Hyppää sisältöön

Myötätunto on tekoja

Myötätuntoon tarvitaan tekoja. Pelkkä toisen tilanteen ymmärtäminen ja siihen eläytyminen ei ole myötätuntoa. Myötätuntoon tarvitaan lisäksi toimintaa. Huomatessamme toisen tunnetilan, eläydymme siihen ja teemme tekoja sen eteen. Myötätunnon teot voivat näkyä esimerkiksi kuunteluna, rinnalla kulkemisena tai halauksena.

Myötätunto ei ole mitään herttaista vaaleanpunaista hattaraa eikä voivottelua – se on dynaamista voimaa ja vahvaa energiaa. Se voi syntyä jopa aggressiosta, esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuden huomaaminen voi synnyttää halun toimia reiluuden lisäämiseksi. Myötätuntoinen toiminta on usein hyvin arkista, mutta todistetusti voimallista. Kaikki kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat mahdollisuuksia myötätunnon edistämiseen – tai sen heikentämiseen.

Pelkkä toisen tilanteeseen eläytyminen ei ole myötätuntoa. Myötätuntoon tarvitaan myös tekoja.

Miksi myötätunto on tärkeää?

Myötätunto on elinehtomme ja syvä merkityksellisyyden lähde. Myötätuntoisen käyttäytymisen myötä voimme vaikuttaa omaan sekä muidenkin hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Myötätunto lisää niin antajan, vastaanottajan kuin sivustaseuraajankin hyvinvointia. Hyvänolon tunteemme lisääntyy, kun jo pelkästään näemme jonkun auttavan toista.

Myötätunto edistää muun muassa:

  • onnellisuutta
  • merkityksellisyyden kokemista
  • luovuutta
  • stressin vähentymistä
  • laadukkaita ihmissuhteita
  • kognitiivista suoriutumista

Myötätunto opiskeluissa

Myötätunnon positiiviset vaikutukset ovat hyödyllisiä myös opiskelujen näkökulmasta. Esimerkiksi stressi ei liene tuntematon käsite opiskelijalle. Stressiä voivat aiheuttaa muun muassa tentit, palautustehtävät, taloudellinen tilanne ja sosiaaliset suhteet tai niiden puute. Myötätuntoa lisäämällä on mahdollista vähentää myös stressin määrää. Jo pelkästään kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus työtaakan keskellä auttaa vähentämään stressiä.

Entä miltä tuntuisi tietää, että voit opiskeluympäristössäsi tuoda vahvuuksiesi rinnalla myös heikkoutesi näkyviin? Tietäen, että sinua tuetaan ja sinusta ollaan aidosti kiinnostuneita. Tai miltä tuntuisi ryhmätyötä tehdessä uskaltaa ääneen sanoa ne villeimmätkin ideat, ilman pelkoa epäonnistumisesta? Myötätuntoisessa opiskeluympäristössä jää luovuudelle enemmän tilaa, kun sitä ei tukahduteta epäonnistumisen pelolla.

Kuinka lisätä myötätuntoa?

Jos harjoitat myötätuntoa, olet keskimääräistä onnellisempi kuin ihminen, joka ei sitä tee. Mikäli tunnet myötätuntoisen ihmisen, olet onnellisempi, vaikka et itse tekisi myötätuntoisia tekoja. Mikä parasta: kaikki voivat kehittyä myötätunnon harjoittamisessa.

Myötätunto on meissä kaikissa jo olemassa. Se ei kehity kuitenkaan itsestään, vaan sitä voi harjoittaa ja vahvistaa. Aivomme muokkaantuvat sen mukaan, miten niitä käytetään. Kun käytämme aivojamme myötätuntoon, ne myös muuttuvat sen mukaan. Jokainen meistä voi kehittyä myötätunnossa läpi elämän.

Vinkkejä myötätunnon harjoittamiseen:

  • Ole avoin. Kuuntele ja anna aikaa toisille ihmisille.
  • Tarjoa apuasi. Kysymällä selviää, tarvitseeko toinen apua.
  • Mieti, miltä toisen tilanne tuntuisi omalla kohdallasi.
  • Uskalla toimia. Haasta itsesi myötätuntoisiin tekoihin. Myös vieraita kohtaan.
  • Anna toisille positiivista palautetta: huomatessasi myötätuntoisen teon, kehu!
  • Uskalla näyttää myös oma kärsimyksesi muille – ilman sitä muut eivät tiedä reagoida.

Myötätunto on meissä kaikissa jo olemassa. Se ei kehity itsestään, mutta sitä voi harjoittaa ja vahvistaa.


Kirjallisuutta:

  • Myötätunnon mullistava voima: Pessi, Martela & Paakkanen, 2017