Opiskelu, Talous

Kevään edetessä opintoihin liittyvät kiireet jäävät ainakin hetkellisesti taka-alalle ja on aika siirtyä kesätöiden pariin. Toivottavasti olet löytänyt itsellesi mieleisen kesätyön. Jos et, niin vielä ei ole liian myöhäistä alkaa etsiä. Kysyvä ei tässäkään asiassa eksy tieltä ja sinnikkyys palkitaan varmasti. Ja kesätyön ei tarvitse olla ihan sitä samaa, mitä tällä hetkellä opiskelet. Allekirjoittaneen CV:stä ne opiskeluaikojen kesät golfkenttähommissa alkavat vähän kerrassaan siirtyä taka-alalle, mutta ensimmäisiä ”oman alan” töitä hakiessa ne ovat olleet tärkeä osoitus työelämän perustaitojen hallinnasta.

Odotettu palkkapäivä

Ensimmäisen kesätyöpalkan kolahtaminen pankkitilille on mahtava tunne. Kelan tuilla kituuttamiseen verrattuna rahamäärä tuntuu usein käsittämättömän suurelta ja konkreettiselta raskaan työn tulokselta. Taivas tuntuu olevan auki ja mielikin voi paremmin. Etenkin jos muistelee niitä synkkiä talvikuukausia, jolloin päivän energiantarve paikattiin opiskelijalounaalla, kaurapuurolla ja nuudeleilla.

Rahalla on mieltä virkistävä vaikutus, mutta siinä piilee myös riskejä. Yhtäkkisen rahantulon hetkellä saatamme helposti sortua myös nopeaan rahanmenoon. Mahdollisuus toteuttaa itseään taloudellisesti ja ostella kaikkea kivaa toimii päihteen lailla. Shoppailu myös koukuttaa kahvin tai nikotiinin lailla, jolloin sen lopettaminen voi olla haastavaa.

Palkkatulot riittävät tiettyyn pisteeseen asti, mutta entä kun ne loppuvat ja shoppailu jää kesken? Tässä kohtaa monien pikavippifirmojen markkinointi aistii heikkouden ja tarjoaa ”auttavan” kätensä opiskelijan tueksi. Näennäisen ilmaista rahaa saa sormia napsauttamalla ja mainonta hehkuttaa korottomuutta ja kuluttomuutta. Kunnes, syyslukukauden kenties alettua, tulee maksun aika. Tällöin huomaat, että siellähän ne pienessä präntissä olivat, lainan todelliset kustannukset. Pienestä tai ei-niin-pienestä lainasta tulee helposti moninkertainen ja seinät uhkaavat kaatua päälle takaisinmaksun kanssa.

Vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia

Vaan ei hätää, tarjoan sinulle seuraavassa varteenotettavan ja takuulla mielesi hyvinvointia enemmän edistävän vaihtoehdon shoppailulle ja pikavipille. Se on ollut olemassa jo aikojen alusta lähtien, vaikka se ei aina ole ollut aivan yhtä mediaseksikkäässä maineessa kuin rahan tuhlaaminen ja kuluttaminen. Tarjoamani vaihtoehdon nimi on säästäminen.

Kaava säästämiseen on yksinkertainen: Kun palkka tulee tilille, laita siitä osa sivuun. Ja nimenomaan saman tien, kun palkka tulee tilille, ei seuraavana päivänä tai sitten joskus vaan saman tien. Jos makuutat rahaa käyttötilillä, sitä tulee käytettyä herkemmin. Jos se katoaa ennen kuin huomaatkaan, pysyy raha visummin tallessa. Se, paljonko tuo sivuun laitettava osa on, riippuu menoistasi. Kun teet taloutesi seurantaa esimerkiksi Pennon avulla, olet hyvin selvillä siitä, miten paljon voit laittaa säästöön kuukausittain ilman että säännöllisten menojesi maksaminen kärsii.

Säästäminen tuo hyvää mieltä

Miten säästetty raha sitten edistää mielesi hyvinvointia? Esittelen seuraavassa sinulle kaksi tapaa. Ensinnäkin, se tuo mielenrauhaa toimimalla puskurina pahan päivän varalle. Kun säästössä on sopiva potti, hajonnut läppäri tai muu yllättävä meno ei tuota harmaita hiuksia tai aiheuta tarvetta ottaa niitä petollisia pikavippejä tai kulutusluottoja.

Toinen esittelemäni tapa on hiukan konkreettisempi: palkitse itsesi aika ajoin. Palkintoon johtavan suorituksen saat päättää itse. Se voi olla esimerkiksi kirjatentin läpäisy, gradun eteneminen parilla sivulla tai stressaavan seminaaripuheen hoitaminen kunnialla. Myös palkinnon saat päättää itse, mutta sekä kehon että mielen hyvää oloa lisäävät palkinnot ovat aina hyvä vaihtoehto. Esimerkiksi paketillinen hyvää kahvia, leffailta, matka ystävän luo tai vaikkapa iso pussillinen mehukkaita veriappelsiineja kaamoksen keskellä nostavat fiilistä ja korottavat onnistumisen elämyksen toiseen potenssiin. Toisinaan on hyvä myös palkita itsensä ilman erityistä syytä. Jo se, että sinä olet sinä, riittää palkinnoksi. Ja tämän pitkin lukuvuotta kestävän hyvän mielen tuonnin sinä mahdollistat laittamalla osan kesätyöansioistasi säästöön.

Muista nauttia!

Hetken riemu vai ympärivuotinen hyvinvointi? Jätän tähän kysymykseen vastaamisen sinulle, sillä loppujen lopuksi olet itse oman taloutesi hallitsija. Aurinkoisia kesäpäiviä ja tsemppiä kesätöihin! Ja muista nauttia, kesätyöt ovat mukavaa muisteltavaa sitten joskus tulevaisuudessa!

Erkki Ukkola


Marttaliitossa Rahat riittää! -hankekoordinaattorina työskentelevä yhteiskuntatieteilijä ja aikuisopettaja, joka muistaa opiskeluajoistaan etenkin ne pienet onnistumisen hetket kaiken akateemisen puurtamisen keskeltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *