Vastahan tänne tultiin, kesälaitumilta takaisin opiskelukaupunkeihin. Silti lokakuu on jo käsillä ja ruskan värit hallitsevat maisemia. Noin kuukauden päivät on totuteltu taas opiskelijakuplan sisäpuolella elämiseen. Tämä kupla muodostuu lähinnä koulusta, tehtävistä ja vapaa-ajasta. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, kunhan vaan saisi ne kaikki mahtumaan samaan kalenteriin.
Rahaa ja varsinkin aikaa voi opiskelija toden totta käyttää monenmoiseen. Vapaa-ajalle on tarjolla kaikkea liikuntaharrastuksesta kirjoittamispiiriin, ja kaikkialla voi tavata ihan eläviä ihmisiä. Oman oppilaitoksen lisäksi myös kaupungilla on meille nuorisolle suunnattuja konsertteja, teemapäiviä ja muuta mukavaa. Laaja ja monenkirjava sosiaalinen verkosto on yksi niistä hienoimmista asioista, minkä opiskeluaika on minulle ainakin tuonut. On monen henkistä porukkaa, joihin kaikkiin tunnen kuuluvani enemmän tai vähemmän. Ehkä olen myös löytänyt itsestäni erilaisia puolia ja palasia, joista koostun. Toisaalta tiedän myös, minne en kuulu. Sen tämä elämänvaihe on opettanut, että oikeassa seurassa voi olla ihan juuri sellainen, mitä oikeastikin on. Eikä aina tarvitse todellakaan olla samanlainen, iloinen ja hilpeä kaikesta innostuja. Välillä voi synkistellä ja antaa sateisen päivän valua hukkaan.
Sitä olen vaan miettinyt, että kuinka ihminen jaksaa olla online 24/7
Joka tapauksessa luulisi tekemistä löytyvän elämään. Onneksi on tosiaan kalenteri, johon voi sitten aikatauluttaa kaiken. Selailin juuri viime vuoden kalenteriani, ihan paperista sellaista, ja joulukuiselta viikolta 50 löytyi seuraavanlaisia merkintöjä: oppituntia seuraamaan, tentti, leivontaa, hallituksen kokous, tulosta tiedosto, kuvaamassa oppituntia, kurssin pikkujoulut, lue Dante, kauneimmat joululaulut, lainaa kirja, haastattelu, kahvia Reetan kanssa, järjestön pikkujoulut, sitsit, ryhmätyötä kirjastolla, sekaryhmän pikkujoulut ja essee loppuun. En varmaan ikipäivänä muistaisi menojani ja ystävieni tapaamisia, jos en olisi tämän kauniin kalenterin onnellinen omistaja.
Kaikkien näiden menojen yhteensovittaminen onnistuu nykypäivänä kätevästi. Sitä oikein ihmettelee välillä, kuinka helppoa on siirtää illan tapaamista seuraavalle viikolle – klikkaus whatsappiin ja lyhyt viesti kaverille: ”oisko sittenkin ens viikolla parempi? :)”, ja heti saman minuutin aikana saat vastauksen kysymykseesi, jonka niin ystävällisesti hymiön kera lähetit. Sitä minä olen vaan miettinyt, että kuinka ihminen jaksaa olla online 24/7. Jopa puhelinkin on niin älykäs, että pyytää omistajaansa laittamaan itsensä lataukseen aika ajoin. Noh, onhan se toisaalta syystä älypuhelin. Ihminen ei kylläkään toivu yhtä helposti, ei verkkovirrasta.
Ehkä voisi olla hetkisen läsnä, itsen tai muiden kanssa. Voisi nauttia hetkestä ja nähdä ystävän onnellisen katseen tai öisellä taivaalla vieraan tähtikuvion.
Jokaisella on varmasti omat konstinsa pysyä järjissään, ladata akkuja. Ainut, mikä ainakin omassa elämässäni välillä menee pieleen, on se, että ei välttämättä vaan muista kaiken touhotuksen keskellä levähtää. Kun elää täpötäysiä viikkoja (kuten viikkoni 50 viime vuodelta) huomaa jossain vaiheessa, että mikään ei enää ilostuta tai liikuta millään muotoa. Vaikka saa unta, ruokaa ja liikuntaa, niin silti uuvuttaa ja tuntuu, ettei jaksaisi aamulla sammuttaa herätyskelloa. Mutta pakkohan se on, ei sitä piipitystä jaksa kukaan. Uusi päivä, uudet mahdollisuudet!
Ihan niin kuin liikenteessäkin, on elämässä ylipäänsä vaikea uskoa stop-merkkiä. Ei uskoisi, että täydellinen pysähtyminen ja hetken hengähdystauko tekevät ihmeitä. Vielä parempaa kuin pikainen pysähtyminen on se, että muistaa pysähtyessä katsahtaa molempiin suuntiin ja on tarkkaavainen. Ehkä voisi hetkeksi unohtaa taskussa kuumottavan mobiililaitteen, täyteen buukatun kalenterin ja miljoonat projektit, jotka pyörivät mielessä. Ehkä voisi olla hetkisen läsnä, itsen tai muiden kanssa. Voisi nauttia hetkestä ja nähdä ystävän onnellisen katseen tai öisellä taivaalla vieraan tähtikuvion. Eivät ne stop-merkitkään turhaan risteyksissä seiso.
Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.
Vastaa