Kuka olet ja mitä tulet tekemään Nyytiin?
Olen Eeva Lilja, kasvatustieteen maisteri ja uusi viestintäsuunnittelija Nyytissä. Teen kevään ajan Opiskelijoiden mielenterveyspäivä -kampanjaa ja koko vuoden 2022 viestintää Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeessa.

Mikä sinua erityisesti innostaa uudessa työssäsi?
Minua innostaa ympäristön ja mielenterveyden suhteen pohtiminen ja siitä viestiminen sekä vaikuttava viestintä. On mahtavaa olla tekemässä töitä ympäristötunteiden näkyvyyden ja tunnistamisen edistämiseksi, mitä ei vielä olla kovin paljon Suomessa tehty, vaikka terve on valtava. Uuden oppiminen on myös innostavaa, ja tässä työssä opin jatkuvasti uutta.
Mitä odotat uudelta työltäsi?
Odotan uusia oivalluksia, uusien taitojen opettelua, mukavaa yhteistyötä kollegoiden kanssa ja onnistumisen kokemuksia. Toivon, että voin vaikuttaa siihen, että yhteiskunnallinen keskustelu ympäristötunteista ja ympäristökriisin vaikutuksista mielenterveyteen lisääntyy.
Mitä tuot mukanasi Nyytiin?
Minulla on ammatillisen kokemuksen lisäksi omakohtaista kokemusta opiskelusta mielenterveyden häiriön kanssa sekä kokemusta ympäristöahdistuksesta. Toivon, että pystyn hyödyntämään kokemusperäistä tietoa työssäni. Olen lisäksi mielenterveys- ja ympäristöaktivisti ja haluan tuoda myös hieman aktivistiasennetta mukanani.
Mitä teet vapaa-aikanasi?
Vapaalla teen aktivismihommia ja liikun luonnossa muun muassa hiihtäen ja purjehtien. Lisäksi tykkään joogasta ja lukemisesta.
Mitä terveisiä haluat lähettää Nyytin seuraajille?
Seuratkaa meidän hanketta Instagramissa @ymparistotunteet. Aina voi laittaa viestiä Instassa tai maililla, palautetta, ideoita tai vaikka omia ympäristötunnekokemuksia, joita jaamme mielellämme: Niistä voi olla toisille suurta apua!