahjoitettu euro on osoitus kouvolalaisilta tai miksei muiltakin Kouvolan ulkopuolisiltakin, että meitä nuoria kuullaan ja että meidän sanomisella on väliä.

Myös Nyyti ry:ssä on huomattu korona-ajan aiheuttavat vaikutukset opiskelijoiden mielenterveyteen. Näin asiaa kommentoi Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen:

Pitkittynyt koronakriisi on vaikuttanut nuorten hyvinvointiin lisäämällä psyykkisiä vaikeuksia. Vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia koko nuorten ja nuorten aikuisten sukupolvelle. Juuri nyt on se aika, jolloin on vahvistettava nuorten mielenterveyttä sekä tarjottava tukea ongelmien vaikeutumisen ehkäisemiseksi. Tämän Kouvolan Yhteislyseon abit ovat oivaltaneet ja haluavat omalta osaltaan panostaa asiaan.

Nyyti ry:ssä abien kampanja on otettu iloilla vastaan:

Tämä on todella arvokasta nuorten mielenterveyden edistämiselle ja upea tuki Nyytin tekemälle työlle,

toteaa Minna Savolainen.

 

KYLkuuluu-kampanja alkoi huhtikuun alussa ja päättyy vappuaattona 30.4.2021.

Tutustu kampanjaan Facebookissa.

 

#KYLkuuluu #AvunArvoinen #Mielenterveys #MielelläOnVäliä