Elämänhallinta, Jaksaminen, Opiskelu, Stressi, Uupumus, Vertaistuki

Yhä useampi opiskelija kokee olevansa uupumuksen partaalla. Deadlineja sataa joka ilmansuunnasta, silti jaksamisesta ei puhuta. Kavereille voi aina valittaa, että vitsi kun nyt ei huvittaisi yhtään, eikä ole motivaatiota, mutta samaista selitystä ei voi antaa opettajille, koska se ei ole sallittua. Mutta miksi ei? Opiskelijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja opiskelumotivaatiosta olisi tärkeä keskustella myös koulun henkilökunnan kanssa. Opiskelijat kaipaavat enemmän vertaistukea ja ymmärrystä opinnoissaan jaksamiseen. Opiskelijoilla tulisi olla uskallus myöntää oman jaksamisen tilanne ja ennen kaikkea, uskaltaa sanoa, jos ei jaksa.

Koulun ei ole tarkoitus uuvuttaa ihmistä. Jos näin on kuitenkin tapahtunut, on syytä tarkastella syitä, mitkä ovat johtaneet tilanteeseen, pohtia keinoja miten tilannetta voisi hoitaa ja tulevaisuudessa ennaltaehkäistä.

Tärkeää on tiedostaa omat rajat. Kaikkeen ei kukaan pysty, eikä tarvitsekaan. Luin työssä jaksamista käsittelevän artikkelin, jossa esiteltiin tapoja erottaa järki ja tunteet toisistaan. Koin artikkelin hyödylliseksi myös opiskelu-uupumuksen ehkäisemisessä ja kerronkin seuraavaksi muutaman tavan, miten uupumusta voisi ehkäistä ja jaksamista edistää opiskelussa.

Kaikkeen ei kukaan pysty, eikä tarvitsekaan

Järjen ja tunteiden erottelu on tärkeää, jotta opiskelumotivaatio säilyy ja jaksaa paremmin. Alkuun on hyvä selvittää itselleen, mitä olet koulussa tekemässä ja mitkä päämääräsi ovat.

Pyri keskittymään olennaiseen. Tee ne tehtävät, jotka sinun kuuluu tehdä ja jätä muut asiat taka-alalle. Ryhmätöissä käy usein niin, että yksi ryhmän jäsen tekee enemmän, kuin muut ja uupuu työn määrästä. Tällaisessa tilanteessa on tärkeä laittaa oma jaksaminen etusijalle.  Keskity olennaiseen ja tee ne asiat, jotka ovat sinulle määrättyjä.

Muista huomata myös onnistumiset. Me ihmiset olemme itsekriittisyyden kuninkaita ja taipuvaisia huomaamaan omassa toiminnassamme ne huonoimmat seikat, ja sivuuttaa ne monet onnistumiset, joista saisimme olla ylpeitä. Muista  palkita itseäsi onnistumisesta ja levätä. Älä vähättele itseäsi vaan luota omiin taitoihin. On enemmän kuin ok olla ylpeä omista saavutuksista.

On enemmän kuin ok olla ylpeä omista saavutuksista

Kaikkia ei pysty miellyttämään ja siihen on turha yrittää pyrkiä. Luovu turhasta miellyttämisestä ja keskity tekemään asioita oman itsesi parhaaksi, eikä kenenkään muun. Tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen siihen mitä olet tehnyt. Turhalla miellyttämisellä aiheutat itsellesi vain ylimääräistä stressiä ja uupumusta.

Kaikkia ei pysty miellyttämään ja siihen on turha yrittää pyrkiä

Vaikka tämä kuulostaakin kliseiseltä, niin on erittäin tärkeää huolehtia riittävästä levosta. Ilman lepoa ei kukaan jaksa. Muista pyhittää vapaapäiviäsi muille asioille kuin koulutehtäville ja nauttia vapaa-ajasta. Opiskelutehtävät eivät aina ole niitä kaikista miellyttävimpiä, ja sitä suuremmalla syyllä on syytä vapaa-ajalla tehdä sellaisia asioita mistä nauttii.

Kun on sellainen olo, että nyt ei jaksa, asiasta on tärkeä puhua. Opiskelutovereilta saa useimmiten vertaistukea ja stressiä voi purkaa myös esimerkiksi urheilun avulla. Paineita on syytä purkaa, että jaksaa. Paineita on myös syytä yrittää purkaa asiasta puhumalla esimerkiksi, koulun henkilökunnalle. Riko rajoja, ja puhu ensi kerralla uupumuksestasi opettajallesi. On tärkeää, että opiskeluyhteisöissä tuemme toisiamme. Jaksaminen on kaikkien asia ja jaksamisen tukemiselle tulisi tulevaisuudessa antaa enemmän painoarvoa.

Heidi Peltola


Toisen vuoden sosionomi-opiskelija Laurea Ammattikorkeakoulusta.
Nyytin harjoittelija keväällä 2018.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *