Hyppää sisältöön

Mielellä on väliä! -blogissamme kirjoitetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvistä ajankohtaisista asioista, otetaan kantaa ja herätetään keskustelua. Kirjoittajina toimivat niin Nyytin työntekijät, alan toimijat kuin opiskelijatkin.

Anna meille palautetta Mielellä on väliä! -blogista. Mielipiteesi on meille tärkeä.

Itsemyötätuntoisella otteella poikkeusajan syksyyn

Opiskelijatyöpaja 10/2020 15.10.2020 Opinnoissa on eletty jo pitkään poikkeusaikoja. Jatkuva epävarmuus ja huoli omasta ja läheisten terveydestä aiheuttaa monilla koko…

Huolettaako läheisen sairaus tai arjessa pärjääminen?

Lueskelin omaa blogiani miettiessäni muiden koskettavia ja viisaita kirjoituksia Nyytin sivuilta, lähinnä saadakseni kiinni siitä, millaisia asioita opiskelijat nyt kokevat…

Lue lisää

Riittävän hyvät opinnot

Tämä blogiteksti avaa ajatuksia siitä, millaista on hypätä uudelleen opiskelijan saappaisiin lähes nelikymppisenä, kahden pienen lapsen äitinä, ja millaisia oivalluksia…

Lue lisää

Etäopiskelun sietämätön paino

Elän opiskeluaikani viimeistä kesää. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, olen vuoden päästä yhteiskuntatieteiden maisteri. Motivaattoreinani toimivat niin tutkintoaikojen rajaus, opintotukikuukausien…

Lue lisää

Mitä on myötätunnon pedagogiikka?

Alkuperäinen teksti julkaistu JYU:n koulutublogissa 8.6.2020 Joskus saatetaan ajatella, että myötätuntodiskurssi linkittyy luontevimmin ihmisten välisiä suhteita tarkasteleviin tieteenaloihin, kuten humanistisiin-…

Lue lisää