Hyppää sisältöön

Myötätuntomentoroinnin juurruttaminen korkeakoulukentälle

Nyyti ry:n koordinoimassa Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeessa (2019-2022) kehitettiin koulutus- ja vertaistoimintamalleja myötätuntoisemman toimintakulttuurin edistämiseksi korkeakouluissa. Olemme lähteneet aktiivisesti juurruttamaan korkeakoulukentälle erityisesti hankkeessa kehitettyä opiskelijoille suunnattua toimintamallia, myötätuntomentorointia, ja saaneet juurruttamistyöstämme hyviä tuloksia. Toimintamalli on herättänyt laajaa kiinnostusta hankkeen ulkopuolella ja myötätuntomentorointia toteutetaan jo useissa korkeakouluissa.

Laadimme hankkeen päätteeksi case-kuvauksen siitä, millä tavoilla olemme lähteneet juurruttamaan myötätuntomentoroinnin toimintamallia, tarkastellen juurruttamista Halosen (2017) esittelemän 4V (viesti, varioi, valtavirtaista, vakiinnuta) -kehikon kautta. Jos olet kiinnostunut hankkeissa kehitettyjen hyvien käytäntöjen juurruttamisesta pysyviksi toimintamalleiksi, tutustu juurruttamisen case-kuvaukseen täällä!

Keltareunainen valkoinen neliö, jossa tekstit: Vastaa kyselyyn Nyyti ry:n viestinnästä ja vaikuta! TÄSTÄ KYSELYYN. Svara på enkäten om Nyyti rys kommunikation och påverka! KLICKA HÄR FÖR ATT SVARA. Answer the survey about Nyyti ry's communication and make an impact! CLICK HERE TO RESPOND. Valkoisen alueen vasemmassa yläkulmassa on piirretty megafoni ja oikeassa alakulmassa Nyyti ry:n tunnus.