Yksinäisyys mielessä -vertaisryhmät on suunnattu yksinäisyyttä kokeville korkeakouluopiskelijoille. Ryhmät ovat verkkovälitteisiä ja kokoontuvat Discord -alustalla. Ryhmissä pyritään lisäämään ymmärrystä omista ajatuksista ja toiminnasta ja löytämään toimivia keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Ryhmissä pääsee myös jakamaan asioita muiden opiskelijoiden kanssa ja kuulemaan muiden kokemuksia tuetussa ja ohjatussa ympäristössä. Ilmoittautuminen viimeiseen Discord-ryhmään on auki 15.10 asti!
Yksinäisyys mielessä -ryhmätoiminta on osa Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanketta. Hanke tarjoaa myös kahdenkeskistä keskustelutukea yksinäisyyden vähentämiseksi, tutustu tarkemmin kahdenkeskiseen keskustelutukeen hankkeen verkkosivujen kautta.
Mitä ryhmissä tehdään?
Suljettuissa ryhmissä kokoonnutaan yhdessä muiden yksinäisyyttä kokevien opiskelijoiden kanssa keskustelemaan, jakamaan omia kokemuksia ja oivalluksia sekä saamaan ja antamaan vertaistukea. Kaksi kuukautta ryhmän päättymisen jälkeen järjestetään seurantatapaaminen, jossa palataan ryhmässä käsiteltyihin teemoihin ja jaetaan kokemuksia arjesta ryhmän päättymisen jälkeen. Ryhmän ohjaajana toimii Nyytin asiantuntija.
Ryhmän aikana:
- lisätään omaa itsetuntemusta
- tarkastellaan omia ajatus- ja toimintamalleja
- löydetään keinoja yksinäisyyden vähentämiseen
- vahvistetaan sosiaalisia suhteita
- opitaan muilta ryhmän jäseniltä
- saadaan konkreettisia työkaluja muutoksen mahdollistamiseksi
Ryhmissä noudatetaan Nyytin turvallisemman tilan periaatteita.
KENELLE?
Ryhmätoiminta on tarkoitettu kaikille korkeakouluopiskelijoille, jotka kokevat yksinäisyyttä ja toivovat tilanteeseensa muutosta. Tärkeintä on, että olet valmis jakamaan kokemuksiasi ja haluat tukea muutoksen tekemiseen. Jokaisen kokemus yksinäisyydestä on arvokas eikä ryhmissä vertailla tai arvoteta toisten kokemuksia. Olet tervetullut ryhmään juuri sellaisena kuin olet!
Toivomme sinulta, että
- olet valmis sitoutumaan ryhmään koko sen keston ajaksi
- koet mahdollisena tehdä ryhmään liittyviä harjoituksia ryhmäkertojen välillä
- olet valmis jakamaan kokemuksiasi yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa, aktiivinen ote mahdollistaa vertaistuen toteutumisen
- pystyt vastaamaan lyhyisiin tilannettasi ja ryhmän vaikuttavuutta mittaaviin kyselyihin ryhmäprosessin aikana
MISSÄ JA MILLOIN?
Ryhmiä järjestetään Discord-alustalla. Alta löydät tietoa ryhmästä sekä ohjeet ilmoittautumiselle.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!
Discord-ryhmä
Discord-ryhmä sopii sinulle, joka koet kirjoittamisen itsellesi luontevana tapana ilmaista ajatuksiasi ja tuntemuksiasi. Oman yksinäisyyden pohtiminen anonyymisti kirjoittaen voi tuntua turvallisemmalta ja tässä ryhmässä siihen on mahdollisuus.
Ryhmä kokoontuu Discord -alustalla kuuden viikon ajan. Discord-ryhmä on suljettu ja sinne on pääsy vain ryhmään ilmoittautuneilla. Ryhmään osallistutaan nimimerkillä.
Ryhmän vuorovaikutus tapahtuu kirjoittamalla ja osallistuminen ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan. Voit lukea, kommentoida ja jakaa omia ajatuksiasi missä ja milloin vain! Ryhmän aikana tehdään myös itsenäisesti pieniä kotitehtäviä ja jaetaan niiden herättämiä ajatuksia ja oivalluksia.
Kerran viikossa järjestetään yhteinen ryhmächat, jossa päästään keskustelemaan viikon teemasta ryhmänohjaajan johdolla.
Vertaistuki on tärkeä osa ryhmään eli olethan valmis jakamaan omia ajatuksiasi ja tukemaan ja kannustamaan muita ryhmän jäseniä Discord -alustalla myös chat-aikojen ulkopuolella.
Ryhmään mahtuu 25 osallistujaa.
Syksyn viimeinen Discord-ryhmä kokoontuu 22.10. – 3.12 tiistaisin klo 16 – 18 (tiistaina 19.11. tapaaminen on poikkeuksellisesti jo klo 14 – 16). Tähän ryhmään voit ilmoittautua täältä. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.
”Sain paljon uusia oivalluksia ja näkökulmia omaan yksinäisyyteeni liittyen. Helppo osallistua ja vertaistuki loistavaa!”
Ryhmä toi turvaa ja lämmön tunnetta kun huomasin, etten ollutkaan yksinäisyydessäni yksin. Tosi monella on samoja kokemuksia, eikä niissä ihan tosissaankaan ole mitään hävettävää.
Lisätietoja ryhmätoiminnasta voit kysyä:
Emmi Kyyhkynen, asiantuntija / Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke
p. 0504338828