Opiskelija: Olet oppinut tänä keväänä jotain arvokasta


Tämä kevät on ollut mitä omituisin. Poikkeusolot ovat vaikuttaneet meistä jokaiseen, toisiin suotuisemmin kuin toisiin. Tilanne on epäreilu. Ajatukseni ovat olleet heissä, jotka ovat kärsineet tästä merkittävästi ja joiden tärkeät elämänsuunnitelmat tai tulonlähteet ovat menneet uusiksi sekä heissä, jotka kokevat tilanteen myötä turvattomuutta.

Erityistä myötätuntoa lähetän kaikille opiskelijoille. Opintojen etenemisen kannalta on tärkeää, että opiskelijalla on tavoitettavissa niin opettajan apu kuin vertaisten opiskelijoiden korvaamaton tuki sekä opiskelijoille suunnatut palvelut. Apua ja tukea voi olla monelle jo tavallisestikin vaikea saada nykyajan hektisessä maailmassa. Kun tänä keväänä maailma pysähtyi, ja monella olisi vihdoin enemmän aikaa, vietiin samalla arjesta pois arvokkaita voimavaroja ja tukiverkostoja sekä palvelujen toiminta muuttui. Opiskelijoiden on tullut pärjätä etäyhteyksillä ja tyytyä siihen työskentelytilaan, joka löytyy kotoa. Tämä ei ole kaikille tasavertaista. Myös opiskelukavereilta saatu tuki on rajattu, kun vaaditaan sosiaalista etäisyyttä. Toiset selviävät etäopiskelusta yllättävän hyvin, mutta monelle tilanne on ollut lamaannuttava. Opintojen kannalta tärkeät työharjoittelut sekä toimeentulon takaavat työt ovat myös saattaneet mennä alta. Tilanteen aiheuttama epävarmuus ei varmasti myöskään helpota tehtäviin keskittymistä.

Nyt kun onnistuin maalaamaan aika ankean kuvan tämän kevään tapahtumien vaikutuksista opiskelijoihin, haluan kääntää katseen siihen, mitä hyvää tästä on voinut seurata tulevaisuutta ajatellen. Olen itse korkeakoulusta vastavalmistunut 27-vuotias milleniaali, joten olen tottunut muutokseen, myös turhauttavaan sellaiseen. Yksi esimerkki omassa elämässäni on se, että valmistuessani ammatillisesta oppilaitoksesta vuonna 2013 media-assistentiksi, olivat osa taidoistani vanhentuneita samaan aikaan kun sain tutkintotodistuksen käteeni. Oppimani HTML-koodaustaidot verkkosivujen luomiseen olivat vajavaiset, kun maailma oli jo siirtynyt CSS-kielen pariin. Olen siis tottunut sietämään muutosta ja reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, koska maailma on ollut jatkuvassa ja koko ajan kiihtyvässä kehityksessä koko elinikäni ajan. Tätä taitoa pääsin hyödyntämään tänäkin keväänä, kun hankkeemme osallistavat koulutukset tuli siirtää nopealla aikataululla etäyhteyksiin ja työpiste muutti toimistolta olohuoneeseeni. Tämä oli iso muutos tuoreelle ammattilaiselle.

Moni opiskelija varmasti ymmärtää mistä puhun ja on joutunut kokemaan muutoksia ennenkin. Tämä kevät on silti ollut jotain aivan uutta. Haluan pohtia seuraavaksi, mitä hyödyllistä olemme tästä saattaneet saada mukaamme tulevaisuuden eväiksi.

Mitä arvokasta sinä olet voinut huomaamattasi oppia tänä keväänä?

– Kriisitilanteisiin reagoimista. Ehkä sinä olit se, joka tutustui tarkasti määrättyihin ohjeisiin, seurasit asiantuntijoiden luotettavia neuvoja ja kerroit näistä selkeästi asiat tiivistäen eteenpäin läheisillesi. Ehkä laitoit WhatsAppissa ääniviestillä juuri kuulemasi ohjeiden ytimen niille, jotka eivät ehtineet tai jaksaneet tiedotusta seurata. Saatoit tuoda keskusteluihin uusia näkökulmia ja onnistua luomaan rauhoittavaa ilmapiiriä tietotulvan keskellä. Jatkossakin saatat muistaa, että kriisitilanteissa ensisijaisen tärkeää on luotettava tieto ja rauhallisuus uuden edessä.

– Empaattisuutta. Mediaa seuratessa olen huomannut, miten meistä monet ovat kiirehtineet auttamaan toisia eri tavoin; joku on kiinnittänyt rappuun lapun, jossa tarjoaa kauppa-apua vanhukselle, toinen on laittanut nallen ikkunaan ohikulkijoiden iloksi. On hieno taito osata ajatella muita tässä kaikkia koskettavassa epävarmassa tilanteessa.

– Itsemyötätuntoa. Tämä kevät on todella haastanut meitä kuuntelemaan itseämme ja muistamaan, että meistä riippumattomista syistä suunnitelmamme saattavat mennä pieleen. Jos olet osannut kuunnella itseäsi ja antaa itsellesi luvan vain olla ja hyväksyä epäonnistumiset, olet kehittänyt taitoa, joka on arvokas koko loppuelämäsi kannalta. Myös työelämässä tarvittaisiin mielestäni vielä paljon enemmän myötätuntoisuutta omaa tekemistä kohtaan, joten sitä on hyvä opetella jo opintojen aikana. Itsemyötätunto voi suojata loppuun palamiselta, joten ei mikään turha taito tulevalle ammattilaiselle!

– Palautumisen keinoja. Puhumme KUPLA-hankkeen tuutorikoulutuksissa usein palautumisesta. Mitä enemmän erilaisia palautumisen keinoja sinulla on, sitä todennäköisemmin palaudut. Jos olet ennen kerännyt voimiasi esimerkiksi näkemällä kavereita kaupungilla, käymällä harrastuksissa tai menemällä elokuviin, olet nyt joutunut keksimään näiden tilalle uusia tapoja rentoutua. Tällöin olet oppinut paremmaksi palautujaksi, ja se on todella tärkeä taito mielen hyvinvoinnin kannalta.

– Politiikan ja yhteiskunnan tuntemusta. Moni meistä, joka ei ole aiemmin jaksanut juuri seurata uutisia tai politiikan kenttää, on nyt saattanut löytää itsensä odottamassa malttamattomana hallituksen tiedotustilaisuuden alkamista ja selvittämässä politiikkaa poikkeustilan ympärillä. Tilanne on tehnyt meille tutuksi aiemmin monelle tuntemattomat termit kuten poikkeustilalaki, hybridistrategia, globaali pandemia sekä hallituksen päätäntävallan suhteessa presidenttiin ja asiantuntijatahoihin. Politiikkaa on helpompi oppia ymmärtämään käytännön kautta, ja nyt siihen on saanut tilaisuuden, kun on halunnut ymmärtää päätöksentekoprosessia rajoitusten takana.

– Työelämätaitoja pelaamisen avulla. YLE teki 11.5.2020 mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten pelaaminen kehittää tärkeitä työelämätaitoja (Milsa Malin, 31: ”Sain unelmieni työpaikan Simsin avulla” – Näin pelitaitosi voivat vaikuttaa urallasi). Nyt jos koskaan onkin hyvä aika kokeilla pelaamista tai palata sen pariin. Pelaaminen on hyvä esimerkki siitä, miten voi huomaamattaan oppia tärkeitä ja hyödyllisiä taitoja, kun oppiminen tapahtuu jonkun mielekkään tekemisen parissa.

– Omien tunteiden sanoittamista. Olet ehkä kokenut tämän kevään aikana tunteita, jotka ovat uusia ja joita et ole osannut heti tunnistaa. Näiden tunteiden pohtiminen ja sanoittaminen auttaa ymmärtämään itseään ja näin ylläpitämään omaa mielen hyvinvointia. Opit tuntemaan paremmin itseäsi ja tarpeitasi, jos olet joutunut pysähtymään tutkiskellaksesi mitä pääsi sisällä oikein tapahtuu. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja tunteiden käsitteleminen auttaa niiden hyväksymistä. On helpompi ymmärtää negatiivisia tunteita, kun tunnistaa mistä ne kumpuavat.

– Omien rajojen tunnistamista. Viimeistellessäni tätä tekstiä, törmäsin Paula Tiessalon blogitekstiin Ylen sivuilla, jossa hän haluaa muistuttaa tänä keväänä valmistuville, että opiskelumaailma ei ole kohdellut heitä reilusti. Olen samaa mieltä. On tärkeää muistaa antaa periksi, jos maailma pistää liian kovaa vastaan. On oleellista tunnistaa, milloin ei enää kannata taistella, vaan luovuttaa omien voimavarojen nimissä. Se ei ole häviämistä, vaan voittamista: olet rohkea, kun osaat pistää oman hyvinvointisi tilanteen edelle ja jättää leikin kesken. Jos tämä kevät vei sinulta mahdollisuudet siihen, mihin pyrit, se ei ole sinun vikasi ja jos tiedostat tämän, olet saanut menetysten tilalle jotain arvokasta. Kuten Tiessalo sanoo, omien rajojen tunnistaminen on suurta viisautta.

…Ja varmasti lukemattomia muita asioita, joita en vielä hoksannut tai osannut sanoittaa tähän. Uskon, että vaikka et allekirjoittaisi mitään yllä mainituista, olet joka tapauksessa kasvanut tänä keväänä henkisesti enemmän kuin olisit odottanut.
Tilannetta ei silti tarvitse yrittää nähdä positiivisessa valossa, jos ei siltä tunnu. Tärkein asia, mitä haluan lukijalle sanoa: Tsemppiä tosi paljon. Tilanne on todella epäreilu ja kohtuuton, mutta toivon silti, että sä pärjäät kaikesta huolimatta. <3

Kirjoittanut Milla Ruuska

KUPLA-hankkeen koulutussuunnittelija, milla.ruuska@ehyt.fi  

 

Jos tilanne ahdistaa sinua, niin ota yhteyttä:
Mieli ry:n kriisipuhelin suomeksi 09 2525 0111 – auki koko ajan, ruotsiksi 09 2525 0112 – auki 20 tuntia arkisin (ma-pe) sekä arabiaksi ja englanniksi 09 2525 0113 – auki 20 tuntia arkisin (ma-to).
Sekasin chat, auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 09-24 sekä lauantaina ja sunnuntaina 15-24.

Lähteet
Yle Uutiset 24.5.2020: Paula Tiessalo: Tämä on koulusta valmistuville epäreilu kevät & Yle Uutiset 11.5.2020: Milsa Malin, 31: ”Sain unelmieni työpaikan Simsin avulla” – Näin pelitaitosi voivat vaikuttaa urallasi

 

#Mielelläonväliä