Timanttiseen joukkoomme liittyi helmikuussa Essi Rantanen. Hän toimii kohtaavan verkkotoimintamme asiantuntija. Tutustu tästä Essiin!

Kuka olet ja mitä tulet tekemään Nyytiin?
Oon Essi, ja aloitin työt helmikuussa kohtaavan verkkotoiminnan eli vertaistukichattien ja vertaisryhmien parissa. Osan työajasta käytän Tubettajat nuorten mielenterveyden vertaistukena (TUBEDU) -tutkimushankkeessa, jossa Nyyti on yhteistyökumppanina.
Mikä sinua erityisesti innostaa työssäsi?
Olen innoissani siitä, että saan olla päivät lempiaiheeni, opiskelijoiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, äärellä. Työ tuntuu tosi merkitykselliseltä, sillä työllä voidaan aidosti vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä vertaistuen mahdollistamisen että yhteiskunnallisen keskustelun kautta. Minua innostaa myös ihanat työkaverit ja kaikki se osaaminen, jota heillä on. Olen iloinen siitä, että Nyytissä saa kysellä ja pohdiskella ja sitä kautta oppia paljon uutta!
Mitä odotat työltäsi?
Odotan kohtaamisia opiskelijoiden kanssa vertaistukichateissa, vertaisryhmissä ja opiskelijatapahtumissa. On tosi kiinnostavaa päästä kehittämään kohtaavaa verkkotoimintaa edelleen, sillä toimintaympäristöt muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Tutkimushankkeen asiantuntijahaastatteluita, kanssatutkimuksen toteutusvaihetta ja tuloksia odotan myös malttamattomana!
Mitä tuot mukanasi Nyytiin?
Mielenterveyden edistäminen on minulle sydämen asia, ja sitä intoa tuon mukanani Nyytiin. Nautin kehittämisestä, keskusteluista, joissa mietitään asioita boksin ulkopuolelta ja erilaisten ilmiöiden pohtimisesta yhdessä, ja nämä keskustelunaiheet minulla on takataskussa palavereissa ja kahvipöydissä.
Mitä teet vapaa-aikanasi?
Vapaa-ajalla haahuilen ulkona Oiva-koiran kanssa, vuodenajasta riippuen soudan tai hiihdän Päijänteellä, harrastan mielenterveysvaikuttamista ja odotan tulevia kirjakerhoja, joissa kokoonnutaan ystäväporukalla puhumaan kiinnostavista (ja ei niin kiinnostavista) kirjoista.
Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin ja TUBEDU-hankkeen seuraajille?
Minuun saa olla tosi matalalla kynnyksellä yhteydessä, heitellä ideoita ja esittää toiveita niin vertaistukichattien kuin muunkin toiminnan suhteen sähköpostitse (essi.rantanen@nyyti.fi), soittaen tai vaikkapa WhatsAppissa (050 383 5844). Jos sinua kiinnostaa kuulla Tubedu-hankkeen tutkimustuloksista tai osallistua itse tutkimuksen tekoon, kannattaa seurata @tubedu_tutkimushanke Instagram-tiliä, josta löydät ajankohtaiset tiedot hankkeen etenemisestä. Kuullaan!