Uudessa HelsinkiMission kanssa yhteistyössä toteutettavassa Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa aloitti huhtikuussa asiantuntijana Emmi Kyyhkynen. Hän siirtyi meille Nyytiin MariaAkatemian KeijunVarjo -toiminnasta. Tutustu alta Emmiin!

Vaalea, polkkatukkainen naisoletettu, jolla siniset silmät ja voimakkaat kulmakarvat sekä korkeat poskipäät.  Henkilö hymyilee ja hänellä on yllään tumma kilpikonnakauluksella varustettu pusero.

Kuka olet ja mitä tulet tekemään Nyytiin?

Olen Emmi Kyyhkynen, sosionomi ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Olen aloittanut asiantuntijana Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa.

Mikä sinua erityisesti innostaa uudessa työssäsi?

Minua innostaa tässä hankkeessa erityisesti sen ajankohtaisuus. Yksinäisyys on lisääntynyt ja tullut näkyvämmäksi ilmiöksi pandemian aikana ja koskettaa yhä useampaa opiskelijaa. Koen tärkeäksi, että pääsemme yhdessä luomaan tähän ratkaisuja ja löytämään uudenlaisia keinoja yksinäisyyden vähentymiseksi. Odotan innolla opiskelijoiden kohtaamista ja toivon pääseväni oppimaan uutta myös heiltä.

Mitä odotat uudelta työltäsi?

Uudelta työltä odotan erityisesti sitä, että pääsen kehittämään uutta toimintamuotoa ja sitä kautta tapaamaan uusia ihmisiä. Toivon, että hankkeen avulla opiskelijat löytävät keinoja yksinäisyyden helpottamiseen ja samalla myös yksinäisyyteen liittyvää stigmaa saadaan häivytettyä. Odotan myös sitä, että pääsen tutustumaan uusiin työtovereihini.

Mitä tuot mukanasi Nyytiin?

Toivon teema on minulle tärkeä ja pyrin välittämään työni kautta viestiä siitä, että muutos on mahdollinen, vaikka tilanne tuntuisi umpikujalta. Tuon mukanani siis toivoa, lempeyttä ja armollisuutta itseä sekä muita kohtaan ja ajatuksen siitä, että pienin askelin voi saavuttaa suuriakin unelmia!

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Vapaa-aikaani vietän perheeni ja ystävieni kanssa. Rentoudun erityisesti meren äärellä. Luen paljon ja viikonloppuisin piipahdan mielelläni taidenäyttelyissä tai teatterissa.

Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin seuraajille?

Yksinäisyydestä saa puhua eikä hankalien tunteiden kanssa tarvitse pärjätä yksin. Apua on saatavilla.